Tanssitaan-kurssin tavoitteet, sisällöt ja arviointi
Tanssi on elämyksellistä taidekasvatusta, jossa ajattelu, tunne ja toiminta kohtaavat. Tanssin kautta ihminen voi saada kosketuksen itseensä kokonaisvaltaisesti, tunteiden, elämysten ja kehollisten aistimuksen sulautuessa toisiinsa. Oman kehon tuntemus ja hallinta sekä kehon ilmaisuvoiman säilyttäminen ovat tasapainoisen kehityksen kulmakiviä.
TAVOITTEET
Tavoitteena on saada oppilas kokemaan tanssin iloa ja elämyksiä.
Tavoitteena on tukea oppilaan fyysistä ja psyykkistä kehitystä ja hyvinvointia ja kannustaa oppilasta terveelliseen liikkumiseen ja elämäntapaan
Tavoitteena on luovan ilmaisutaidon kehittäminen.
Tavoitteena on tanssissa tarvittavien liikunnallisten valmiuksien lisääminen.
SISÄLLÖT
Tanssikurssilla voi oppia
1) Erilasten tanssilajien perusteita (esimerkiksi hip hop, show- ja nykytanssi, etniset tanssit) sekä kehonhuoltoa.
2) Tekemään itse tansseja.
3) Ilmaisemaan itseään tanssien.
4) Tanssin eri elementtejä: tila, aika ja voima.
5) Esiintymään ja kehittymään tanssin katsojana.
ARVIOINTI on
- jatkuvaa
- vastavuoroista
- suullista ja kirjallista
- suhteessa omaan tekemiseen
- palautteen saamista ja vastaanottamista muilta
- kykyä antaa muille palautetta
Itsearvionti kehittää oppilaan vastuullisuutta, ja motivaation lisääjänä se on korvaamaton. Itsearviointi luo myös pohjan opettajan antamaa palautetta varten.
Kurssi arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty arvosana edellyttää aktiivista osallistumista oppitunneilla.