Kirjoittamisen kurssien arviointimatriisi
Arviointimatriisia sovelletaan kaikilla kirjoittamisen kursseilla, joista annetaan numeroarvio.
| kurssin taidot | palautteen antaminen |
palautteen |
oma reflektio | |
| 10 |
opiskelija on sisäistänyt kurssin sisällöt, |
opiskelija kykenee erittelemään tekstien keskeisiä piirteitä ja antamaan analyyttista ja monipuolista palautetta toisten opiskelijoiden teksteistä | opiskelija osaa jäsentää erilaisten lukijoiden antaman palautteen sisällön, osaa tarkastella omaa tekstiään palautteenantajan näkökulmasta ja pystyy palautteen avulla kehittämään sekä tekstiään että omaa kirjoittamisen tekniikkaansa | opiskelija reflektoi ansiokkaasti omaa oppimistaan ja kurssin oppisisältöjen merkitystä oman kirjoittamisen kehittämisen kannalta |
| 9 | opiskelija on omaksunut kurssin sisällöt erittäin hyvin ja kehittynyt kirjoittajana paljon |
opiskelija kykenee antamaan analyyttista palautetta toisten opiskelijoiden teksteistä | opiskelija kykenee tarkastelemaan saamaansa palautetta irrallaan omasta persoonastaan, pystyy näkemään myös oman näkökulman kanssa ristiriitaisen palautteen annin omalle kirjoittamiselle ja pystyy kehittämään tekstiään saamansa palautteen pohjalta | opiskelija osaa reflektoida oma oppimistaan ja liittää oppimansa asiat laajempaan kontekstiin sekä kykenee hvyin erittelemään kehittymistään kirjoittajana |
| 8 | opiskelija on omaksunut kurssin keskeiset sisällöt hyvin ja kehittynyt kurssilla tasonsa mukaisesti |
opiskelija osaa antaa kurssin teeman mukaista, perusteltua palautetta teksteistä | opiskelija pystyy erittelemään saamaansa palautetta ja kehittämään tekstiään saamansa palautteen pohjalta | opiskelija reflektoi omaa oppimistaan ja kehittymistään kirjoittajana kurssin tavoitetason mukaisesti hän kykenee arvioimaan kirjoittajana kehittymistään |
| 7 | opiskelija on oppinut kurssin keskeisiä sisältöjä muttei ole kehittynyt tasonsa mukaisesti |
opiskelija kykenee perustelemaan palautettaan vain osin eikä pysty muodostamaan kokonaiskuvaa palautteenannossa | opiskelija pystyy vastaanottamaan perusteltua palautetta omista teksteistään ja kykenee löytämään palautteesta itseään hyödyttävät asiat | opiskelija pystyy nimeämään kurssilla oppimiaan asioita ja osoittamaan oppien reaalistumisen omista teksteistään, ja opiskelijalla on näkemyksiä kehittymisestään kirjoittajana |
| 6 | opiskelija on oppinut osan kurssin keskeisistä sisällöistä muttei ole pystynyt yhdistämään kurssin sisältöjä omaan kirjoittamiseensa |
opiskelija kykenee poimimaan teksteistä yksittäisiä seikkoja palautteeseensa eikä kykene perustelemaan palautettaan | opiskelija pystyy kohtuullisesti vastaanottamaan perusteltua palautetta omista teksteistään ja useimmiten hyväksymään erilaisten lukijoiden näkemykset tekstistä | opiskelija ei pysty osoittamaan teksteistään kurssilla oppimiaan asioita eikä osaa yhdistää kurssilla oppimaansa omaan kirjoittajuuteensa |
| 5 | opiskelija on oppinut vain muutamia kurssin keskeisistä sisällöistä eikä ole kehittynyt kirjoittajana juurikaan |
opiskelija antaa hajanaista palautetta ja perustelee palautteensa mutu-määritelmin | opiskelija kipuilee palautteen vastaanottamisen kanssa eikä näe oman näkökulman kanssa ristiriidassa olevan palautteen antia itselleen merkittävänä | opiskelija on ansioitunut kurssin muissa osa-alueissa, muttei ole palauttanut työskentelyportfoliota tai työskentelyportfolion oppimisen reflektio on hyvin suppea |