9.1 Energiaa tarvitaan
Mitään ei tapahdu ilman energiaa. Kun istut luokassa, tarvitset nähdäksesi valoenergiaa. Käyttämäsi tietokone vaatii sähköenergiaa toimiakseen. Luokan lämmitykseen tarvitaan lämpöenergiaa. Paikalle saapumiseen on tarvittu liike-energiaa. Kaikkien ympärilläsi olevien tavaroiden valmistukseen on kulunut energiaa.
Oma kehosikaan ei toimi ilman energiaa. Kaikki lämmitykseen, liikkumiseen, valaistukseen, tavaroiden valmistukseen ja toimintaan tarvittava energia on saatava jostain energianlähteestä. Se, mistä tuo kaikki energia saadaan, on ympäristön kannalta yksi tärkeimmistä kysymyksistä.
Energianlähteet ovat joko uusiutuvia tai uusiutumattomia. Uusiutuvia energianlähteitä ovat esimerkiksi vesivoima, tuuli, aurinko ja puu. Niille on yhteistä, että käytettävissä olevaa energiaa tulee koko ajan lisää. Uutta puuta tulee puiden kasvaessa, tuulet puhaltavat ja aurinko paistaa jatkuvasti jossain päin maapalloa.
Uusiutumattomia energianlähteitä ovat ydinvoima sekä niin sanotut fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, kivihiili ja maakaasu. Nämä energianlähteet hupenevat käytön myötä. Riittävyyden lisäksi niihin liittyy ympäristöongelmia.
Vasemmalla on kuvattu fossiilisia energiamuotoja, jotka ovat uusiutumattomia (öljy, kivihiili ja maakaasu). Oikealla on kuvattu uusiutuvia energiamuotoja (tuulivoima, aurinkovoima).