6.5 Käyttäytymisen arviointi
Kunnan OPS-sisältö
Muuramen peruskouluissa kasvatustavoitteiksi on määritelty tasapainoinen, hyväkuntoinen, itsenäinen, luova, hyvätapainen, yhteistyökykyinen, suvaitsevainen, vastuuntuntoinen ja aktiivinen lapsi ja nuori. Näistä tavoitteista hyvätapainen, yhteistyökykyinen, suvaitsevainen ja vastuuntuntoinen liittyvät erityisesti käyttäytymiseen ja ovat siis käyttäytymisen tavoitteita.
Käyttäytymisen arviointikriteerit on kuvattu Muuramen kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman arviointiliitteessä.
Kodin ja koulun tehtävä on opettaa oppilaita asialliseen ja tilannetietoiseen käyttäytymiseen sekä hyviin tapoihin. Hyvin käyttäytyvä lapsi ja nuori tulee toimeen toisten ihmisten kanssa sekä ottaa toiset huomioon ja kunnioittaa muita. Hyvä käyttäytyminen vahvistaa itsetuntoa ja vastaavasti tasapainoinen ihminen käyttäytyy hyvin. Hyvät tavat ovat myös keinoja, joiden avulla oppii luontevasti selviytymään erilaisissa tilanteissa ja monikulttuurisissa ympäristöissä.
Käyttäytymistä arvioidaan 1. - 3. luokilla sanallisesti, 4. - 8. luokilla lukuvuositodistuksessa ja 9. luokalla välitodistuksessa numeroarvosanalla. Lisäksi oppilaat saavat kannustavaa ja ohjaavaa palautetta käyttäytymisestä Wilman kautta ja oppitunneilla.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin. Käyttäytymisen tavoitteet perustuvat koulun toimintatapoihin ja järjestyssääntöihin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutenaan, eikä käyttäytyminen tai siitä saatu arvosana tai sanallinen arvio vaikuta oppiaineista saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon.
Oppilaan käyttäytymiseen liittyvät tarpeet tulee tarvittaessa kirjata, oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmaan, jotta ne voidaan ottaa huomioon käyttäytymisen arvioinnissa.