Poissaolojen ennaltaehkäisy, suunnitelmien seuranta ja poissaoloihin puuttuminen. Vastuunjako sekä luvattomista poissaoloista ilmoittaminen huoltajalle

Poissaolojen ennaltaehkäiseminen ja niihin puuttuminen

Esiopetus

Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan (POL §26 a). Esiopetuksen tavoitteiden toteutumisesta on keskusteltava poissaolojen yhteydessä.

1. Alle 2 viikon poissaolo: ilmoitus varhaiskasvatuksen opettajalle
2. Yli 2 viikon poissaolo: poissaolosta sovitaan varhaiskasvatuksen opettajan kanssa
3. Kun/jos lapsella on säännöllisiä poissaoloja (vapaapäiviä), tulee huolehtia esiopetuksen tavoitteiden saavuttamisesta
4- Ilta-, viikonloppu- ja vuorohoidon osalta tulee huolehtia esiopetuksen tavoitteiden saavuttamisesta.


Perusopetus
Orimattilan peruskouluissa noudatetaan Päijät-Hämeen yhteistä poissaoloihin puuttumisen mallia. Orimattilan opetuspalveluissa on laadittu ohjeistus ja vastuut oppilaiden poissaolojen seuraamiseksi ja ehkäisemiseksi sekä tukitoimien käynnistämiseksi. 

Lukio
Erkko-lukion puuttuminen opiskelijoiden poissaoloihin on kuvattu alapuolella.

Erkko-lukio: opiskelijoiden poissaolojen ennaltaehkäiseminen ja toimintamalli poissaoloihin puuttumiseksi


Opiskelijan tulee osallistua opetukseen, ellei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta (lukiolaki 25§). Luvattomia poissaoloja ei sallita. Ennalta tiedossa oleviin poissaoloihin tulee hakea lupa hyvissä ajoin. Opiskelijan huoltajan on selvitettävä poissaolon syy pikaisesti. Poissaoloja ennaltaehkäistään luomalla opiskelijoille turvallinen ja viihtyisä opiskeluympäristö.

Opettajat merkitsevät poissaolot Wilmaan viipymättä. Ryhmänohjaaja seuraa säännöllisesti opiskelijoiden poissaoloja. Luvattomiin ja huolta herättäviin poissaoloihin puututaan heti ja ryhdytään opiskeluhuollollisiin toimenpiteisiin.

Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden poissaolot selvittää huoltaja

Täy­si-ikäi­nen opis­ke­li­ja voi antaa kirjallisen suostumuksen, että huoltaja selvittää poissaolot tai sel­vit­tää itse pois­sa­o­lon­sa toimittamalla koululle todistukset poissaoloista, esim. lääkärintodistuksen.

Kaikkiin poissaoloihin on oltava hyväksytty syy. Hyväksyttävät poissaolon syyt koulussamme ovat opettajan tai rehtorin myöntämä lupa, huoltajan allekirjoittama kirjallinen todistus poissaolon syystä, terveydenhoitajan tai lääkärin kirjoittama todistus sairaudesta ja yli 18-vuotiailla, joilla ei ole huoltajaa, rehtorin lupa. Epäselvissä tapauksissa rehtorin tulkinta on ratkaiseva.

Autokoulun ajotunnit eivät ole hyväksyttävä syy. Tutkinto (kirjallinen ja ajo), simulaatioajo, käsittelykoe ja liukkaan kelin harjoittelu ovat hyväksyttäviä syitä, joihin on anottava poissaololupa.

Jokainen poissaolo on selvitettävä Wilman kautta. Opettaja ei anna arvosanaa opintojaksosta/ moduulista, jos opiskelijalla on selvittämättömiä poissaoloja tai muuten poissaolojen määrä on niin merkittävä, ettei hän voi näytön puutteen vuoksi arvioida opintojaksoa/moduulia. Tästä opettaja antaa ohjeen jokaisen opintojakson alussa.

Opin­to­jak­so (kurssi), joka si­säl­tää sel­vit­tä­mät­tö­miä tai lu­vat­to­mia pois­sa­o­lo­ja voi tuot­taa arvo­sa­nak­si K:n. K tarkoittaa, että opintojakso on keskeytynyt.

Toimintamalli poissaoloihin puuttumiseksi

Toimintamalli poissaoloihin puuttumiseksi