Vuosiluokka 1

Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet

Sisällöt

Arviointi

Laaja-alainen osaaminen

 

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

 

T 1

Lähiympäristön kielten ja kulttuureiden ja kielellisen kulttuurin hahmottaminen.

Oppilas oppii tiedostamaan kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta arjessaan sekä tunnistamaan kohdekielen muista osaamistaan kielistä.

Selvitetään, mitä kieliä ja kulttuureita on omassa lähiympäristössä ja koulussa. Apuna voidaan käyttää myös mediaa ja mahdollisuuksien mukaan vierailijoita. Keskustellaan myös oppilaiden vieraisiin kielin liittyvistä kokemuksista.

Tavoitetta ei arvioida.

L1, L2, L5,L7

 

T2

Oman kielitaustan ja kielen ja sen kulttuurin arvostaminen

Oppilas ymmärtää, että maailmassa puhutaan eri kieliä ja eri kielien edustamissa kulttuureis-sa on eri tapoja.

Pohditaan yhdessä eri kielten ja kulttuurien merkitystä.

Tavoitetta ei arvioida.

L1,L2

 

Kielenopiskelutaidot

 

T3

Pari-ja ryhmätyöskentelyn harjoitteleminen

Oppilas oppii yhteistyö- ja ryhmätyötaitoja kouluyhteisössä

Harjoitellaan tekemään yhteistyötä ja työskennellään pareittain ja ryhmissä.

Tuntityöskentely,

yhteistyötaidot

L1, L2, L6

 

T4

Kielen ja sen käytön havainnoiminen sekä kielellisen päättelykyvyn kehittäminen

Oppilas oppii arvaamaan ja päättelemään sanojen ja ilmausten merkityksiä sekä tekemään havaintoja kielestä ja kielenkäytöstä.

Oppilaiden kanssa harjoitellaan puhutun kielen sanojen ja ilmausten päättelyä. Tätä voidaan harjoitella myös muihin oppiaineisiin liittyvien tehtävien avulla.

Tavoitetta ei arvioida.

L1, L4, L5

 

T5

Erilaisiin kielenopiskelutaitoihin tutustuminen ja niiden kokeileminen

 

 

 

Oppilas oppii tunnistamaan, kokeilemaan, harjoittelemaan ja käyttämään erilaisia kielenopiskelutaitoja. 

 

Mietitään yhdessä oppilaiden kanssa kielen oppimista ja opettelua. Tutustutaan erilaisiin tapoihin opiskella kieltä (esim. käyttämällä Eurooppalainen kielisalkku-materiaalia). Harjoitellaan myös arvioimaan omaa kielitaitoa itsearvioinnin keinoin.

Tuntityöskentely

L1, L2, L7

 

Kehittyvä kelitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

 

T6

Ohjataan ja rohkaistaan oppilasta käyttämään kieltä monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas oppii käyttämään pääasiassa suullista kieltä viestintäkumppanin kanssa tai tukemana muutamissa yleisimmissä viestintätilanteissa.

Harjoitellaan suullisesti yksinkertaisia, kohteliaita arjen kielenkäyttötilanteita, kuten tervehtiminen, hyvästely ja omasta itsestä kertominen. Sanastoa ja yksinkertaisia fraaseja opetellaan mm. laulujen, liekkien ja draaman avulla. Oppilaat pääsevät vaikuttamaan aihepiirien valintaan omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan.

Tuntityöskentely,

vuorovaikutustaidot

L1, L2, L3,L4, L5, L7

 

T7

Ohjataan oppilasta hyödyntämään ilmeitä ja eleitä sekä opetellaan käyttämään erilaisia keinoja päätellä sanojen merkityksiä.

Oppilas oppii hyödyntämään erilaisia apukeinoja, kuten eleitä, ilmeitä ja sanastoja selviytyäkseen vuorovaikutustilanteista. Oppilas oppii myös arvaamaan tai päättelemään yksittäisten sanojen merkityksiä sekä ilmaisemaan, onko ymmärtänyt kuulemaansa.

Opetellaan, miten vain hieman kieltä osaava voi selvitä erilaisista yksinkertaisista viestintätilanteista esim. eleiden tai piirtämisen avulla. Tarkastellaan, voiko sanojen ääntämisasusta tai äänenpanosta päätellä sanojen merkityksiä.

Tuntityöskentely, viestintätaidot

L2, L4, L6, L7

 

T8

Rohkaistaan oppilasta käyttämään kieltä viestintätilanteeseen ja kulttuuriin sopivalla tavalla.

Oppilas oppii käyttämään joitakin kielelle ja kulttuurille tyypillisiä kohteliaisuuden ilmauksia. 

Harjoitellaan käyttämään yleisimpiä kohteliaita ilmauksia, kuten esim. tervehtimistä, hyvästelyä, kiittämistä ja avun pyytämistä.

Tuntityöskentely, viestintätaidot

L2, L4, L6, L7

 

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

 

T9

Ohjataan oppilasta ymmärtämään kohdekielen tavallisimpia sanoja ja ilmauksia oppilaille tutuissa tilanteissa.

Oppilas oppii ymmärtämään muutamia kuulemiaan ja näkemiään sanoja ja ilmauksia.

Oppilas tutustuu ensisijaisesti arjessa puhuttuihin teksteihin ja fraaseihin tai kiinnostuksen kohteisiin. Kuunnellaan, havainnoidaan, harjoitellaan ja toistetaan kohdekielen ääntämistä esimerkiksi laulujen, leikkien, lorujen, tarinoiden ja kuvien avulla. Havainnoidaan pääsääntöisesti puhuttua kieltä.

Tuntityöskentely

L1, L2, L3, L4, L5, L7

 

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

 

T10

Ohjata oppilasta käyttämään yksinkertaisissa puhetilanteissa tavallisimpia sanoja ja ilmauksia sekä harjoitella ääntämistä.

Oppilas oppii käyttämään tavallisimpia sanoja ja ilmauksia puheessa sekä ääntämään niitä ymmärrettävästi.

Harjoitellaan monipuolisesti kohdekielen ääntämistä sekä sanapainoja. Harjoitellaan yksinkertaisia ilmauksia tutuissa arkitilanteissa esim. kuvien, laulujen, leikkien, lorujen, tarinoiden ja draaman avulla. Tarjotaan myös mahdollisuus tutustua kirjoitettuun kieleen.

Tuntityöskentely

L1, L2, L3,L4,L5, L6