5.luokka

Ympäristöopin opetuksen tavoitteet, sisällöt ja hyvän osaamisen kriteerit 5. vuosiluokalla

Synnytetään ja ylläpidetään oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun. Autetaan oppilasta kokemaan kaikki ympäristöopin tiedonalat merkityksellisiksi itselleen. Ohjataan ja kannustetaan oppilasta asettamaan omia opiskelutavoitteita ja työskentelemään pitkäjänteisesti niiden saavuttamiseksi sekä tunnistamaan omaa ympäristöopin osaamistaan. Tuetaan oppilaan ympäristötietoisuuden kehittymistä. Ohjataan oppilasta toimimaan ja vaikuttamaan lähiympäristössään ja -yhteisöissään kestävän kehityksen edistämiseksi. Lisäksi ohjataan oppilasta arvostamaan kestävän kehityksen merkitystä itselle ja maailmalle.

Rohkaistaan oppilasta muodostamaan kysymyksiä eri aihepiireistä sekä käyttämään niitä tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana. Ohjataan oppilasta suunnittelemaan ja toteuttamaan pieniä tutkimuksia, tekemään havaintoja ja mittauksia monipuolisissa oppimisympäristöissä eri aisteja ja tutkimus- ja mittausvälineitä käyttäen. Ohjataan oppilasta tunnistamaan syy-seuraussuhteita, tekemään johtopäätöksiä tuloksistaan sekä esittämään tuloksiaan ja tutkimuksiaan eri tavoin. Ohjataan oppilasta ymmärtämään arjen teknologisten sovellusten käyttöä, merkitystä ja toimintaperiaatteita sekä innostetaan oppilaita kokeilemaan, keksimään ja luomaan uutta yhdessä toimien.

Kannustetaan oppilasta edistämään hyvinvointia ja turvallisuutta toiminnassaan ja lähiympäristössään. Ohjataan oppilasta toimimaan turvallisesti, tarkoituksenmukaisesti, vastuullisesti ja itseään suojellen. Ohjataan oppilasta tutkimaan, toimimaan, liikkumaan ja retkeilemään luonnossa ja rakennetussa ympäristössä. Tarjotaan oppilaalle mahdollisuuksia harjoitella ryhmässä toimimista erilaisissa rooleissa ja vuorovaikutustilanteissa. Innostetaan oppilasta ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan muita. Tuetaan oppilaan valmiuksia tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteitaan. Ohjataan oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhankinnassa, käsittelyssä ja esittämisessä sekä vuorovaikutuksen välineenä vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti.

Ohjataan oppilasta hahmottamaan ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin käsitteiden avulla. Ohjataan oppilasta kehittämään käsiterakenteitaan ennakkokäsityksistä kohti käsitteiden täsmällistä käyttöä. Ohjataan oppilasta ymmärtämään, käyttämään ja tekemään erilaisia malleja, joiden avulla voidaan tulkita ja selittää ihmistä, ympäristöä ja niiden ilmiöitä. Ohjataan oppilasta hankkimaan luotettavaa tietoa ja ilmaisemaan perustellen erilaisia näkemyksiä. Ohjataan oppilasta tulkitsemaan ja arvioimaan kriittisesti tietolähteitä ja näkökulmia.

Ohjataan oppilasta luonnon tutkimiseen, eliöiden ja elinympäristöjen tunnistamiseen ja ekologiseen ajatteluun. Ohjataan oppilasta ihmisen rakenteen, elintoimintojen ja kehityksen ymmärtämiseen.

Ohjataan oppilasta maantieteelliseen ajatteluun, hahmottamaan omaa ympäristöä ja koko maailmaa sekä harjaannuttamaan kartankäyttö- ja muita geomediataitoja.

Ohjataan oppilasta tutkimaan, kuvaamaan ja selittämään fysikaalisia ilmiöitä arjessa, luonnossa ja teknologiassa. Ohjataan oppilasta rakentamaan perustaa energian säilymisen periaatteen ymmärtämiselle. Ohjataan oppilasta tutkimaan, kuvaamaan ja selittämään kemiallisia ilmiöitä, aineiden ominaisuuksia ja muutoksia. Ohjataan oppilasta rakentamaan perustaa aineen säilymisen periaatteen ymmärtämiselle.

Ohjataan oppilasta ymmärtämään terveyden osa-alueita, arjen terveystottumusten merkitystä sekä elämänkulkua, yksilöllistä kasvua ja kehitystä lapsuudessa ja nuoruudessa. Rohkaistaan oppilasta harjoittelemaan ja soveltamaan terveysosaamistaan arjessa.

Viidennen luokan sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin sekä ihmisen kasvun ja kehityksen eri vaiheisiin. Sisällöissä kiinnitetään huomiota kehityksen ajankohtaisiin muutoksiin ja niiden yksilöllisen luonteen ymmärtämiseen. Käsitellään ikäkauden mukaisesti seksuaalista kehitystä ja ihmisen lisääntymistä. Harjoitellaan edelleen tunnistamaan oman kehon ja mielen viestejä ja tiedostamaan omia ajatuksia, tarpeita, asenteita ja arvoja. Perehdytään terveyden osa-alueisiin ja voimavaroihin, arjen terveystottumuksiin, mielenterveystaitoihin, sairauksien ehkäisyyn ja itsehoitotaitoihin. Lisäksi harjoitellaan tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä. Yhteisessä työskentelyssä oppilaat voivat kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Edelleen tunnistetaan omaa oppimista tukevia asioita. Oppimistehtäviä ja sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimimiseen. Harjoitellaan turvallisuuden edistämistä ja turvataitoja sekä toimintaa erilaisissa vaaratilanteissa.

Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Arjen ilmiöinä voidaan tutkia, miten esimerkiksi maan vetovoima ja kitkavoima muuttavat kappaleen liiketilaa. Tutkitaan laitteiden toimintaperiaatteita kuten esimerkiksi pyörä, vipu ja kalteva taso.

Hahmotetaan monipuolisten alueellisten esimerkkien ja ajankohtaisten uutisten avulla Venäjän valtion, Keski- ja Etelä-Euroopan sekä eri maanosien luonnonympäristöä ja ihmisen toimintaa. Keskeisiä näkökulmia ovat luonnon ja kulttuurien moninaisuuden arvostaminen sekä globaalin ymmärryksen vahvistaminen. Maailmankuvan ja sen alueellisen viitekehyksen rakentamisessa käytetään monipuolisesti karttoja ja muuta geomediaa. Oppilaita kannustetaan opiskelemaan paikannimistöä. Oppilaita ohjataan monipuolisille tiedon lähteille kuten suullisten, audiovisuaalisten, painettujen ja sähköisten lähteiden sekä haku- ja kirjastopalveluiden käyttöön. Oppilaita ohjataan omakohtaiseen työskentelyyn eri medioiden parissa. Tällä tehdään näkyväksi medioiden tuottamia merkityksiä ja niiden välittämää todellisuutta. Kehitetään kriittistä lukutaitoa.

Viidennen luokan sisällöiksi valitaan edelleen omaan elinympäristöön liittyviä tutkimustehtäviä. Elinympäristössä kiinnitetään huomiota elolliseen ja elottomaan luontoon. Tehtävien avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemisen eri vaiheita. Rohkaistaan oppilaita muodostamaan kysymyksiä eri aihepiireistä sekä käyttämään niitä tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana. Ohjataan oppilasta esittämään tutkimuksiaan ja tuloksiaan selkeästi ja eri tavoin. Tunnistetaan edelleen eliöitä ja elinympäristöjä. Tutkitaan eliöiden ja niiden elinympäristöjen sekä ihmisen toiminnan vuorovaikutussuhteita. Tutustutaan eläinten ja kasvien lisääntymiseen. Tunnistetaan yleisimpiä kasvilajeja ja niiden tunnusomaisia elinympäristöjä kuten esimerkiksi niitty, niityn kasvit ja eliöt. Oppilas laatii ohjatusti pienen kasvion ja tutkii kokeellisesti kasvien kasvua yksin ja yhdessä muiden kanssa. Kotiseudun erilaisten ympäristöjen merkitystä havainnoidaan myös hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutustutaan ympäristössä toimimisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Ohjataan edelleen oppilasta tutkimaan ja toimimaan sekä liikkumaan ja retkeilemään luonnossa ja rakennetussa ympäristössä ohjeiden mukaisesti.

Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla harjoitellaan niihin liittyviä käsitteitä kuten esimerkiksi alkuaine, yhdiste, puhdas aine ja seos. Havainnoidaan ja kuvataan aineiden ominaisuuksia kuten olomuoto, happamuus ja liukoisuus. Yhdisteistä voisi perehtyä tarkemmin esimerkiksi vesimolekyylin rakenteeseen ja sen ominaisuuksiin liuottimena. Palaminen, yhteyttäminen ja veden kiertokulku muodostavat pohjan aineen muutosten ja aineen säilymisen periaatteen hahmottamiselle. Aineen säilymisen periaatetta selitetään esimerkiksi veden kiertokulun avulla. Tutkitaan ääni- ja valoilmiöitä. Perehdytään lähiavaruuteen, vuodenaikoihin, päivän ja yön vaihteluun sekä maapallon rakenteeseen.

Viidennen luokan sisältöjä valittaessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, luonnonvarojen kestävä käyttö, terveyden edistäminen, oman kulttuuriperinnön vaaliminen, monikulttuurisessa maailmassa eläminen sekä ihmiskunnan globaali hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa. Kuvataan erilaisia keinoja lähiympäristön ja -yhteisöjen vaalimiseen, kehittämiseen ja niihin vaikuttamiseen. Pohditaan oman toiminnan vaikutuksia itselle, toisiin ihmisiin, eläinten hyvinvointiin, luontoon ja yhteiskuntaan. Harjoitellaan ympäristövastuullista toimintaa omassa lähiympäristössä sekä toisista huolehtimista.

Hyvän osaamisen kriteerit ympäristöopissa vuosiluokalla 5

Oppilas
- osaa ihmisen rakennetta ja keskeisiä elintoimintoja
- osaa kuvata elämänkulun eri vaiheita ja selittää murrosikään liittyviä keskeisiä kasvun ja kehityksen tunnuspiirteitä ja niiden yksilöllistä vaihtelua
- osaa selittää ihmisen lisääntymisen
- osaa tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita
- osaa kuvata terveyden osa-alueita ja antaa esimerkkejä siitä, miten terveyttä voidaan arjessa edistää
- osaa esitellä keskeisiä hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä esimerkkien avulla sekä toimia erilaisissa vaaratilanteissa
-osaa kuvata joitakin arjen tilanteita ja ilmiöitä eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla
- osaa kuvata joidenkin arjen teknologisten sovellusten toimintaperiaatteita ja antaa esimerkkejä niiden merkityksestä
- osaa hahmottaa monipuolisesti alueellisten esimerkkien ja ajankohtaisten uutisten avulla Venäjän valtion, Keski- ja Etelä-Eurooppa sekä eri maanosien luonnonympäristöä ja ihmisen toimintaa
- osaa paikannimistöä
- osaa käyttää karttoja ja muita geomedialähteitä tiedonhaussa ja esittämisessä
- osaa kuvata elollista ja elotonta luontoa
- osaa tunnistaa kasvilajeja, eliöitä ja elinympäristöjä
- osaa kuvata eläinten ja kasvien lisääntymistä
- laatii ohjatusti pienen kasvion
- osaa toimia, liikkua ja retkeillä luonnossa ja rakennetussa ympäristössä noudattaen jokamiehen oikeuksia ja velvollisuuksia
- osaa kuvata erilaisten materiaalien ja aineiden avulla harjoiteltuja käsitteitä kuten alkuaine, yhdiste, puhdas aine ja seos
- osaa selittää aineen säilymisen periaatteen avulla esimerkiksi veden kiertokulkua, palamista ja yhteyttämistä
- osaa havannoida ja kuvata aineiden ominaisuuksia kuten olomuoto, happamuus ja liukoisuus
- osaa kuvata ääni- ja valoilmiöitä
- osaa kuvata lähiavaruutta, vuodenaikoja, päivän ja yön vaihtelua ja rakennetta
- harjoittelee ympäristövastuullista toimintaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä