Terveystiedon opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokilla 7-9 Joensuun seudulla

Terveystiedon opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokilla 7-9 Joensuun seudulla

Alla olevat taulukot pitävät sisällään seudullisen linjauksen terveystiedon opetuksen tavotteista ja sisällöistä vuosiluokilla 7-9. Kukin kahdestatoista tavoitteesta on omassa laatikossaan. T-tunnuksella nimetty valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoite on seudullisesti vuosiluokkaistettu siten, että se huomioi oppilaan kehityskaaren tavoitteen saavuttamiseksi viimeistään yhdeksännellä luokalla. Vuosiluokkaistettu sisältötaulukko puolestaan kertoo, mitä keskeisiä sisältöalueita terveystiedossa opetetaan vuosiluokilla 7-9 niin, että tavotteisiin päästään. Tavoitteiden ja sisältöjen vuosiluokkaistamisen osalta linjaukset on pidetty yleispiirteisinä, jotta kouluille ja opettajlle jää myös päätäntävaltaa opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

TERVEYSTIEDON OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 7-9

Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

Tavoite:T1

Ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueet ja näiden välistä vuorovaikutusta esimerkkien avulla sekä kuvata esimerkein mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan.

Oppilas pystyy esittelemään elämänkulun eri vaiheita, erityisesti nuoruuden kehitystä ja kuvaamaan esimerkkien avulla terveyden, kasvun ja kehityksen merkitystä elämän voimavarana.

7lk

8lk

9lk

Oppilas ymmärtää terveyden laaja-alaisuuden ja terveyden edistämisen perusteita.

Oppilas syventää ymmärrystään terveyden laaja-alaisuudesta ja terveyden edistämisestä sekä ymmärtää elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti.

Oppilas syventää ymmärrystään terveyden laaja-alaisuudesta ja terveyden edistämisestä sekä ymmärtää elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L3, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyteen liittyvät käsitykset

Tavoite:T2

Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyään toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa nimetä useita tunteita sekä osaa antaa esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta ja käyttäytymisen säätelystä.

Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen sekä esitellä keinoja stressin ja kriisien käsittelyyn.

7lk

8lk

9lk

Oppilas kehittää valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa.

Oppilas kehittää valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyään toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa.

Oppilas kehittää valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyään toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2,L3,L4,L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi

Tavoite:T3

Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon viestien ja mielen viestien tunnistamista ja tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

7lk

8lk

9lk

Oppilas kehittää itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon viestien ja mielen viestien tunnistamista. Oppilas tunnistaa ja säätelee tekijöitä, jotka tukevat hänen käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan.

Oppilas kehittää itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon viestien ja mielen viestien tunnistamista. Oppilas tunnistaa ja säätelee tekijöitä, jotka tukevat hänen käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan.

Oppilas kehittää itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon viestien ja mielen viestien tunnistamista. Oppilas tunnistaa ja säätelee tekijöitä, jotka tukevat hänen käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1,L3,L4,L6

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tavoite:T4

Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa eritellä esimerkkien avulla yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta ja arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.

Oppilas osaa nimetä ja kuvata yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja tilanteita tuottaa niihin vastuullisia ratkaisuja.

7lk

8lk

9lk

Oppilas harjoittelee pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta.

Oppilas pohtii yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta. Oppilas osaa tehdä vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas pohtii yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta. Oppilas osaa tehdä vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1, S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L3, L4, L6, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutustilanteissa

Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

Tavoite:T5

Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista sekä tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas pystyy nimeämään useita terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä kuvaamaan pääpiirteissään näiden välisiä yhteyksiä ja syy- ja seuraussuhteita.

Oppilas osaa käyttää keskeisiä terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.

7lk

8lk

9lk

Oppilas ymmärtää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä vahvistavia ja vaarantavia tekijöitä. Oppilas osaa käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.

Oppilas ymmärtää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä vahvistavia ja vaarantavia tekijöitä. Oppilas osaa käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.

Oppilas ymmärtää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä vahvistavia ja vaarantavia tekijöitä. Oppilas osaa käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L3, L4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja terveyteen liittyvien käsitteiden käyttäminen

Tavoite:T6

Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä sekä edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää luotettavaa tietoa erilaisista lähteistä ja käyttää sitä pääosin asianmukaisesti.

Oppilas osaa kuvata esimerkein tai esittää asianmukaisia toimintamalleja itsehoidossa, avun hakemisessa ja terveyttä ja turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa.

7lk

8lk

9lk

Oppilas kehittyy terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä. Oppilas toimii tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa.

S2, S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L3, L5, L6, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen

Tavoite:T7

Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Ei käytettä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

7lk

8lk

9lk

Oppilas tunnistaa ja arvioi omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä pohtii oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja.

S1, S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L3, L4, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tavoite:T8

Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa eritellä terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä ja osaa selittää terveystottumuksiin liittyvien ilmiöiden muodostumista.

Oppilas osaa kuvata elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esimerkkejä käyttäen arvioida elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksia.

Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta usean tiedon luotettavuutta kuvaavan tekijän pohjalta.

7lk

8lk

9lk

Oppilas tunnistaa ja tarkastelee kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä.

Oppilas tunnistaa ja tarkastelee kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioi tiedon luotettavuutta ja merkitystä.

Oppilas tunnistaa ja tarkastelee kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioi tiedon luotettavuutta ja merkitystä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1-L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen

Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

Tavoite:T9

Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa kuvata elinympäristön aiheuttamia keskeisiä suoria ja epäsuoria vaikutuksia terveyteen sekä esitellä yhteisöjen, kulttuurin, median ja tieto- ja viestintäteknologian yhteyksiä terveyteen.

7lk

8lk

9lk

Oppilas ymmärtää ympäristön, yhteisöjen ja kulttuurin merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.

Oppilas ymmärtää ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.

Oppilas ymmärtää ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L4, L5, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen

Tavoite:T10

Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle sekä kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa laatia opiskelu-, toiminta- ja työkykyä edistäviä suunnitelmia. Oppilas osaa kuvata miten hakeutua oman koulun ja kunnan terveyspalveluihin ja antaa useampia esimerkkejä siitä, miten niitä voi hyödyntää tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa.

7lk

8lk

9lk

Oppilas luo perustaa opiskelu- ja toimintakyvylle ja sen ylläpitämiselle.

Oppilas luo perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle.

Oppilas luo perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle sekä kuvaa terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1 S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L3, L6

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Työkyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen

Tavoite:T11

Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan niiden merkitystä itselle sekä muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe, lähiyhteisöt, muut sosiaaliset yhteisöt vaikuttavat käsityksiin terveydestä.

Oppilas osaa esimerkein eritellä omaa oppimistaan tukevia tekijöitä.

7lk

8lk

9lk

Oppilas ymmärtää ja arvioi perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistaa niiden merkityksen itselle sekä muodostaa kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.

Oppilas ymmärtää ja arvioi perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistaa niiden merkityksen itselle sekä muodostaa kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.

Oppilas ymmärtää ja arvioi perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistaa niiden merkityksen itselle sekä muodostaa kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1-S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1,L2, L3, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyskäsitysten

arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen

Tavoite:T12 Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisössä.

Hyvän osaamisen kuvaus 9. luokan lopussa:

Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta ja merkitystä sekä perustella terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä käsityksiä. Oppilas osaa eritellä elämäntapojen seurauksia toisille ja ympäristön terveydelle sekä esitellä esimerkein keinoja ja tapoja miten terveyteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisöissä.

7lk

8lk

9lk

Oppilas kehittää valmiuksiaan arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää.

Oppilaalla on valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisössä.

Oppilaalla on valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisössä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1-L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen

TERVEYSTIEDON TAVOITTEISIIN LIITTYVÄT KESKEISET SISÄLTÖALUEET VUOSILUOKILLA 7-9

7. lk (0,5 vkt)

8. lk (1,5 vkt)

9. lk (1 vkt)

S1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

-terveyden eri osa-alueet

-identiteetti, minäkuva ja itsetuntemus

-huolenpidon, perheen ja läheisten merkitys

-mielen hyvinvointi

-itsensä arvostaminen

-tunne- ja vuorovaikutustaidot

-ristiriitojen ja ongelmatilanteiden käsittely

SOVELTUVIN OSIN:

-elämänkulku, kasvu ja kehitys

-seksuaalinen kehitys

-turvataidot

S1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

-mielen hyvinvointi

-turvataidot

S1 Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

-mielen hyvinvointi

-stressin ja kriisien käsittely

S2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

-terveyttä tukevat voimavarat

-sairauksia ehkäisevät tekijät

-arkirytmi ja uni

-kiusaaminen

-mielekäs vapaa-ajan toiminta

SOVELTUVIN OSIN:

-liikunta

-ajankohtaiset terveysilmiöt

-terveyteen liittyvän tiedon luotettavuus

-riippuvuudet

-päihteet ja niiden käytön ehkäisy

S2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

-terveyttä tukevat voimavarat

-sairauksia ehkäisevät tekijät

-ravitsemus

-ravitsemuksen ongelmat

-liikunta

-liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa vaaratekijänä

-seksuaalisuus, seksuaaliterveys ja seksuaalinen kehitys

-hyvinvointia tukevat ympäristöt ja yhteisöt

-mielekäs vapaa-ajan toiminta

-turvallisuustaidot ja –valmiudet

-ensiaputaidot

-itsehoito, tuen ja avun hakeminen

-ajankohtaiset terveysilmiöt

-terveyteen liittyvän tiedon luotettavuus

-tapaturmat

SOVELTUVIN OSIN:

-ajankohtaiset terveysilmiöt

-riippuvuudet

-päihteet ja niiden käytön ehkäisy

S2 Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

-terveyttä tukevat voimavarat

-sairauksia ehkäisevät tekijät

-mielenterveys

-hyvinvointia tukevat ympäristöt ja yhteisöt

-itsehoito, tuen ja avun hakeminen

-ajankohtaiset terveysilmiöt

-terveyteen liittyvän tiedon luotettavuus

-stressi

-mielen pahoinvointi

-keskeiset ja ajankohtaiset tartuntataudit

-kansantaudit

SOVELTUVIN OSIN:

-ajankohtaiset terveysilmiöt

S3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

-opiskelu- ja toimintakyky

SOVELTUVIN OSIN:

-terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn keinoja

-tietolähteet, terveysmarkkinoinnin ja vaikuttamisen keinot (luotettavuus ja terveysvaikutukset)

-kulttuurin terveyttä edistävä merkitys ja kulttuurinen herkkyys

-kestävä elämäntapa

-ihmisoikeuksien kunnioittaminen

-eri näkökulmien huomioiminen (lapsuus, lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus, pitkäaikaissairaudet)

S3 Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

-opiskelu-, työ- ja toimintakyky

-terveyspalvelut

-kansalaistoiminta

-ympäristön terveysriskit

-kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus