Muhoksen lukion kirjaukset työelämävalmiuksista ja korkeakouluyhteistyöstä
Paikallisilla painotuksillaan Muhoksen lukio toteuttaa tärkeää yhteiskunnallista ja kansainvälistä tehtävää. Tavoitteena lukiolla on omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että koulusta lähtevä nuori on aktiivinen, vastuullinen, yritteliäs ja yhteistyökykyinen.
Lukion yksi painopistealue on yrittäjyyskasvatus, jonka tavoitteena on kehittää nuorissa monipuolista yrittäjyyttä, niin omaehtoista, sisäistä kuin ulkoista yrittäjyyttä. Omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen tarvittavien taitojen harjoitteleminen kehittää ja valmistaa nuorta ottamaan vastuuta omasta elämästään ja päätöksistään. Tärkeää on harjoitella kykyä toimia ja työskennellä aktiivisesti ja tavoitteellisesti ryhmässä sekä tarvittaessa saada mahdollisuus hankkia tietoa ja harjoitella niitä valmiuksia, joita itsenäinen yrittäjä tarvitsee. Kokonaisuudessaan yrittäjyyskasvatus on oma-aloitteista ja aktiivista toimintaa edistävää oppimista, joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden kehittää omia taitojaan ja nähdä mahdollisuuksiaan sekä toimia aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti. Opiskelijakunnan kahvio, yrittäjyysopinnot ja erilaiset teemapäivät ja vierailut sekä yrittäjämäisten arvojen huomioiminen arjessa ovat esimerkkejä yrittäjyyden toteutumisesta koulussa ja koulun käytänteissä. Laajemmin yrittäjyyskasvatus edistää nuorten monenlaisia työelämävalmiuksia. ( Ks. Muhoksen kunnan yrittäjyyskasvatusstrategia.)
Lukio tekee yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa. Yhteistyö edistää koulun ja opiskelijoiden verkostoitumista sekä osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Yhteistyö on moninaista, ja opiskelijoilla on esimerkiksi mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin lukio-opintojen aikana. Paikalliset toimijat, kuten esimerkiksi yritykset, yhdistykset, yliopistot, ammattikorkeakoulut ja erilaiset yhteisöt ovat tärkeä osa lukion yhteistyöverkostoa. Korkeakouluopintoja ja niihin liittyviä valmiuksia kytketään sekä laaja-alaiseen osaamiseen että eri oppiaineiden tavoitteisiin ja sisältöihin. Korkeakouluopintoihin valmistautumisessa korostuvat laaja-alaisen osaamisen alueista erityisesti monitieteinen ja luova osaaminen sekä vuorovaikutusosaaminen.
Lukion ohjaustoiminta yhteistyössä eri oppiaineiden opetuksen kanssa motivoi opiskelijaa tutustumaan korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opintotarjontaan sekä niiden kautta avautuviin elämänvalintoihin ja työ- ja uramahdollisuuksiin. Yleissivistyksen, kulttuurien tuntemuksen ja kielitaidon merkitystä tuodaan esille edellytyksinä korkeakouluopinnoissa ja työelämässä menestymiselle. Opiskelijaa kannustetaan toimimaan luovasti, eettisesti kestävästi ja rohkeasti nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä, työelämässä ja muissa elämäntilanteissa sekä tarttumaan erilaisiin mahdollisuuksiin. Häntä ohjataan tiedostamaan ja dokumentoimaan opintoihin ja työhön liittyviä kiinnostuksen kohteitaan, vahvuuksiaan ja osaamistaan. Lukio luo edellytykset sille, että opiskelijat jakavat ja reflektoivat työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä teemoja ja osaamistaan aktiivisesti, ennakkoluulottomasti ja järjestelmällisesti.
Opiskelijan yrittäjyys- ja työelämävalmiuksia syvennetään eri oppiaineissa osana opintojaksoja ja opiskelujen ohjausta sekä muissa lukion toiminnoissa kehittämällä erityisesti monipuolisia lukion ja työelämän sekä lukion, yritysten ja kolmannen sektorin välisiä yhteistyömuotoja. Oppiaineet ja laaja-alainen osaaminen sekä opintoihin hyväksi luettava lukion ulkopuolinen toiminta avaavat näkymiä merkitykselliseen elämään, jossa työ ja yritteliäisyys on yhtenä keskeisenä osana.
Työelämään valmentautumisessa korostuvat laaja-alaisen osaamisen alueista vuorovaikutusosaaminen, luova osaaminen, yhteiskunnallinen osaaminen sekä eettisyys ja ympäristöosaaminen. Näiden lisäksi vahvistuvat elämänhallinnan taidot, yhteistyö- ja tiimitaidot, kieli- ja kulttuuritaidot, motivoituminen uuden oppimiseen, joustavuus, kyky arvioida ja kehittää omaa osaamistaan sekä ymmärrys siitä, että työelämän muutokset vaikuttavat oman osaamisen kehittämiseen.
Kansainvälinen osaaminen
Muhoksen lukio toteuttaa aktiivista kansainvälistä yhteistyötä. Kansainvälisessä verkostoitumisessa tärkeä osa on UNESCOn Geopark-ohjelma ja sen avaamat yhteistyömahdollisuudet yli 30 maahan eri puolilla maailmaa. Kumppanuuskohteet tarjoavat lukiolle ja sen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua eri kulttuureihin ja globaaleihin kysymyksiin. Opiskelijaa kannustetaan myös osallistumaan omaehtoisesti tai lukion tarjonnan mukaisesti tutustumis- ja opintojaksoihin tai vaihto-opiskeluun ulkomailla.
Kansainvälisyyskasvatuksen perustana on kotikansainvälisyys, jossa pyritään mm. hyödyntämään koulun vaihto-opiskelijoiden kulttuurien tuntemusta. Kotikansainvälisyys käsittää lisäksi kansainvälisiä vierailuja tai projekteja, jotka toteutetaan lukiossa, sen lähiympäristössä tai virtuaaliteknologian avulla.
(ks. Muhoksen lukion kansainvälisyyskasvatussuunnitelma)
Kansainvälistä osaamista vahvistavat laaja-alaisen osaamisen alueista erityisesti vuorovaikutusosaaminen, yhteiskunnallinen osaaminen sekä globaali- ja kulttuuriosaaminen. Näiden lisäksi vahvistuvat globaalikansalaisen asenne, kulttuuri- ja kielitaidot, yhteistyö- ja tiimitaidot sekä avoin kiinnostus uusien ulottuvuuksien ja mahdollisuuksien kohtaamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Lukion toimintakulttuurissa ja eri oppiaineiden opintojaksoissa vahvistetaan jatko-opinto-, työelämä- ja kansainvälisyysvalmiuksia.