Kilpailut
Kilpailut järjestettiin hienoissa SAMK:n tiloissa. Kilpailuissa osallistui yhteensä 20 joukkuetta ja noin 200 lasta. Päijät-Hämeen alueen lisäksi kilpailijoita oli Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta.
Torstain aikana joukkueiden robotit arvioitiin ja joukkueet kävivät esittelemässä omat tiedeprojektinsa ja ydinarvot. Lisäksi heillä oli kolmet harjoitukset ja yksi robottikilpailuerä.
Perjantaina kilpailijoilla oli kahdet harjoitukset ja robottikilpailut. Sekä Korvapuustit että The Purifiers tekivät parhaimman suorituksensa perjantain ensimmäisessä robottikilpailussa.
Molemmat joukkueet saivat tehtyä hienot suoritukset. Kilpailijat olivatkin tyytyväisiä omiin suorituksiinsa. Kilpailujen jälkeen joukkueilla oli useita ideoita, kuinka omaa suoritusta voisi parantaa.