Ihmislajin kehityksen tutkiminen sivuaa muiden kädellisten lahkoon kuuluvien lajien evoluutiota. Ihminen kuuluu kädellisten lahkoon ja ihmisapinoiden kanssa samaan heimoon. Ihminen on polveutunut ihmisapinoiden kanssa samasta kantamuodosta ja lähimpiä sukulaisiamme ovat ihmisapinoihin kuuluvat simpanssi ja bonobo. Ihmisen ja simpanssien kehityshaarat erkanivat noin 8–5 miljoonaa vuotta sitten omiin suuntiinsa.


Löydettyjä pääkallofossiileja. Luvut ovat fossiilien arvioituja ikiä. Sahelanthropus oli simpanssia muistuttava ihmisapina.

Etelänapinoita (Australopithecus, lat. australis = eteläinen, kreik. pithekos = apina) pidetään ihmisen ensimmäisinä edeltäjinä. Ne elivät Itä- ja Etelä-Afrikassa 5–2 miljoonaa vuotta sitten. Afrikassa eli samaan aikaan useita etelänapinalajeja. Niiden kehitys ajoittuu ajanjaksoon, jolloin noin kolme miljoonaa vuotta sitten maapallon ilmasto kuivui. Tämän seurauksena Afrikan sademetsät kutistuivat ja alkoivat muuttua savanneiksi. Etelänapinat sopeutuivat elämään Afrikan metsäsavanneilla, kun taas nykyisten ihmisapinoiden edeltäjät elivät edelleen sademetsissä.

Etelänapinoilla oli alkeellinen, kasvoiltaan nykysimpansseja muistuttava ulkomuoto ja myös niiden aivojen koko oli sama kuin simpansseilla. Urokset olivat naaraita huomattavasti kookkaampia ja painavampia. Uutena piirteenä etelänapinoille oli pystykävely, jonka ansiosta kädet vapautuivat ravinnon keräilyyn ja kuljettamiseen. Fossiilisten hampaiden tutkimuksen perusteella on saatu selville, että etelänapinat söivät pääasiassa kasveja, mutta myös lihaa ja raatoja.


Australopithecus afarensis -rekonstruktio.

Tunnettu etelänapinalaji on Australopithecus afarensis, joita oli olemassa arviolta noin 4–3 miljoonaa vuotta sitten. Kuuluisa tämän lajin edustaja oli ”Lucy”, joka eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten. Sen aivot olivat nykyisten simpanssien kokoiset ja sen pituus oli vain 105 cm. Lucyn luurangosta on löydetty 40 prosenttia, ja se on kokonaisimpana löydetty etelänapinan luuranko. Suuri osa ihmisen esi-isien fossiililöydöistä koostuukin vain pienistä osista luurankoa ja useimmat lajeista on tunnistettu osittaisista kalloista. Pienistäkin fossiileista voi kuitenkin päätellä paljon elintavoista: esimerkiksi hampaat kertovat lajin ruokavaliosta ja kallon kiinnittymisestä voi päätellä liikkuiko laji pystyasennossa.


Australopithecus-fossiilien kuuluisa löytöpaikka Tansaniassa.