Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Kunnan OPS-sisältö

Ympäristökasvatussuunnitelma
https://peda.net/opetussuunnitelma/ksops/karstula/ola/ky

Oppilaskuntatoiminta

Laaksola

Laaksolan koulun oppilaat muodostavat yhdessä oppilaskunnan. Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Laaksolan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia omien luokkiensa edustajina ja harjaannuttaa neuvotteluun perustuvaan yhteistoimintaan. Oppilaskuntatoiminnan tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön ja pyrkiä kehittämään oppilaiden osallistumismahdollisuuksia koulutyön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi oppilaskuntatoiminta tukee oppilaiden vastuunottoa yhteisten asioiden hoitamisessa.
Oppilaskuntatoiminnan suunnittelusta, päätöksenteosta ja yhteistoiminnasta vastaa oppilaskunnan hallitus. Oppilaskunnan hallituksen tekemien päätösten toimeenpano edellyttää niiden hyväksymistä myös henkilökuntakokouksessa tai koulun johtotiimissä. Hallituksen toimintaan liittyvästä tiedottamisesta vastaavat hallituksen jäsenet yhdessä sekä oppilaskunnan ohjaaja ja rehtori.
Oppilaskunnan hallitus, johon äänestyksellä valitaan jokaiselta luokalta yksi edustaja(luottamusoppilas):
Oppilaskunnan hallituksen muodostavat 7-9-luokkien valitsemat luottamusoppilaat, jotka valitaan luokan sisäisillä vaaleilla syyslukukauden aikana. Oppilaskunnan hallituksessa toimiminen antaa jäsenille edellytykset kasvaa aktiivisiksi toimijoiksi ja tuleviksi päätöksentekijöiksi. Hallituksen tehtävänä on kehittää luokkien yhteistoimintaa ja tukea oppilaiden mahdollisuutta osallistua yhteisiä asioita koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Hallituksen tehtävänä on toimia yhteydenpitäjänä opettajien ja oppilaiden välillä, ideoida esityksiä ja ehdotuksia, kehittää oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia sekä ennen kaikkea toimia yhteishengen kohottajana kouluissa. Lisäksi hallituksen jäsenten tehtävänä on toimia luokkansa asioiden järjestäjinä, viestinviejinä ja oppilaskunnan hallituksen suunnittelemien tehtävien toteuttajina. Jokainen oppilaskunnan hallituksen jäsen on esimerkki muille oppilaille.


Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Opetuksessa vahvistetaan ja syvennetään oppilaiden kiinnostusta yhteisiä ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan ja harjoitellaan toimintaa demokraattisen yhteiskunnan jäseninä. Omassa luokkayhteisössä ja eri opiskeluryhmissä, oppilaskunnassa sekä kouluyhteisössä tapahtuva monimuotoinen osallistuminen ja siitä saatavat kuulluksi ja arvostetuksi tulemisen kokemukset auttavat näkemään vaikuttamisen mahdollisuuksia ja oppimaan vaikuttamisen tapoja. Oppilaat saavat tietoja ja kokemuksia yhteiskuntaa rakentavan osallistumisen keinoista ja muodoista kuten tukioppilastoiminnasta, ympäristötoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä tai median, taide-elämän, julkisen sektorin, kansalaisjärjestöjen ja poliittisten puolueiden kautta vaikuttamisesta. Kokemukset tukevat oppilaiden itsetuntoa, oma-aloitteisuutta ja rohkaistumista vastuulliseen toimintaan. Osallistumalla oppilaat voivat harjaantua ilmaisemaan näkemyksensä rakentavasti, etsimään ratkaisuja yhteistyössä toisten kanssa sekä pohtimaan erilaisten toimintatapojen oikeutusta eri näkökulmista. Toiminnassa opitaan neuvottelemista, sovittelemista ja ristiriitojen ratkaisemista. Ympäristön ja toisten ihmisten hyväksi tehdyt konkreettiset teot ja yhteistyöprojektit laajentavat vastuun piiriä.

Oppilaita ohjataan ymmärtämään omien valintojen ja tekojen merkitys itselle sekä lähiyhteisölle, yhteiskunnalle ja luonnolle. Yhdessä pohditaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisiä yhteyksiä ja erilaisia tulevaisuusvaihtoehtoja. Oppilaat saavat valmiuksia sekä omien että yhteisön ja yhteiskunnan toimintatapojen ja -rakenteiden arviointiin ja muuttamiseen kestävää hyvinvointia edistäviksi. Perusopetuksen aikana muodostuu näkemys siitä, miksi opiskelu ja osallistuminen ovat tärkeitä, mitä kestävä elämäntapa merkitsee ja miten koulussa hankittua osaamista voi käyttää kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.