1. luokka

Käsityön opetuksen tavoitteet ja sisällöt 1. vuosiluokalla

Käsityö oppiaineena rohkaisee oppilasta kiinnostumaan ja innostumaan käsin tekemisestä sekä herättää uteliaisuutta keksivään ja kokeilevaan käsityöhön. Opetuksen tavoitteena ohjata oppilas kokonaiseen käsityöprosessiin ja esittämään omia ideoitaan kuvallisesti sekä kertomaan käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta. Oppilasta ohjataan suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita tai teoksia luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihinsa ikätasonsa mukaisesti. Opastetaan oppilasta tutustumaan moniin erilaisiin materiaaleihin ja niiden työstämiseen sekä ohjataan toimimaan vastuuntuntoisesti ja turvallisesti. Opetus tukee oppilaan itsetunnon kehittymistä käsityössä onnistumisen, oivaltamisen ja keksimisen kokemusten kautta.

Oppilas suunnittelee työnsä sovituissa puitteissa. Lähtökohtana voi olla muoto, väri tai pinta. Suunnittelussa korostuu oppilaan oma kokemusmaailma, mielikuvitus, tunteet ja tarinat. Ideoinnissa käytetään apuna erilaisia visuaalisia ja materiaalisia keinoja. Oppilas pohtii säilyttämistä käsityön avulla. Käsityössä kokeillaan eri materiaaleja, esimerkiksi puuta, metallia, muovia, kuituja, lankaa ja kangasta. Harjoitellaan liittämistä, leikkaamista, yhdistämistä, muokkaamista, työstämistä ja viimeistelyä. Oppilas tutustuu käsityöperinteeseen ja tutkii myös nykyisiä käsityötapoja ja -materiaaleja. Oppilasta kannustetaan arvostamaan käsityötaitoja, -tuotteita ja käsityöntekijöitä. Työskentelyssä hyödynnetään myös käytettyä ja käyttökelpoista materiaalia uuteen työhön. Tavoitteena on työskennellä turvallisesti sekä kokea käsityön iloa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Käsityössä tutustutaan tieto-ja viestintätekniikan mahdollisuuksiin dokumentoinnissa. Oppilas käyttää erilaisia tapoja arvioida käsityötä ja tekee itsearviointia sekä opettelee palautteen vastaanottamista ja antamista.