Luonnossa syntyy jatkuvasti suuri määrä kuollutta ainesta. Puista putoaa lehtiä, neulasia ja käpyjä, eläimet ulostavat, hirvet pudottavat sarvensa ja linnut vanhat sulkansa. Kaikki eliöt kuolevat aikanaan, ja niiden sisältämä eloperäinen aines jää maahan.

Ekosysteemien toiminnan kannalta on välttämätöntä, että tämä kuollut aines hajotetaan. Silloin kuolleen aineksen sisältämät ravinteet, kuten typpi- ja fosforiyhdisteet, vapautuvat uudelleen käytettäviksi. Myös osa eliöiden biomassaan sisältyneestä hiilestä vapautuu hiilidioksidina takaisin ilmaan. Samalla hajottajaeliöt saavat energiaa ja rakennusaineita omiin tarpeisiinsa.

Luonnossa tätä hajotustyötä tekevät monet selkärangattomat eläimet, bakteerit ja sienet. Suomen metsäekosysteemeissä sienten merkitys on suuri, sillä ne toimivat viileissä olosuhteissa usein muita hajottajia tehokkaammin. Sienten merkityksen hajottajina voi huomata esimerkiksi tutkimalla metsän pohjalla olevaa lehti- ja neulaskariketta. Sen lomassa risteilee aina sienirihmastoja, jotka ottavat karikkeesta ravintonsa.

Monet metsäluonnossa tavattavista käävistä on hajottajia. Oheisessa kuvassa taulakääpä on lahottanut koivun runkoa.