Lukion opiskeluhuolto

Lukion opiskeluhuolto

Lukion opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko lukiota tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. On tärkeää, että opiskelija tuntee olonsa turvalliseksi ja että hän viihtyy työskentely-ympäristössään ja saa apua ongelmatilanteissa. Lisäksi opiskelijoilla on oikeus yksilölliseen opiskeluhuoltoon.

Yhteisöllistä opiskeluhuoltoa koordinoidaan opiskeluhuoltoryhmässä. Ryhmän toimintaa ohjaa vuosittain laadittava opiskeluhuoltosuunnitelma.

Kuraattori- ja psykologipalvelut

Kuraattori- ja psykologityön keskeinen tavoite on tukea ja ohjata opiskelijaa opiskeluun ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä, sekä edistää opiskelijoiden ja koko opiskeluyhteisön psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Lukiokuraattori ja lukiopsykologi osallistuvat oppilaitoksen opiskeluhuollollisen työn suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen mm. oppilaitoksen moniammatillisessa opiskeluhuoltoryhmässä.

Kuraattori ja psykologi tapaavat opiskelijoita yksilökäynneillä sekä tekevät tarvittaessa yhteistyötä opiskelijan vanhempien, oppilaitoksen henkilökunnan, muun sosiaalisen verkoston, sekä eri viranomaistahojen kanssa opiskelijan tarvitseman tuen turvaamiseksi.

Lukiopsykologiin tai -kuraattoriin kannattaa ottaa yhteyttä jo siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Keskustelut ovat vapaaehtoisia, luottamuksellisia ja maksuttomia. 

Kuraattoriin ja psykologiin voit olla yhteydessä mm. seuraavissa pulmissa:

  • opiskelu, motivaatio, ajanhallinta ja opiskelutaidot
  • kaveri- ja perhesuhteet sekä yksinäisyys
  • raha-asiat, itsenäistyminen ja asumisasiat
  • elämäntilanteen muutokset, tulevaisuuden suunnitelmat tai kriisitilanteet
  • kaverisuhteet, seurustelu tai perhetilanne
  • itsetunto, voimavarat ja vahvuudet
  • jännittäminen, mieliala, stressi ja palautuminen
  • päihteiden käyttö ja muut riippuvuudet

Yhteystiedot löytyvät Opiskeluhuolto-sivulta.