Kunnan OPS-sisältö
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt voivat olla pedagogisia ja rakenteellisia. Pedagogisiin järjestelyihin lukeutuvat päivittäiset ja muut säännöllisesti toistuvat toiminnot sekä lapselle selkeä ja ennakoitava päivärytmi, joka esitetään selkeästi kuvastruktuurin avulla. Rakenteellisissa järjestelyissä otetaan huomioon tilat ja henkilöstöresurssit. Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen suunnittelusta ja arvioinnista vastaa rehtori yhteistyössä erityisopettajan kanssa. Ryhmäkohtaisesti oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen suunnittelusta ja arvioinnista vastaa ryhmän opettaja.
Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä arvioitaessa ensimmäiseksi tarkastellaan käytettyjä toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta lapsille. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa lapsille paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja. Kun lapsella havaitaan tuen tarve, oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamisen käytännöt kerrotaan huoltajille. Lapsella on oikeus saada huoltajan suostumukseen perustuvaa yksilökohtaista opiskeluhuollon tukea.
Oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseksi voidaan tehdä oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja ja vastata
oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin esim. oppimateriaalien, aistimateriaalien (esim. hypistely- ja painolelut) tai tilaratkaisujen avulla.