LUKU 3 Perusopetuksen tehtävä ja tavoitteet

3.4 Paikallisesti päätettävät asiat

Paikallista opetussuunnitelmaa laadittaessa keskustellaan, mitä perusopetuksen tehtävä sekä valtioneuvoston asetuksessa määritellyt opetuksen ja kasvatuksen valtakunnalliset tavoitteet merkitsevät paikallisesti. Pohditaan myös, mitä opetukselle ja kasvatukselle asetettujen valtakunnallisten tavoitteiden sekä niistä johdettujen laaja-alaisen osaamisen ja oppiainekohtaisten tavoitteiden toteuttaminen edellyttää opetuksen järjestämiseltä, johtamiselta ja koulutyöltä.

Myrskylän opetussuunnitelmassa ei ole painotusta laaja-alaisissa osaamiskokonaisuuksissa, mutta selvää on, että ajattelun ja oppimaan oppimisen taidot sekä monilukutaito luovat perustan kaikelle laaja-alaiselle osaamiselle ja ovat keskiössä kaikissa oppimisprosesseissa.​

Kirkonkylän koulun toimintakulttuuri perustuu yhdessä oppimiseen ja osallistavaan vuorovaikutukseen. Laaja-alainen osaaminen edellyttää monipuolisia osallistavia työtapoja ja yhdessä tekemisen kulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman oppimisensa ja osaamisensa kehittymiseen. ​

Kirkonkylän koulussa laaja-alaiset osaamisalueet huomioidaan kaikessa oppimisessa ja erityisesti monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa.