Kunnan OPS-sisältö

Esiopetuksessa lapsikohtaista tukea saavat lapset, joilla on hallinnollinen päätös lapsikohtaisesta tuesta. Tukea koskevan päätöksen käytännöt ja vastuut toteutetaan Karstulassa esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja suunnittelee yhdessä esiopetusryhmän opettajan kanssa tuen toteuttamisen esiopetuksessa.

Lapsen edistymistä ja oppimista arvioidaan esikoulussa päivittäin. Lapsella on oikeus lapsikohtaisiin tukitoimiin viipymättä, jos hänen tuen tarpeensa on jo tiedossa, tai jos ryhmäkohtaiset tukitoimet ovat riittämättömiä. Tällöin aloitetaan lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi. Arvioinnista vastaa pääasiassa esikoulun opettaja tukenaan varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä mahdollisesti koulunkäynninohjaaja. Arvioinnissa voidaan hyödyntää moniammatillisen asiantuntijaryhmän osallistumista. Myös lapselle ja huoltajalle tai muulle lasta edustavalle lailliselle henkilölle on annettava mahdollisuus osallistua tuen tarpeen arviointiin.

O
ppilaalle laaditaan lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma, jossa kuvataan yksilölliset ja ryhmäkohtaiset tukitoimet. Suunnitelmaa laadittaessa lasta ja huoltajaa tai lapsen muuta laillista edustajaa on kuultava. 

Ennen lapsikohtaisen tuen päätöksen tekemistä kuullaan suullisesti lapsen huoltajia tai laillista edustajaa ja lasta itseään huomioiden lapsen ikä ja edellytykset. Tämän tarkoituksena on antaa huoltajille mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä tehtävästä ratkaisusta sekä selvittää, mitä suunnitteilla oleva päätös käytännössä tarkoittaa. Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma ja arvio tukitoimista käydään läpi yhdessä huoltajien kanssa. Huoltajalla tai laillisella edustajalla on mahdollisuus esittää näkemyksensä tuesta myös kirjallisesti. 

Lapsikohtaisen tuen hallintopäätöksen tekee, tarkastaa ja päättää rehtori. Lapsikohtaisen tuen päätöksestä näkyy merkintä oppilasrekisterissä. Rehtori vastaa siitä, että kaikilla lapsikohtaisen tuen päätöksen saaneilla lapsilla on ajantasainen lapsikohtaisen tuen suunnitelma ja päätös.

Siirtymävaiheessa ennen koulunkäynnin aloittamista, lapsikohtaisen tuen jatkumoa suunnitellaan yhdessä perusopetuksen kanssa. Vastuu lapsikohtaisen tuen järjestämisestä on rehtorilla yhteistyössä esikoulun opettajan, luokanopettajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. 

Erityisopettajan antama opetus lapsikohtaisena tukitoimena on säännöllistä ja pitkäkestoista. Se voi tapahtua pienryhmässä tai samanaikaisopetuksena tai se voidaan toteuttaa myös yksilöopetuksena, jos se on lapsen tuen tarpeiden kannalta tarkoituksenmukaista. Jos opetuksen edistymiseen tarvitaan apuväline-­ ja tulkkipalveluita, ne järjestetään lapsen tarpeiden mukaan.