Elämänkatsomustiedon sisällöt vuosiluokalla 1

Elämänkatsomustiedon tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 1

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille. Oppilaiden kokemusmaailma, ideat ja ajatukset huomioidaan sisältöjen valinnassa ja niiden tarkemmassa käsittelyssä.

Muuramessa elämänkatsomustiedon opetus toteutetaan 1-6 luokkien yhteisryhmässä. Ryhmän koosta ja oppilaiden luokkatasoille sijoittumisesta riippuen opettaja voi valita, minä vuonna painotetaan mitäkin sisältöaluetta. Yhdysryhmästä johtuen opetussisällöt kertaantuvat joka vuosi spiraaliperiaatteen mukaan eli tuttua materiaalia syvennetään ja laajennetaan seuraavina vuosina.

Alla olevien sisältöalueiden lisäksi Muuramessa painotetaan mahdollisuuksien mukaan ja ryhmän kokoonpano huomioonottaen eri vuosina jotakin seuraavista painotuksista kuitenkin niin, että kaikki painotukset tulevat käsiteltyä 1-6 luokkien aikana.

Opettajan tulee huomioida, että 1-2 luokilla oppilaiden työskentelytaidot ovat vielä kehittymässä. Sisältöjä ja työtapoja valittaessa opettaja soveltaa niitä 1-2 luokkalaisille sopivaksi. Painotusalueet 1-2 luokilla ovat seuraavat:

- Moraalisten kysymysten ja toisen kohtaamisen harjoittelua draaman tai muun ilmaisun keinoin
- Tutustutaan erilaisiin maailmankatsomuksiin ja niistä kertoviin teksteihin, kuviin ja videoihin. On tärkeää ymmärtää miksi niitä on tehty ja kunnioittaa toiselle ihmiselle tärkeitä/pyhiä asioita.
- Painotetaan terveellisiä elämäntapoja. Pohditaan omia valintoja suhteessa terveellisiin elämäntapoihin.

S1 Kasvaminen hyvään elämään: Harjoitetaan keskustelutaitoja opettelemalla kuuntelemaan toisia kunnioittavasti ja harjoittelemalla selkeää itseilmaisua. Pohditaan yhdessä hyvän, oikean ja väärän merkityksiä ja niiden erottamista sekä ihmisen hyvyyttä. Tutkitaan ystävyyden sisältöä ja merkitystä lasten elämässä.

S2 Erilaisia elämäntapoja: Pohditaan kysymystä ”Kuka minä olen?” sekä erilaisia tapoja elää ja ajatella. Tutkitaan erilaisia elämäntapoja liittyen erityisesti oppilaan omaan koti- ja kulttuuritaustaan.

S3 Yhteiselämän perusteita: Perehdytään ihmisten yhteiselämän perusteisiin tutkimalla esimerkiksi säännön, luottamuksen, rehellisyyden ja reiluuden merkityksiä erilaisissa oppilaan elämään liittyvissä arkipäivän tilanteissa ja ympäristöissä. Tutustutaan alustavasti lapsen oikeuksiin ja lapsen asemaan erilaisissa yhteisöissä.

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus: Tutkitaan erilaisia elämänmuotoja maapallolla pohtien samalla elämän rajallisuutta. Perehdytään kertomuksiin maailman synnystä. Tutkitaan oppilaan omaa lähiympäristöä ja tarkastellaan omien valintojen ja toiminnan vaikutusta siihen. Etsitään luontoon liittyviä merkityksellisiä kokemuksia.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin