Disneyn 5 minuutin joulusatuja

Disneyn 5 minuutin joulusatuja -kirjassa on nimensä mukaisesti lyhyitä jouluisia satuja eri Disneyn hahmoista erilaisissa ympäristöissä.

Lasten kanssa voi lukea satuja isommalla porukalla tai sitten jakautua pienemmiksi ryhmiksi ja lukea eri sadun joka ryhmän kanssa. Jokainen ryhmä valitsee jonkin sadun / sadun, joka heille luetaan. Tarkoituksena on valmistaa sadusta teos esimerkiksi piirtämällä, maalaamalla tai rakentamalla. Kun kukin ryhmä valmistaa omaan satuunsa sopivan maiseman ja lopuksi työt kootaan yhteen ja tarkastellaan, miten erilainen joulu on eri hahmoilla.

Jokainen ryhmä voi halutessaan kertoa oman tarinansa omin sanoin muille. Muut voivat myös arvailla ensin, kenen satuhahmon joulusta voisi olla kyse tai mitä teoksessa tapahtuu.