Kunnan OPS-sisältö

Varhennettu oppivelvollisuus tarkoittaa esikouluvuoden aloittamista vuotta aikaisemmin vamman, sairauden
tai toimintakyvyn rajoitteen vuoksi. Tällöin lapsen tuen tarvetta arvioitaessa moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu. Päätöstä tehtäessä hyödynnetään mahdollisia psykologisia tai lääketieteellisiä asiantuntijalausuntoja, joissa selkeästi todetaan miksi lapsi hyötyisi varhennetusta oppivelvollisuudesta.

Mikäli lapsen kohdalla harkitaan varhennetun oppivelvollisuuden tarvetta, varhaiskasvatuksen erityisopettaja käynnistää prosessin huoltajien kanssa. Hallintopäätöksen valmistelussa tehdään yhteistyötä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen asiantuntijoiden kesken. Karstulassa varhennetun oppivelvollisuuden hallintopäätöksen tekee rehtori huoltajien hakemuksesta.

Varhennettu oppivelvollisuus ja siihen liittyvän esiopetuksen toteuttaminen suunnitellaan aina lapsikohtaisesti. Esiopetus ja lapsen mahdollisesti tarvitsema täydentävä varhaiskasvatus suunnitellaan kokonaisuudeksi ja kirjataan lapsikohtaisen tuen suunnitelmaan.

Oppilaan siirtyessä esiopetuksesta perusopetukseen häntä koskevat tiedot ja toimiviksi koetut opetus-­ ja oppimismenetelmät tulee siirtää luokanopettajalle. Yhdessä saatujen tietojen ja moniammatillisen yhteistyön tuloksena oppilaalle laaditaan uusi hänen kokonaistilannettaan parhaiten tukeva oppilaskohtaisen tuen suunnitelma.