5.luokka

Liikunnan opetuksen tavoitteet, sisällöt ja hyvän osaamisen kriteerit 5. vuosiluokalla

Liikunnanopetuksen tavoitteita ohjaa liikunnan ilo, onnistuminen ja koettu pätevyys. Oppilasta ohjataan soveltamaan vakiintuneita motorisia perustaitoja. Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Opetukseen valitaan oppilaiden kehitysvaiheeseen soveltuvia turvallisia tehtäviä, joissa harjaannutetaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja liikuntatilanteisiin sovellettuina. Näitä vahvistetaan sekä eri vuodenaikoina että erilaisissa oppimisympäristöissä tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitona monipuolisten liikuntamuotojen ja eri liikuntalajien avulla. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta. Oppilaille opetetaan liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen liittyviä tarpeellisia tietoja.

Valitaan tehtäviä, joilla kehitetään nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa. Opetuksessa käytetään monipuolisesti leikkejä, harjoitteita ja pelejä, jotka mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia.

Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joiden avulla tutustutaan myös oman toimintakyvyn arviointiin. Oppilasta kannustetaan osallistumaan erilaisiin liikuntatapahtumiin, joissa hän saa kokeilla ja kehittää sekä fyysistä toimintakykyään että sosiaalisia ja psyykkisiä taitojaan.

Opetukseen valitaan myönteistä yhteisöllisyyttä lisääviä pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan sosiaalisia taitoja. Tehtävissä otetaan vastuuta omasta toiminnasta, yhteisistä asioista ja säännöistä. Liikunnanopetus tarjoaa oppilaalle sellaisia taitoja, tietoja ja kokemuksia, joiden pohjalta on mahdollista omaksua liikunnallinen elämäntapa. Se myös ohjaa oppilasta ymmärtämään liikunnan terveydellisen merkityksen.

Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään niin, että ne tukevat 5. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia. Move!-mittauksen tavoitteena on auttaa ensisijaisesti oppilasta ja hänen perhettään ymmärtämään fyysisen toimintakyvyn yhteydet oppilaan terveyteen, päivittäiseen hyvinvointiin, jaksamiseen ja opiskeluun.

Hyvän osaamisen kriteerit liikunnassa vuosiluokalla 5

Oppilas
-
osallistuu liikuntatuntien toimintaan yleensä aktiivisesti kokeillen ja harjoitellen erilaisia liikuntatehtäviä
- tekee eri liikuntatilanteissa, kuten leikeissä ja peleissä, useimmiten tarkoituksenmukaisia ratkaisuja
- osaa tasapainoilla ja liikkua erilaisissa oppimisympäristöissä
-
osaa käsitellä erilaisia liikuntavälineitä erilaisissa oppimisympäristöissä
- harjoittelee arvioimaan fyysisiä ominaisuuksiaan ja harjoittaa nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa
- on perusuimataitoinen (osaa uida 50 metriä kahta uintitapaa käyttäen)
- pyrkii toimimaan turvallisesti ja asiallisesti
- osaa toimia eri liikuntatilanteissa yhteisesti sovitulla tavalla
- noudattaa reilun pelin periaatteita ja osoittaa pyrkivänsä vastuullisuuteen yhteisissä oppimistilanteissa
- osaa yleensä työskennellä vastuullisesti ja itsenäisesti.