10.4 Teollisuus Pohjois-Amerikassa

Pohjois-Amerikassa teollisuutta syntyi ensimmäisenä Suurten järvien alueelle. Appalakeilta louhittiin hiiltä, josta saatiin energiaa Suurilta järviltä saatavan rautamalmin jalostamiseen. Tästä aina Atlantille ja Kanadan puolelle ulottuvasta alueesta syntyi raskaan teollisuuden keskus.

Samoihin aikoihin siirtolaisten virta Yhdysvaltoihin kasvoi, ja näin tehtaat saivat tarvitsemaansa työvoimaa.

Lisäksi siirtolaisuuden ansiosta Yhdysvaltojen omat sisämarkkinat kasvoivat ja tavaroita saatiin hyvin kaupaksi. Kun pääomaa alkoi kertyä suuria määriä, osa yrityksistä kasvoi maailmanlaajuisiksi suuryrityksiksi.

Nykyään raskaan teollisuuden osuus on pienentynyt ja tilalle on tullut teollisuutta, joka perustuu huipputekniikkaan. Kalifornian Piilaakso on erityisen tunnettu puolijohdeteollisuudestaan, ja siellä sijaitsevat muun muassa Applen ja Facebookin pääkonttorit.


Piilaakso Yhdysvaltain Kaliforniassa. Alueelle on kertynyt monien tärkeiden innovaatioyritysten päämajat.