Paja 3 (Henni)

Hengitys

Aloitimme aamun pallealihaksen rakentamisella. Jokainen ryhmä sai välineet ja ohjeet ja pääsivät samantien rakentamaan. 
Aluksi kävimme läpi, mikä se pallea on ja miten se liittyy ihmiseen.
Ohjeiden avulla jokainen ryhmä sai kasaan oman pallealihaksen ja oppilaat pääsivät havainnollistamaan, miten pallealihas toimii.
Vinkkinä, muovipullon tulee olla siis pieni (0,5l), jotta ilmapallo mahtuu kumikalvoksi pohjaan.

Äidinkieli

Äidinkielessä kirjoitimme oman elämänkerran ohjeen mukaan. Muistelimme minkälaisia olimme lapsena, niitä tärkeimpiä muistoja ja tavaroita.
Oppilaat kirjoittivat koneilla ja tulostivat sen opettajalle.

Liikunta

Liikunnassa kävimme läpi eri lihaksia, miten niitä voi treenata ja eri venytysliikkeitä, mitkä venyttää tiettyä lihasta. 
Pelasimme ristinollaa kahdella eri joukkueella. Joukkueesta aina yksi lähti kerrallaan viemää tötsää kohti pelikenttää juosten, pysähtyi pelikentän eteen ja teki sovitun lihaskuntoliikkeen ennen kuin sai laittaa tötsän. Pelissä oli myös vaihtoehtona siirtää kahden tötsän paikkaa, jolloin lähdit juoksemaan ilman tötsään pelikenttää kohti. Pisteen sai aina kolmen tötsän suoralla. Oppilaat saivat lopuksi myös päättää itse jonkun liikkeen, mikä tehtiin ennen tötsän laittamista.
Tarvikkeet: 9kpl hulavanteita ja kahden värisiä tötsiä.