Huoltajille

Kirje huoltajille, syksy 2022

Vanhempainilta kirjeenä



Kävimme vanhempainillassa seuraavia asioita: 

Esittelin itseni lisäksi oppilaiden sisustaman luokkatilan sekä kuvaamataidossa tehtyä (vielä kesken olevaa) maisematyötä. Kerroin luokan yhteiset tavoitteet, jotka ovat tasapainon harjoittaminen (mm. aamuisin) sekä punnerruksien tekeminen. Juttelimme läksykerhosta ja sen ottamista käyttöön. Sekä allaolevat asiat: 
 

1. Opiskelu 5. luokalla

- Oppituntien määrä kasvoi taas yhdellä eli 25 oppituntiin viikossa.
- Uutena oppiaineena alkaa historia, jota opiskellaan 1,5 oppituntia viikossa lukuvuoden aikana. Täältä pääset tutustumaan, millaisia asioita yhteiskuntaopin tunneilla käydään läpi: OPS: historia. 0,5 oppituntia on vielä yhteiskuntaoppia, joka tulee vuoden aikana esiin jaksona. 
- Erityisopettajan Mervin tunteja meillä on viikossa yksi, sekä uutena resurssiopettaja Petri Kuosa kolme tuntia viikossa. 
- Ohjaajana jatkaa Anja Kilpeläinen sekä ohjaaja harjoittelija Kiia 


- Äidinkielessä, matematiikassa ja TVT-taidoissa keskeisiä opittavia asioita

Äidinkieli: 

  • Oman ajatusten ilmaiseminen, rakentavan palautteen antaminen 
  •  Syvennytään tekstien tulkitsemiseen, laajennetaan sana- ja käsitevarantoja. 
  • Sanaluokkien kertaus ja sijamuotojen opiskelu.  
  • Lukusujuvuuden harjoittelua.  
  • Tekstien kirjoittaminen kokonaisvaltaisesti eli ottaen huomioon lauseen rakenteet, oikeinkirjoitus, sekä oman tekstin arvioiminen.  
  • Etsitään ja luetaan itseä kiinnostavia kirjoja.  
  • Erilaisten tekstien lukeminen ja luetun ymmärtäminen. 
Täältä voit lukea tarkemmin äidinkielen sisällöistä: OPS: Äidinkieli



Matematiikka:

  • murtolukujen laventaminen ja supistaminen samannimisiksi
  • erinimisten murtolukujen yhteen- ja vähennyslasku
  • murtolukujen suuruusvertailu
  • murtoluvun jakaminen ja kertominen luonnollisella luvulla
  • prosentin käsite
  • murtoluvun, desimaaliluvun ja prosentin yhteys
  • negatiivinen luku
  • yhteen- ja vähennyslaskuja negatiivisilla luvuilla
  • peruslaskutoimituksia (yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku) desimaaliluvuilla hyödyntäen tarvittavia välineitä kuten laskinta.  

Täältä voit lukea tarkemmin matematiikan sisällöistä: OPS: Matematiikka


TVT- taitojen
 harjoittelu jatkuu (mm. erilaisten ohjelmien, sovellusten ja verkkoympäristöjen käyttö (Pedanet, Office365, Wilma, Bingel), näppäintaidot, tekstiasiakirjan tallentaminen ja avaaminen, tekstin muokkaaminen, kuvan liittäminen tekstiin, kuvankäsittely, videon kuvaaminen ja animaation tekeminen, taulukko, lähteiden merkitseminen, tiedonhankintataidot, vastuullisen käyttäytymisen pelisäännöt sosiaalisessa mediassa, ohjelmointi ja robotiikka (mm. Vex IQ).

Täältä voit lukea tarkemmin TVT- taitojen sisällöistä: TVT-OPS .

Jokaisessa aineessa arvioin myös oppilaiden vihkotyöskentelyä. 

2. Luokan käytänteet

  • Meidän luokassamme opiskelee 19 oppilasta.
  • Luokkamme koulunkäyntiavustajana toimii osalla tunneista Anja Kilpeläinen 044 7813 686.
  • Laaja-alaisen erityisopettajan (Mervi Chydenius p. 040 1842 889) tunteja on luokalle varattu 1 h/vko
  • Jakotunteja luokalla on vain käsityössä
  • Uskontoa luokalle opettaa Jouko Valkonen ja musiikkia Merja Salonen
  • Tukiopetusta annetaan tarvittaessa.
  • Wilma ja Pedanet:

- Wilmaan merkitsen tulevat kokeet koealueineen viikkoa ennen koetta ja koenumerot.
- Wilma toimii päivittäisen yhteydenpidon välineenä puhelimen lisäksi.
- Wilman kautta ilmoitetaan poissaolot.
- Oppilaiden tulisi ottaa käyttöön Wilma-tunnukset. Monella ne jo ovatkin! 
- Koulumme Pedanet -sivut ovat kattavat. Sieltä löytyy tietoa monesta asiasta. Tutustu ja seuraa! Pennalan koulun Pedanet

  • Läksyt:  
- Tekemätön läksy jäädään tekemään koululle samana päivänä koulun jälkeen läksykerhoon jos mahdollista => merkintä Wilmaan
- Usein toistuvista läksyunohduksista opettaja on erikseen yhteydessä huoltajiin.
- Sairasajan läksyt: Merkitsen tehtävät Wilmaan oppiaineen kohdalle, josta oppilas voi tarkistaa päivittäin tulleet läksyt. Vanhempi voi noutaa koululle jääneitä kirjoja soittamalla opelle tai avustajalle, joka tuo oppikirjat koulun pihalle tai luokkatoveria voi pyytää tuomaan niitä. Toivoisin kuitenkin että kirjat pidetään kotona ja otetaan koululle sen päivän kirjat, joita tarvitaan. 

  • Poissaolot
- Kun lapsi sairastuu, ilmoittakaa siitä opettajalle Wilman kautta. Saa ilmoittaa myös puhelimeen!
- Lomat: 1-5 päivää myöntää opettaja, pidemmät rehtori. Lomia on anottava etukäteen loma-anomuksella.
Poissaoloanomus.pdf
- Vanhemmat ovat velvollisia huolehtimaan, että loma-ajan tehtävät tulevat tehdyiksi.

  • Luokassa on järjestävjä pari aina viikon verran. He huolehtivat mm. kalenterista ja siisteydestä luokassa. 
  • Synttärisankari voi halutessaan tarjota herkun, joka on kääritty paperiin tai vastaavaan. Huolehdimme luokassa käsihygieniasta.
  • Juomapullo kannatta olla koulussa mukana päivittäin!
  • Kouluun kaivataan sisäkenkiä.
  • Vaatteet tulisi muistaa nimikoida.

3. Arviointi
- Lukuvuoden arviointiaikataulu ja arvioinnin perusteet löytyvät täältä: OPS: arviointi
- Käyttäytymisen arvioinnin kriteerit löytyvät täältä: Käyttäytymisen arviointi
- Välitodistus annetaan ennen joululomaa ja lukuvuositodistus ennen kesälomaa.
- 5. luokan todistuksissa kaikki oppiaineet ja käyttäytyminen arvioidaan numeroin.
Arviointikeskustelut pidetään helmikuussa ennen talvilomaa.
- Tehostetun tuen oppilaiden opetussuunnitelmat päivitetään syyskuun aikana.

4. Yleisiä koulun asioita
- Opetus perustuu ops:iin (ei kirjan sis.luetteloon).
- Oppimisen tukeen kuuluvat kolmiportainen tuki, eriyttäminen, tukiopetus ja erityisopettajan tuki. Tarvittaessa apua saa myös koulukuraattorilta (Sari Kähkönen puh. 044-781 3879) ja koulupsykologilta (Sinikka Ekonen).


5. Muuta:
- Arttu -sovellus on hyvä esim. ympäristöoppiin tai äidinkieleen (Pisara 5, Välkky 5, Forum 5). Sovelluksen kautta oppilas voi kuunnella kirjan kappaleet puhelimestaan. Tästä pääset sovelluksen sivulle.
- Otso -sovelluksesta puolestaan löytyy äänikirjat yhteiskuntaoppiin ja uskontoon (Forum yhteiskuntaoppi I-II, Sydän 5). Tästä pääsen sovelluksen sivulle.
- Koulun ruokalista löytyy täältä sähköisenä: Ruokalista




Kysykää, mikäli jokin asia jäi epäselväksi tai haluatte tietää jostakin lisää!

Ystävällisin terveisin
Jaana Virtanen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä