Nuorten tila

Nuorten tila

Yhteiskoululla otettiin syysloman 2018 jälkeen käyttöön nuortentila, jossa koulun oppilailla on mahdollisuus viettää aikaa koulupäivän aikana. Idea nuortentilaan syntyi keväällä 2018 järjestetyn Kesästartti -tapahtuman yhteydessä, jolloin koulun oppilailta kyseltiin ideoita kouluympäristön kehittämiseen. Koulun oppilaat toivoivat koululle nuorten omaa tilaa, jossa he voisivat viettää aikaa koulupäivän aikana. Ideasta nappasivat kiinni oppilaskunnan hallitus, nuoriso-ohjaaja sekä yhteiskoulun henkilökunta.

Nuorten tilaa ryhdyttiin rakentamaan koulun oppilaskunnan hallituksen sekä koko oppilaskunnan voimin nuoriso-ohjaaja Mira Marskin ja 4H-yhdistyksen Nuoret pelissä-hankkeen projektipäällikkö Mirja Toropaisen kannustamana. Nuortentila on suunniteltu ja toteutettu nuorten toiveiden pohjalta ja nuoret ovat vaikuttaneet tilansa kokonaisuuteen.





Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä