Kuvataiteen tavoitteet vuosiluokalla 6
Visuaalinen havaitseminen ja kuvallinen ajattelu
Oppilas:
+ Tutustuu joihinkin länsimaalaisiin kuvatatiteen keskeisiin aihepiireihin.
+ Osaa käyttää kuvataiteen peruskäsitteitä keskustelussa ja oman työskentelyn arvioinnissa.
T1 Kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä.
T2 Rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan
T3 Innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan erilaisten kuvallisten tuottamisen tapojen kautta
Kuvallinen tuottaminen
+ Oppilas tutustuu kuvantekemisen keinoihin eri tekniikoin.
T4 Innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja tekniikoita sekä harjoittelemaan kuvallisia ilmaisutapoja.
T5 Kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja yhdessä muiden kanssa.
T6 Kannustaa oppilasta tarkastelemaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa ja muiden kuvissa.
Ympäristöestetiikka, arkkitehtuuri ja muotoilu
+Oppilas pohtii kulutustarpeitaan ja tottumuksiaan.
+ Oppilas oppii huomaamaan ekologisia ja esteettisiä näkökulmia; mikä on turhaa ja mikä on tarpeellista.
+ Esineen elin -ja kehityskaari.
T8 Kannustaa oppilasta tunnistamaan erilaisia taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuotteita lähiympäristössään.
T9 innostaa oppilasta tekemään kuvia oman elinympäristö, eri aikojen ja eri kulttuurien tarkastelun pohjalta.
T10 Ohjata oppilasta tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja.
T11 Kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmisussaan huomioon kulttuurien moninaisuus ja kestävä kehitys.
Media ja kuvaviestintä
+ Oppilas tunnistaa uutiskuvan ja osaa arvioida sen näkökulmaa, totuusarvoa ja luotettavuutta.
T1
T2