Yhteisöllinen opiskeluhuolto

YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO PENNALAN KOULUSSA

Yksikkökohtainen opiskeluhuoltoryhmä

Perusopetuksessa yksikkökohtaista opiskeluhuoltoryhmää johtaa koulusta riippuen rehtori tai apulaisrehtori. Peruskoulussa ryhmään voi kuulua rehtorin/apulaisrehtorin lisäksi koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi, koulun hyvinvointivastaava, erityisopettaja, oppilaskunnan ohjaava opettaja sekä oppilaskunnan hallituksen ja vanhempainyhdistyksen edustaja mahdollisuuksien mukaan. Kokoonpanoa voidaan laajentaa (tai supistaa) tarpeen mukaan. 

Kokoonpano / lv. 2023-2024:

Tuomo Karjalainen, rehtori

Tea Skinnari, laaja-alainen erityisopettaja

Sinikka Ekonen, koulupsykologi

Susa Nikula, kouluterveydenhoitaja

Sari Kähkönen, koulukuraattori

 

Yksikkökohtaisen opiskeluhuoltoryhmän tehtävä

1. Vastaa yksikön opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista.
2. Laatii lukuvuosittain toimintasuunnitelman, johon kirjataan lukuvuoden tavoitteet ja liittää sen osaksi yksikön toimintasuunnitelmaa.
3. Laatii lukuvuosittain opiskeluhuollon toimintakertomuksen ja liittää sen osaksi koulun toimintakertomusta.
4. Tunnistaa ja nostaa näkyväksi yksikön hyviä ja toimivia käytäntöjä ja pyrkii poistamaan toimintatavoista kasvun ja oppimisen esteitä.
5. Tunnistaa ja nostaa näkyväksi yhteisön ilmiöitä, jotka tukevat oppilaiden hyvinvointia sekä ei-toivottuja ilmiöitä ja sopii, miten ei-toivottuihin ilmiöihin jokainen voi puuttua omien työtehtäviensä kautta. 
6. Koordinoi ryhmä- tai luokkakohtaista opiskeluhuoltoa sekä yhteistyön järjestämistä yksikön hyvinvoinnin tukemiseksi.
7. Käy läpi kouluterveyskyselyn koosteet, koosteet laajoista terveystarkastuksista ja move-testeistä (perusopetus) ja mahdollisista muista kyselyistä. Toiminnan suunnittelu tehdään tulosten pohjalta. Lukiossa tehdään kouluterveyskysely ja hyvinvointiprofiili vuorovuosittain. 
8. Tiedottaa oppilaille ja heidän huoltajilleen opiskeluhuollon palveluista sekä opettajille että henkilöstölle opiskeluhuollon toimintatavoista.
9. Täyttää opiskeluhuollon ohjausryhmän laatiman check-listan, jonka avulla varmistetaan opiskeluhuoltotoiminnan yhdenvertainen toteutuminen yksiköissä.
10. Osallistuu lakisääteiseen terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkistukseen yksikössä sovitulla tavalla.

Yksikkökohtaisen opiskeluhuoltoryhmän toimintatavat

  • Kokoontuu säännöllisesti (esiopetuksessa 2-4 kertaa vuodessa, perusopetuksessa 2-4 kertaa lukukaudessa, lukiossa jaksoittain eli 5 kertaa lukuvuodessa). 
  • Laatii kokoontumisistaan muistion.
  • Työskentelyssä korostetaan huoltajien sekä oppilaiden osallisuutta heidän ikätasonsa mukaisella tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Yhteisöllinen opiskeluhuolto Pennalan koulussa
  • Hyvinvointitunnit luokka-asteittain
  • Kummioppilastoiminta
  • Oppilaskuntatoiminta ja oppilaskunnan hallituksen järjestämät tapahtumat
    • Halloween
    • joulu
    • ystävänpäivä
    • talviliikunta
    • pääsiäinen
    • kevättapahtuma
    • erilaiset teemapäivät ja kilpailut
  • Välkkäritoiminta (6.lk:n oppilaiden järjestämänä)
  • Vanhempainillat
  • Vanhempainyhdistys
    • tuki
    • tapahtumat
  • Monialaiset oppimiskokonaisuudet (mm. Pennala on POP -viikko)
  • Kuljetusoppilaiden valvonta
  • Iltapäivätoiminta
  • Pullikset
  • Keittiötehtävät koulussa
  • Kerhotoiminta
  • Hyvinvointia kartoittavat valtakunnalliset ja paikalliset kyselyt ja kartoitukset
    • Move
    • Kouluterveyskysely

 

Toiminnan tavoitteet lukuvuonna 2023-2024 
  • Lukuvuonna 2023-2024 Pennalan koulun yksikkökohtainen opiskeluhuoltoryhmä kehittää toimintaansa ja pyrkii luomaan uuden toimintamallin. Kehitystyössä mukana ovat myös opettajat ja ohjaajat.
  • Unen, liikunnan ja ravinnon merkityksen ymmärtämisen vahvistaminen.
  • Tavoitteisiin liittyviä toimenpiteitä toteutetaan erityisesti hyvinvointiviikolla sekä yksittäisinä tapahtumina hyvistunneilla lukuvuoden aikana.

 

Hyvinvointiin liittyvät teemat, toimenpiteet ja arviointi lukuvuonna 2023-2024 

Kouluterveyskyselyssä esiin nousseet teemat
  • oppilas kokee, ettei nuku tarpeeksi
  • liikunta vähentynyt (vähintään tunnin päivässä liikkuvat)
  • vähintään lievää ahdistusoireilua
  • luokassa uskaltaa sanoa mielipiteensä
  • ei ole kiusattu lainkaan lukukauden aikana

Toimenpiteet ja toiminnan arviointi

Hyvinvointiviikko (vko 7)
  • Jooga – tuokio jokaiselle luokalle maanantaina 12.2. tai tiistaina 13.2. (Tea kiertää luokissa ja pitää tuokion)
  • sukkahankifutis (luokittain tai haasteottelut, jalassa villasukat, pelivälineenä pehmopallo, koulun viereisellä pellolla
  • ampumajuoksu koulun pihalla joukkueittain (3-5 hengen joukkue, kierretään sovittu reitti juosten, heitetään ammuntana palikat jalustalta nurin, mahdollinen sakkokierros/kierrokset, viestin vaihto)
  • mäenlaskua pulkalla/liukurilla koulun lähiympäristössä
  • vapaata hiihtoa ja yhdessä oloa ladulla
  • terveellisen välipala-/iltapala-/lounasmallin askarteleminen kuvina kertakäyttölautaselle ryhmissä luokittain (tiedonhankinta ja asian selvittäminen)
  • opettajan johdolla keskustelua hyvästä unesta
  • rentoutusharjoitus luokassa (opettaja vetää)
  • keskustelu hyvästä yöunesta opettajan johdolla 
    • ARVIOINTI: Toteutui lähes kokonaisuudessaan. Haastavan kelin vuoksi hankifutis jäi toteutumatta.

Hiihtolomaa edeltävä perjantai 23.2.

  • Unisef-hiihto
  • pulkkamäki ja lämmin mehu
  • lautapelit sisätiloissa
  • hyvinvointi- ja terveysaiheinen visailu luokissa
    • ARVIOINTI: Toteutui suunnitelman mukaan. 

Viikoittain toteutettava hyvis-asia oppitunneilla

  • yhden oppitunnin aikana aina tehtävän suoritettuaan oppilas suorittaa opettajan taululle kirjaamaan liikuntasuoritteen
  • matematiikan tunnilla lasketaan aina yksi lasku yhdessä paikassa, jonka jälkeen vaihdetaan paikkaa
    • ARVIOINTI: Toteutui osittain. Toiminta jäi kertaluonteiseksi, siitä ei tullut viikottaista toimintaa.

Muut

  • toukokuun aikana yksi oppitunti viikossa ulkona
  • mahdollinen haastepeli Virenojan koulua vastaan
    • ARVIOINTI: Ei toteutunut arviointiajankohtaan mennessä. 


Pennalan koulun yksityiskohtainen hyvinvoinnin toiminta ja arviointi

1. Viikottaiset Hyvis-tunnit luokittain

ARVIOINTI: Luokkakohtaiset Hyvis-tunnit ovat toteutuneet lukuvuoden aikana suunnitelman mukaisesti. Kukin opettaja on pitänyt pääsääntöisesti perjantaisin suomen kielen tunnilla Hyvis-tunnin. Pohjana toiminnalle ovat olleet kuukausittaiset hyvinvointikoordinaattorin lähettämät ja hyvinvointivastaavien välittämät nostot, laaja vuoden mittaan täydentynyt materiaali sekä HYTE-kärjet.


2. Analyysi YOHR-kyselyistä huoltajien ja lapsien vastausten osalta

ARVIOINTI: Huoltajien ja lasten vastauksista on koostettu Powerpoint- esitys, joka on esitelty opettajakokouksessa. Huoltajia on myös informoitu tuloksista Wilman kautta.


3. Hyvinvointiviikko 7

ARVIOINTI: hyvinvointiviikkoa vietetettiin Orimattilan kouluissa viikolla 7. Hyvinvointiviikkolle oli laadittu suunnitelma erilaisten tempausten suorittamiseksi. Iso osa tapahtumista koostui ulkoliikunnasta, mutta tehtäviä oli myös luokkiin toiminnallisen oppimisen osalta sekä erilaisin vinkein ravintoon ja uneen liittyvissä asioissa. Erityisopettaja Tea piti luokille viikon aikana luokkakohtaisen jooga-tuokion.


4. Välkkäritoiminta liikuntasalissa

ARVIOINTI: Oppilaskunnan hallituksen organisoimat ja kutosluokkalaisten pitämät välkkäriliikuntatuokiot salissa olivat suosittuja. Tietyin väliajoin kullekin luokalle oli pitkällä välitunnilla (klo 11.45 - 12.15) mahdollisuus erilaisiin peleihin ja toimintatuokioihin ohjatusti liikuntasalissa.


5. Kummioppilastoiminta

ARVIOINTI: Kummioppilastoimintaa on ollut luokkien välillä. Toiminta on ollut luontevampaa toisten luokkien välillä.Isot ja haastavat luokat tuovat erilaisia toimintatapoja. Kummiluokilla on ollut mm. yhteistä ulkoilua ja yhteisiä teemapäiviä. Isommat oppilaat ovat auttaneet kummioppilailleen luistimia ja suksia jalkaan.


6. Ystävänpäivä

ARVIOINTI: Ystävänpäivänä oli liikuntasalissa yhteinen toimintatuokio oppilaskunnan hallituksen järjestämänä. Kilpailurata oli näytöksellinen leikkimielinen kilpailu. Oppilailla oli myös kaulassa roikkumassa sydämenmuotoiset pahviset laput, joihin sai ystävältä nimikirjoituksen, kun katsoi silmiin.


7. Talviliikuntapäivä

ARVIOINTI: Talviliikuntapäivä oli viikon 8 perjantaina ennen talvilomaa. Olosuhteet sään puolesta eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä vesisade oli vienyt latuja ja liikkuminen tapahtui varsin vetisissä olosuhteissa. Toimintaa kuitenkin oli ja alkava loma innoitti liikkumaan.


8. Kaveritaidot

ARVIOINTI: Aihepiiri on ollut lukuvuonna tärkeä Pennalan koulussa. Hyvinvointikoordinaattori on pitänyt luokille Hyvis-tunneilla kaveritaito-tunteja. Tunneilla on ollut erilaisia tehtäviä ryhmissä ja pareittain, jolloin on voitu harjoitella em. taitoja. Tehtävät ovat vaatineet pohdintaa ja niitä on käsitelty lopuksi myös yhdessä.