7.-9.lk

Vuosiluokilla 7-9 

Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 

Vuosiluokkien 7-9 musiikin opetus luo mahdollisuuksia musiikillisen osaamisen ja maailmankuvan laajentamiseen. Samalla opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin merkityksiä ja jäsentämään musiikkiin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää oppilaiden kriittistä musiikkikulttuurien lukutaitoa ohjaamalla heitä analysoimaan ja arvioimaan, miten musiikilla viestitään ja vaikutetaan. Oppilaiden toimijuutta ja ajattelua vahvistetaan kertaamalla ja syventämällä aiemmin opittuja musiikillisia taitoja. Lisäksi oppilaat saavat tilaisuuksia oman oppimisensa suunnitteluun ja arviointiin. Heillä on mahdollisuus monipuoliseen luovaan musiikilliseen ilmaisuun ja musiikin tuottamiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa. Tätä tuetaan luomalla yhteyksiä muihin ilmaisumuotoihin. Käyttäessään tieto- ja viestintätekniikkaa oppilaat tutustuvat musiikin ja digitaalisen median tekijänoikeuksiin ja käyttömahdollisuuksiin sekä niihin liittyviin mahdollisiin eettisiin ongelmiin. 

Mänttä-Vilppulan yläkoulujen oppilaat tutustuvat koulun musiikintunneilla paikalliseen musiikkitarjontaan sekä paikallishistoriaan vaikuttaneisiin musiikin merkkihenkilöihin, kuten Mäntän Musiikkijuhliin, Mäntän Urkuviikkoihin ja Oskar Merikantoon. Opetus pyritään toteuttamaan tietyin osin yhteistyössä paikallisten musiikinopetusta tarjoavien tahojen, kuten Merikanto-opiston ja Autere-opiston opettajien kanssa. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös paikallisten tahojen, kuten kirjaston, Serlachius-museon, nuorisotoimen ja seurakunnan kanssa sekä osana LAKU- toimintaa. 

Tavoitteena on, että oppilas oppii arvostamaan oman paikkakuntansa musiikkikulttuuria, tietää musiikin harrastuneisuusmahdollisuudet paikkakunnallaan ja löytää oman tapansa toimia kulttuurin kuluttajana ja mahdollisena tulevaisuuden kulttuuritekijänä Mänttä-Vilppulassa. 

Musiikin oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9 

Tavoitteena on luoda pedagogisesti monipuolinen ja joustava musiikin opiskelukokonaisuus, joissa erilaiset musiikilliset työtavat ja vuorovaikutustilanteet sekä yhteismusisointi ja muu musiikillinen yhteistoiminta on mahdollista. Oppimisen ilo, luovaan ajatteluun rohkaiseva ilmapiiri sekä myönteiset musiikkikokemukset ja -elämykset innostavat oppilaita ja sitouttavat heidät kehittämään musiikillista osaamistaan. Opetustilanteissa luodaan mahdollisuuksia tietoja viestintäteknologian käyttöön musiikillisessa toiminnassa. Musiikkikäsitteitä opiskellaan musiikillisin työtavoin. Opetuksessa hyödynnetään taide- ja kulttuurilaitosten sekä muiden yhteistyötahojen tarjoamia mahdollisuuksia. 

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki musiikissa vuosiluokilla 7-9 

Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Työtapoja, opetusvälineitä ja soittimistoa sekä ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut tehdään oppilaita kuullen. Ratkaisuilla luodaan musiikin oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan oppilaiden itsetuntoa, työskentelytaitoja ja oma-aloitteisuutta. Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota musiikkikulttuurin ja musiikin opetuksen mahdollisten sukupuolittuneiden käytäntöjen muuttamiseen. 

Oppilaan oppimisen arviointi musiikissa vuosiluokilla 7-9 

Musiikin opetuksessa oppilas tarvitsee realistista ja samalla kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta myös perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla. Ohjaava palaute auttaa oppilasta hahmottamaan yhä paremmin soivaa musiikillista toteutusta, musiikillista ilmaisua ja musiikin merkityksiä. Palautetta oppilas tarvitsee erityisesti, kun hän toteuttaa luovaan tuottamiseen ja musiikkiteknologiaan liittyviä kokonaisuuksia. 

Musiikin päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona musiikin opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut musiikin yhteisenä opetettavan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso musiikin valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Musiikissa oppilaan osaaminen kehittyy kaikilla tavoitealueilla oppimäärän päättymiseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta. 

Valinnaisen musiikin tehtävä  

Valinnaisen musiikin oppisisällöt laajentavat ja syventävät 7. luokan musiikin oppisisältöjä käytännön musisointiin painottuen. Oppilas syventää laulu- ja soittotaitojaan sekä laajentaa ymmärrystään musiikista. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan musiikkisuhdetta niin, että hän löytää oman tapansa toimia musiikin alueella ja saa esiintymisvarmuutta sekä rohkeutta ilmaista itseään musiikin keinoin.  

Valinnaisen musiikin oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet
  

Valinnaisen musiikin tunneilla harjoiteltua ohjelmistoa esitetään koulun juhlissa ja mahdollisuuksien mukaan koulun ulkopuolisissa tapahtumissa.  

Valinnaisen musiikin tukeen ja ohjaukseen liittyvät erityispiirteet
  

Ohjelmisto laaditaan ryhmäkohtaisesti oppilaan lähtötaso ja erityistarpeet huomioiden.  

Valinnaisen musiikin arviointi
  

Valinnaisen musiikin arviointi perustuu väliarviointeihin ja 9.luokalla päättöarvioinnin kriteereihin. Oppilas arvioi osaamistaan itsearvioinnilla vuosiluokilla 7. -9. Opettaja antaa arvioivaa palautetta oppilaalle musisoinnin oppimistilanteissa. Oppilaan tuntiaktiivisuus sekä musiikillisen erityisosaamisen hyödyntäminen ja syventäminen oppimistilanteissa huomioidaan arvioinnissa.  

Vuosiluokka 7

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Miten musiikissa toimitaan
 

Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen monipuolinen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Äänenkäyttöä, laulutaitoa ja käytössä olevien keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoja syvennetään yhteismusisoinnissa. 

Musiikintunneilla harjoitellaan musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämistä monipuolisin työtavoin. Oppilas opiskelee mm. ääneen liittyviä fysikaalisia ominaisuuksia soittaen, laulaen, kuunnellen ja tutkien. Hän havainnoi äänenmurroksen aikana tapahtuvia muutoksia omassa lauluäänessään sekä tutustuu kuulon- ja äänenhuoltoon. Oppilasta ohjataan löytämään terveellinen ja luonnollinen tapa laulaa äänenmurroksen aikana, kannustetaan tutustumaan omaan muuttuvaan äänialueeseensa ja käyttämään ääntään luovasti. 

Yhteismusisointi toteutetaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin koulun soittimiston puitteissa (rummut, akustiset- ja sähkökitarat, bassokitara, piano). Oppilas opiskelee soittamisen perustekniikoita ja sanastoa sekä osallistuu yhteismusisointiin soitto- ja laulutaitojaan syventäen. Oppilas osallistuu turvallisen ääniympäristön luomiseen opettelemalla käyttämään musiikkiluokan laitteistoa vastuullisesti opettajan ohjauksella. 

Opettaja ohjaa oppilasta laulu- ja soitinopinnoissa, auttaa oppilasta asettamaan tavoitteita opinnoille ja arvioimaan kehitystä opinnoissa. Opettaja kannustaa oppilasta musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämiseen ja oppilaan omien ideoiden sekä musiikillisten ratkaisujen tuottamiseen. Opetuksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan musiikkiin suunnattua tietoja viestintäteknologiaa sen sovelluksineen. Opettaja ohjaa oppilasta vastuulliseen ja turvalliseen toimintaan sekä eettisesti kestävään tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. 

S2 Mistä musiikki muodostuu 

Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa. 

Musiikintunneilla hyödynnetään musiikkisanastoa, käsitteistöä ja musiikin merkintätapoja, jotka auttavat oppilasta jäsentämään musiikkia. Musisoinnin yhteydessä harjoitellaan mm. seuraavia asioita: rytmi (syke, rumpukomppeja, tahtilajeja, aika-arvoja), melodia (erilaisten asteikkojen käyttöä melodioissa), harmonia (sointujen muodostamista ja sointukiertoja), sointiväri (äänen fysikaalisten ominaisuuksien tarkastelua soitinopintojen yhteydessä), muoto (rakennemerkkejä, muotorakenteita). Oppilasta rohkaistaan käyttämään musiikkisanastoa keskusteluissa ja kirjallisissa töissä sekä ohjataan havaitsemaan musiikillisia merkintöjä musisoinnin yhteydessä. Oppilasta kannustetaan luovaan musiikilliseen ilmaisuun sekä tulkintaan soiton ja laulamisen lisäksi musiikkiliikunnan menetelmiä hyödyntäen (kuten kehorytmiikka, tunteiden ja mielikuvien ilmaisua liikkeen ja tanssin keinoin). 

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa 

Musiikillisten taitojen ja tietojen ohella opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan. Myös kuluttamisen ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmat ovat olennaisia musiikissa. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välille. Samalla pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina. 

Musiikintunneilla tutustutaan monipuolisesti musiikin ilmenemismuotoihin oppilaan kokemusmaailmasta käsin. Oppilas pohtii omaa musiikkisuhdettaan ja pyrkii löytämään omia vahvuuksiaan sekä mielenkiinnon kohteita musiikin alueella. Hän laajentaa osaamistaan suomalaisen musiikkikulttuurin ja valikoidusti muiden musiikkikulttuurien alueilla. Hän tarkastelee populaarimusiikkia ilmiönä ja pohtii musiikkikulttuurien merkityksiä rytmi- ja populaarimusiikin kehitysvaiheisiin. Hän tutustuu tekijänoikeuksiin ja digitaalisen median käyttömahdollisuuksiin musiikissa sekä pohtii musiikintekijän asemaa yhteiskunnassa eri aikakausina. Oppilas syventää ymmärrystään länsimaisesta taidemusiikista ja sen historiasta sekä tutustuu alustavasti musiikin ammattialoihin. 

Opettajan tehtävä on ohjata oppilasta ymmärtämään ja kunnioittamaan kulttuurien erilaisuutta. Hän ohjaa oppilasta havaitsemaan kaupallisuuden vaikutuksia musiikkitarjonnassa ja rohkaisee oppilasta rakentavaan kriittisyyteen musiikin kuulijana. Opettaja pyrkii järjestämään oppilaalle mahdollisuuksia musiikin monipuoliseen ja elämykselliseen kuunteluun. 

S4 Ohjelmisto 

Ohjelmistoon ja erityisesti kuunteluohjelmistoon valitaan monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Äänenkäyttöä ja laulutaitoa harjoitetaan yksi- ja moniäänisten yhteislaulujen tai soololaulujen, äänikokeilujen ja erilaisten ääniharjoitteiden avulla. Ohjelmiston valinnassa otetaan huomioon kulttuuriperinnön vaaliminen, oppilaita innostavat teokset ja tehtävät sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset ja sävellykset. 

 
Ohjelmisto koostuu kuuntelu-, soitto- ja laulumateriaaleista, jotka edustavat monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia rytmi- ja populaarimusiikista taidemusiikkiin sekä kansojen musiikkeihin. Lauluohjelmisto sisältää ääniharjoituksia sekä äänikokeiluja ja siinä edetään yksiäänisestä yhteislaulusta kohti moniäänistä laulua soolo-osuuksineen. Soitto- ja lauluohjelmiston laatimisessa huomioidaan oppilaan lähtötaso erityistarpeineen sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa ja kulttuuriperinnön vaalimisessa. Oppilasta rohkaistaan oman musiikin säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. Oppilaan musiikillisia mieltymyksiä ja vahvuuksia pyritään huomioimaan opetuksessa ja oppilaan sävellyksiä esitetään mahdollisuuksien mukaan koulun juhlissa. 


Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3, S4 

L2, L7 

T2 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T3 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T4 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T5 

S1, S2, S3, S4 

L2 

T6 

S1, S2, S3, S4 

L1, L2, L6 

T7 

S1, S2, S3, S4 

L1, L2, L5 

T8 

S1, S2, S3, S4 

L2, L4 

T9 

S1, S2, S3, S4 

L4 

T10 

S1, S2, S3, S4 

L3, L4 

T11 

S1, S2, S3, S4 

L3 

T12 

S1, S2, S3, S4 

L1 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä 

Oppilas osallistuu aktiivisesti annettujen tehtävien toteutukseen oman lähtötasonsa huomioiden sekä aikaisempia tietojaan ja taitojaan hyödyntäen. Hän toimii vastuullisesti ryhmän jäsenenä pitäen huoli siitä, että tarvittavat materiaalit ja laitteistot pysyvät hyvässä kunnossa. Oppilas antaa rakentavaa ja kannustavaa palautetta muille ryhmän jäsenille oppitunneilla. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikillisen ryhmän jäsenenä toimiminen 

Oppilas toimii musiikillisen ryhmän jäsenenä, huolehtii osuudestaan ja kannustaa toisia. 

 

T2 ohjata oppilasta ylläpitämään äänenkäyttö- ja laulutaitoaan sekä kehittämään niitä edelleen musisoivan ryhmän jäseninä 

Oppilas osallistuu aktiivisesti musiikintunneilla yhteislauluun oman lähtötasonsa huomioiden. Hän tekee musiikintunneilla äänenkäyttöön liittyviä harjoituksia ja kehittää taitojaan omaan äänialueeseensa tutustuen. Opettaja ohjaa oppilasta äänenkäyttöön liittyvissä harjoituksissa ja ohjelmiston harjoittelussa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Äänenkäyttö ja laulaminen musiikkiryhmän jäsenenä 

Oppilas käyttää ääntään musiikillisen ilmaisun välineenä ja osallistuu yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta. 

 

T3 kannustaa oppilasta kehittämään edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin 

Oppilas osallistuu aktiivisesti musiikintunneilla soitto-ohjelmiston harjoitteluun rytmi-, keho-, melodia- ja sointusoittimin. Mänttä-Vilppulassa seitsemännen luokan oppilaat harjoittelevat kitaran soittoa ja tutustuvat bändisoittimiin. Oppilas osallistuu rumpujensoiton harjoitteluun kehosoittimin ja osaa soittaa vähintäänkin peruskompin rummuilla. Hän osaa soittaa bassolinjaa kitaralla tai bassolla ja osaa muodostaa kitaralla ja pianolla sointuja otetaulukoiden mukaisesti (soinnuilla C, Am, Fmaj7 ja G) sekä soittaa helppoja melodioita pianolla (ainakin C-duurissa ja luonnollisessa A-mollissa). Hän osallistuu yhteismusisointiin vähintäänkin kitaralla bassolinjaa soittaen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Soittaminen musiikkiryhmän jäsenenä 

Oppilas soittaa keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia ja osallistuu yhteissoittoon melko sujuvasti. 


 

T4 rohkaista oppilasta monipuoliseen musiikkiliikunnalliseen kokemiseen ja ilmaisuun 

Oppilas osallistuu annettuihin musiikkiliikunnan tehtäviin ja ilmaisee kuulemaansa musiikkia liikkeen avulla. Hän hahmottaa kuulemastaan perussykkeen ja pystyy ilmentämään sitä liikkuessaan musiikin mukaisesti. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikkiliikunta 

Oppilas osoittaa hahmottavansa musiikin perussykkeen liikkuessaan ja sovittaa liikeilmaisuaan kuulemaansa musiikkiin. 

 

T5 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnointiin sekä ohjata häntä keskustelemaan havainnoistaan 

Oppilas harjoittelee musiikintunneilla musiikin aktiivista kuuntelua monipuolisten kuuntelunäytteiden avulla. Hän osallistuu kuuntelutehtävien tekemiseen noudattaen annettuja ohjeita, osallistuu aktiivisesti oppitunneilla käytävään keskusteluun ja kirjoittaa kuulohavainnoistaan oppimaansa musiikkisanastoa hyödyntäen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ääniympäristön ja musiikin kuuntelu ja siitä keskusteleminen 

Oppilas kuuntelee ääniympäristöä ja musiikkia ja osaa kertoa havainnoistaan. 

 

T6 kannustaa oppilasta rakentamaan luovaa suhdetta musiikkiin ja ohjata heitä improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn 

Oppilas osaa säveltää annettujen ohjeiden mukaisesti soivan kokonaisuuden. Hän kokeilee musiikillisia ideoitaan ja sovittaa tehtäviä omia taitojaan vastaaviksi, kehittää taitojaan itsenäisesti sekä osallistuu aktiivisesti ryhmätyöskentelyyn. Hän yhdistää taiteiden välisiä elementtejä työhönsä ohjatusti. Opettaja ohjaa ja antaa oppilaalle välineitä musiikin luovaan tuottamiseen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin luova tuottaminen 

Oppilas osaa käyttää musiikillisia tai muita äänellisiä elementtejä kehittäessään ja toteuttaessaan uusia musiikillisia ideoita yksin tai ryhmän jäsenenä. 

 

T7 ohjata oppilasta musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia 

Oppilas harjoittelee koululla käytössä olevien musiikkisovellusten ja ohjelmien käyttöä oman lähtötasonsa huomioiden. Hän osaa hyödyntää luovassa ilmaisussaan helppokäyttöisiä musiikkiteknologian sovelluksia ohjatusti, osaa tallentaa ja lähettää tallenteen oikeassa muodossa sekä osallistuu koulun monialaisten oppikokonaisuuksien toteuttamiseen omalla tasollaan musiikkiteknologian taitojaan hyödyntäen. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikkiteknologian käyttö 

Oppilas osaa käyttää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia omassa tai ryhmän ilmaisussa. 

 

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa. 

Oppilas tunnistaa kuulemansa perusteella oppitunneilla kuunneltuja taidemusiikin perusteoksia, erottaa eri musiikkityylejä toisistaan sekä osaa kertoa kyseisen kuuntelunäytteen tyypillisistä piirteistä ja käyttötarkoituksista. Hän tarkastelee musiikin merkityksiä vaikuttamisen ja viestimisen välineenä eri kulttuureissa. Oppilas osallistuu aktiivisesti kuuntelutehtävien tekemiseen sekä keskusteluun oppitunneilla ja osaa ilmaista havaintojaan myös kirjallisesti. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kulttuurinen osaaminen 

Oppilas osaa jäsentää musiikin käyttötapoja ja ilmenemismuotoja ja kertoa havainnoistaan. 


 
 
T9 rohkaista ja ohjata oppilasta keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa 

Oppilas käyttää musiikkitunneilla oppimaansa musiikkisanastoa, peruskäsitteitä, merkintätapoja ja termejä (kuten rakennemerkkejä, dynamiikkaan ja ilmaisuun liittyvää sanastoa) musisointitilanteissa, kirjallisissa tehtävissä ja osallistuessaan keskusteluun oppitunneilla. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikillisten käsitteiden ja symbolien käyttö 

Oppilas käyttää musiikin peruskäsitteitä ja merkintätapoja sekä termejä musiikillisessa toiminnassa. 

 

T10 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin 

Oppilas tutustuu musiikin välittämiin tunne- ja hyvinvointivaikutuksiin musiikin työtapoja hyödyntäen. Oppilas osallistuu keskusteluun sekä osaa kertoa omista havainnoistaan myös kirjallisesti. Ei arvioida. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Musiikin hyvinvointivaikutusten tunnistaminen 

Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon päättöarvosanan muodostamisessa. 

 

T11 ohjata oppilasta huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta 

Oppilas harjoittelee musiikkitunneilla soittimien ja laitteistojen turvallista käyttöä ja tutustuu kuulonhuoltoon sekä turvalliseen ääniympäristöön liittyviin keskeisiin tekijöihin. Hän pitää huolta kuulostaan ja toimii tunneilla vastuullisesti huolehtien omalta osaltaan turvallisesta soittimien ja laitteistojen käytöstä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kuulosta sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta huolehtiminen 

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia musisointitilanteissa ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen sekä muut turvalliseen toimintaan liittyvät tekijät. 

 

T12 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettamaan tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin. 

Oppilas tekee lähtötaso-, väli- ja loppuarvioinnin, missä hän arvioi omaa osaamistaan ja kehittymistään musiikin eri osa-alueilla. Hän asettaa opiskelulleen tavoitteita ja arvioi omaa onnistumistaan niiden saavuttamisessa. Opettaja ohjaa tavoitteiden laatimisessa sekä kannustaa oppilasta kehittämään taitojaan musiikintunneilla ja vapaa-ajallaan mahdollisimman monipuolisesti.  

Summatiivinen arviointi, perustuu valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin.  

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Oppimisen taidot 

Oppilas asettaa ohjattuna musisointiin, musiikkiliikuntaan tai säveltämiseen ja muuhun luovaan tuottamiseen liittyviä tavoitteita sekä arvioi edistymistään suhteessa niihin. 

Vuosiluokka 8  (valinnainen)

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Miten musiikissa toimitaan  

Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen monipuolinen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Äänenkäyttöä, laulutaitoa ja käytössä olevien keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoja syvennetään yhteismusisoinnissa.  

Musiikintunneilla harjoitellaan musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämistä monipuolisin työtavoin. Oppilas opiskelee mm. ääneen liittyviä fysikaalisia ominaisuuksia soittaen, laulaen, kuunnellen ja tutkien. Hän havainnoi äänenmurroksen aikana tapahtuvia muutoksia omassa lauluäänessään sekä tutustuu kuulon- ja äänenhuoltoon. Oppilasta ohjataan löytämään terveellinen ja luonnollinen tapa laulaa äänenmurroksen aikana, kannustetaan tutustumaan omaan muuttuvaan äänialueeseensa ja käyttämään ääntään luovasti. 

Yhteismusisointi toteutetaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin koulun soittimiston puitteissa (rummut, akustiset- ja sähkökitarat, bassokitara, piano). Oppilas opiskelee soittamisen perustekniikoita ja sanastoa sekä osallistuu yhteismusisointiin soitto- ja laulutaitojaan syventäen. Oppilas osallistuu turvallisen ääniympäristön luomiseen opettelemalla käyttämään musiikkiluokan laitteistoa vastuullisesti opettajan ohjauksella.  

Opettaja ohjaa oppilasta laulu- ja soitinopinnoissa, auttaa oppilasta asettamaan tavoitteita opinnoille ja arvioimaan kehitystä opinnoissa. Opettaja kannustaa oppilasta musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämiseen ja oppilaan omien ideoiden sekä musiikillisten ratkaisujen tuottamiseen. Opetuksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan musiikkiin suunnattua tietoja viestintäteknologiaa sen sovelluksineen. Opettaja ohjaa oppilasta vastuulliseen ja turvalliseen toimintaan sekä eettisesti kestävään tieto- ja viestintäteknologian käyttöön.  

S2 Mistä musiikki muodostuu  

Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa.  

Musiikintunneilla hyödynnetään musiikkisanastoa, käsitteistöä ja musiikin merkintätapoja, jotka auttavat oppilasta jäsentämään musiikkia. Musisoinnin yhteydessä harjoitellaan mm. seuraavia asioita: rytmi (syke, rumpukomppeja, tahtilajeja, aika-arvoja), melodia (erilaisten asteikkojen käyttöä melodioissa), harmonia (sointujen muodostamista ja sointukiertoja), sointiväri (äänen fysikaalisten ominaisuuksien tarkastelua soitinopintojen yhteydessä), muoto (rakennemerkkejä, muotorakenteita). Oppilasta rohkaistaan käyttämään musiikkisanastoa keskusteluissa ja kirjallisissa töissä sekä ohjataan havaitsemaan musiikillisia merkintöjä musisoinnin yhteydessä. Oppilasta kannustetaan luovaan musiikilliseen ilmaisuun sekä tulkintaan soiton ja laulamisen lisäksi musiikkiliikunnan menetelmiä hyödyntäen (kuten kehorytmiikka, tunteiden ja mielikuvien ilmaisua liikkeen ja tanssin keinoin).  

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa  

Musiikillisten taitojen ja tietojen ohella opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan. Myös kuluttamisen ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmat ovat olennaisia musiikissa. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välille. Samalla pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.  

Musiikintunneilla tutustutaan monipuolisesti musiikin ilmenemismuotoihin oppilaan kokemusmaailmasta käsin. Oppilas pohtii omaa musiikkisuhdettaan ja pyrkii löytämään omia vahvuuksiaan sekä mielenkiinnon kohteita musiikin alueella. Hän laajentaa osaamistaan suomalaisen musiikkikulttuurin ja valikoidusti muiden musiikkikulttuurien alueilla. Hän tarkastelee populaarimusiikkia ilmiönä ja pohtii musiikkikulttuurien merkityksiä rytmi- ja populaarimusiikin kehitysvaiheisiin. Hän tutustuu tekijänoikeuksiin ja digitaalisen median käyttömahdollisuuksiin musiikissa sekä pohtii musiikintekijän asemaa yhteiskunnassa eri aikakausina. Oppilas syventää ymmärrystään länsimaisesta taidemusiikista ja sen historiasta sekä tutustuu alustavasti musiikin ammattialoihin.  

Opettajan tehtävä on ohjata oppilasta ymmärtämään ja kunnioittamaan kulttuurien erilaisuutta. Hän ohjaa oppilasta havaitsemaan kaupallisuuden vaikutuksia musiikkitarjonnassa ja rohkaisee oppilasta rakentavaan kriittisyyteen musiikin kuulijana. Opettaja pyrkii järjestämään oppilaalle mahdollisuuksia musiikin monipuoliseen ja elämykselliseen kuunteluun.  

S4 Ohjelmisto  

Ohjelmistoon ja erityisesti kuunteluohjelmistoon valitaan monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Äänenkäyttöä ja laulutaitoa harjoitetaan yksi- ja moniäänisten yhteislaulujen tai soololaulujen, äänikokeilujen ja erilaisten ääniharjoitteiden avulla. Ohjelmiston valinnassa otetaan huomioon kulttuuriperinnön vaaliminen, oppilaita innostavat teokset ja tehtävät sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset ja sävellykset.  

Ohjelmisto koostuu kuuntelu-, soitto- ja laulumateriaaleista, jotka edustavat monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia rytmi- ja populaarimusiikista taidemusiikkiin sekä kansojen musiikkeihin. Lauluohjelmisto sisältää ääniharjoituksia sekä äänikokeiluja ja siinä edetään yksiäänisestä yhteislaulusta kohti moniäänistä laulua soolo-osuuksineen. Soitto- ja lauluohjelmiston laatimisessa huomioidaan oppilaan lähtötaso erityistarpeineen sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa ja kulttuuriperinnön vaalimisessa. Oppilasta rohkaistaan oman musiikin säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. Oppilaan musiikillisia mieltymyksiä ja vahvuuksia pyritään huomioimaan opetuksessa ja oppilaan sävellyksiä esitetään mahdollisuuksien mukaan koulun juhlissa.  

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä  

Oppilas osallistuu aktiivisesti ja monipuolisesti omien musiikillisten taitojensa kehittämiseen tunneilla ja vapaa-ajallaan (bändisoittimien perusteet ja soiton harjoittelu). Hän osallistuu ohjelmiston laatimiseen ja harjoittelee soittotehtäviä sekä antaa positiivista, kannustavaa palautetta muille ryhmän jäsenille. Oppilas osallistuu sekä yhteissoittoon musiikintunneilla että mahdollisiin esiintymistilanteisiin. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikillisen ryhmän jäsenenä toimiminen  

Oppilas toimii musiikillisen ryhmän jäsenenä, huolehtii osuudestaan ja kannustaa toisia.  

   

T2 ohjata oppilasta ylläpitämään äänenkäyttö- ja laulutaitoaan sekä kehittämään niitä edelleen musisoivan ryhmän jäseninä  

Oppilas tietää oman äänialueensa ja kehittää laulutaitojansa sen mukaisesti erilaisin harjoituksin. Hän osaa sovittaa lauluohjelmistoa omaa taitotasoansa vastaavaksi (esimerkiksi laulaa yhdessä harjoiteltuja stemmoja tai laulaa solistisia osuuksia, vaihtaa sävellajin sopivaksi ja etsii materiaalia). 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Äänenkäyttö ja laulaminen musiikkiryhmän jäsenenä  

Oppilas käyttää ääntään musiikillisen ilmaisun välineenä ja osallistuu yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta.  

  

T3 kannustaa oppilasta kehittämään edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin  

Oppilas harjoittelee aktiivisesti oppitunneilla bändisoittimien soittamista ja kehittää soittotaitojaan myös itsenäisesti. Hän harjoittelee ohjelmiston valintaan ja sen sovittamiseen liittyviä asioita. Oppilas harjoittelee omat soitto-osuutensa niin, että pystyy osallistumaan yhteissoittoon valitsemallaan instrumentilla.

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Soittaminen musiikkiryhmän jäsenenä  

Oppilas soittaa keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia ja osallistuu yhteissoittoon melko sujuvasti.  

 

T4 rohkaista oppilasta monipuoliseen musiikkiliikunnalliseen kokemiseen ja ilmaisuun  

Oppilas osallistuu edelleen aktiivisesti annettuihin musiikkiliikunnan tehtäviin ja ilmaisee liikkeen avulla musiikkia tehtävänannon mukaisesti. Hän harjoittelee myös tuleviin esiintymistilanteisiin liittyvää liikeilmaisua ja suunnittelee koreografioita omatoimisesti ja ryhmässä. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikkiliikunta  

Oppilas osoittaa hahmottavansa musiikin perussykkeen liikkuessaan ja sovittaa liikeilmaisuaan kuulemaansa musiikkiin.  

  

T5 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnointiin sekä ohjata häntä keskustelemaan havainnoistaan  

Oppilas osallistuu edelleen musiikin aktiiviseen kuunteluun ja laajentaa ymmärrystään häntä ympäröivästä äänimaailmasta erilaisten harjoitusten ja monipuolisten kuuntelunäytteiden avulla. Hän osaa keskustella havainnoistaan tunneilla oppimaansa musiikkisanastoa hyödyntäen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Ääniympäristön ja musiikin kuuntelu ja siitä keskusteleminen  

Oppilas kuuntelee ääniympäristöä ja musiikkia ja osaa kertoa havainnoistaan.  

   

T6 kannustaa oppilasta rakentamaan luovaa suhdetta musiikkiin ja ohjata heitä improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn  

Oppilas säveltää annettujen ohjeiden mukaisesti hyödyntäen oppimaansa musiikinteoriaa sävellyksissään (uudet sävellajit, sointukierrot, musiikkityylit ja musiikin muodot). Hän uskaltaa kokeilla musiikillisia ideoitaan (improvisointi) ja harjoittelee sovittamaan soitto- ja lauluohjelmistoa omia taitojaan vastaaviksi, kehittää taitojaan itsenäisesti sekä osallistuu aktiivisesti ryhmätyöskentelyyn. Hän yhdistää taiteiden välisiä elementtejä työhönsä itsenäisesti. Opettaja ohjaa ja antaa oppilaalle välineitä luovaan tuottamiseen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikin luova tuottaminen  

Oppilas osaa käyttää musiikillisia tai muita äänellisiä elementtejä kehittäessään ja toteuttaessaan uusia musiikillisia ideoita yksin tai ryhmän jäsenenä.  

   

T7 ohjata oppilasta musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia  

Oppilas osaa tallentaa omaa soittoansa ja lauluansa sekä luo musiikkia musiikkiteknologian mahdollisuuksia hyödyntäen. Hän osaa lähettää tallenteita oikeassa muodossa opettajalle. Oppilas hyödyntää ja kehittää musiikissa aikaisempia tvt -taitojaan ja aloittaa opinnot sekä kehittää taitojaan omista lähtökohdistaan. Hän osallistuu monialaisten oppikokonaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikkiteknologian käyttö  

Oppilas osaa käyttää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia omassa tai ryhmän ilmaisussa.  

  

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa.  

Kahdeksannella luokalla oppilas laajentaa ja syventää ymmärrystään musiikin tyylilajeista ja musiikkikulttuureista monipuolisesti erilaisia musiikin työtapoja hyödyntäen. Hän laajentaa ymmärrystään musiikin ilmenemismuodoista ja käyttötavoista osallistumalla keskusteluun oppitunneilla ja kertoen havainnoistaan myös kirjallisesti. Oppilas tunnistaa kuulemansa perusteella oppitunneilla kuunneltuja taidemusiikin perusteoksia, erottaa eri musiikkityylejä toisistaan sekä osaa kertoa kyseisen kuuntelunäytteen tyypillisistä piirteistä ja käyttötarkoituksista. Hän tarkastelee musiikin merkityksiä vaikuttamisen ja viestimisen välineenä eri kulttuureissa. Oppilas osallistuu aktiivisesti kuuntelutehtävien tekemiseen sekä keskusteluun oppitunneilla ja osaa ilmaista havaintojaan myös kirjallisesti. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Kulttuurinen osaaminen  

Oppilas osaa jäsentää musiikin käyttötapoja ja ilmenemismuotoja ja kertoa havainnoistaan.  

  
  
T9 rohkaista ja ohjata oppilasta keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa  

Oppilas osaa käyttää kahdeksannella luokalla oppimaansa musiikkisanastoa, peruskäsitteitä, merkintätapoja ja termejä musisointitilanteissa, kirjallisissa tehtävissä ja osallistuessaan keskusteluun oppitunneilla. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikillisten käsitteiden ja symbolien käyttö  

Oppilas käyttää musiikin peruskäsitteitä ja merkintätapoja sekä termejä musiikillisessa toiminnassa.  

 

T10 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin  

Oppilas tutustuu musiikin tunne- ja hyvinvointivaikutuksiin laulaen, soittaen, kuunnellen, liikkuen sekä erilaisten kirjallisten tehtävien (kuten kuuntelulistojen laatiminen ja kuuntelupäiväkirjat) avulla. Oppilas osallistuu keskusteluun ja osaa kertoa omista havainnoistaan kirjallisesti musiikin herättämistä tunteista omiin kokemuksiinsa peilaten. Ei huomioida päättöarvioinnissa. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikin hyvinvointivaikutusten tunnistaminen  

Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon päättöarvosanan muodostamisessa.  

    

T11 ohjata oppilasta huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta  

Oppilas osaa käyttää musiikkiluokan laitteistoja ja soittimia niin, että äänenvoimakkuus on turvallinen luokkatilassa. Oppilas käyttää ääntään tarkoituksenmukaisesti ja toimii vastuullisesti musiikkiluokassa. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Kuulosta sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta huolehtiminen  

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia musisointitilanteissa ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen sekä muut turvalliseen toimintaan liittyvät tekijät. 

  

T12 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettamaan tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.  

Formatiivinen arviointi syyslukukaudella. Oppilas tekee lähtötaso-, väli- ja loppuarvioinnin, missä hän arvioi omaa osaamistaan ja kehittymistään musiikin eri osa-alueilla. Hän asettaa opiskelulleen tavoitteita ja arvioi omaa onnistumistaan niiden saavuttamisessa. Opettaja ohjaa tavoitteiden laatimisessa sekä kannustaa oppilasta kehittämään taitojaan musiikintunneilla ja vapaa-ajallaan mahdollisimman monipuolisesti. Opettaja antaa arvioivaa palautetta läpi lukuvuoden ja arvioi oppilaan tietojen ja taitojen kehittymistä keväällä numeroin 4-10. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Oppimisen taidot  

Oppilas asettaa ohjattuna musisointiin, musiikkiliikuntaan tai säveltämiseen ja muuhun luovaan tuottamiseen liittyviä tavoitteita sekä arvioi edistymistään suhteessa niihin.  

 

Vuosiluokka 9 (valinnainen)

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Miten musiikissa toimitaan  

Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen monipuolinen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Äänenkäyttöä, laulutaitoa ja käytössä olevien keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoja syvennetään yhteismusisoinnissa.  

Musiikintunneilla harjoitellaan musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämistä monipuolisin työtavoin. Oppilas opiskelee mm. ääneen liittyviä fysikaalisia ominaisuuksia soittaen, laulaen, kuunnellen ja tutkien. Hän havainnoi äänenmurroksen aikana tapahtuvia muutoksia omassa lauluäänessään sekä tutustuu kuulon- ja äänenhuoltoon. Oppilasta ohjataan löytämään terveellinen ja luonnollinen tapa laulaa äänenmurroksen aikana, kannustetaan tutustumaan omaan muuttuvaan äänialueeseensa ja käyttämään ääntään luovasti.  

Yhteismusisointi toteutetaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin koulun soittimiston puitteissa (rummut, akustiset- ja sähkökitarat, bassokitara, piano). Oppilas opiskelee soittamisen perustekniikoita ja sanastoa sekä osallistuu yhteismusisointiin soitto- ja laulutaitojaan syventäen. Oppilas osallistuu turvallisen ääniympäristön luomiseen opettelemalla käyttämään musiikkiluokan laitteistoa vastuullisesti opettajan ohjauksella.  

Opettaja ohjaa oppilasta laulu- ja soitinopinnoissa, auttaa oppilasta asettamaan tavoitteita opinnoille ja arvioimaan kehitystä opinnoissa. Opettaja kannustaa oppilasta musiikillisten ilmaisutaitojen kehittämiseen ja oppilaan omien ideoiden sekä musiikillisten ratkaisujen tuottamiseen. Opetuksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan musiikkiin suunnattua tietoja viestintäteknologiaa sen sovelluksineen. Opettaja ohjaa oppilasta vastuulliseen ja turvalliseen toimintaan sekä eettisesti kestävään tieto- ja viestintäteknologian käyttöön.  


S2 Mistä musiikki muodostuu
  

Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa.  

Musiikintunneilla hyödynnetään musiikkisanastoa, käsitteistöä ja musiikin merkintätapoja, jotka auttavat oppilasta jäsentämään musiikkia. Musisoinnin yhteydessä harjoitellaan mm. seuraavia asioita: rytmi (syke, rumpukomppeja, tahtilajeja, aika-arvoja), melodia (erilaisten asteikkojen käyttöä melodioissa), harmonia (sointujen muodostamista ja sointukiertoja), sointiväri (äänen fysikaalisten ominaisuuksien tarkastelua soitinopintojen yhteydessä), muoto (rakennemerkkejä, muotorakenteita). Oppilasta rohkaistaan käyttämään musiikkisanastoa keskusteluissa ja kirjallisissa töissä sekä ohjataan havaitsemaan musiikillisia merkintöjä musisoinnin yhteydessä. Oppilasta kannustetaan luovaan musiikilliseen ilmaisuun sekä tulkintaan soiton ja laulamisen lisäksi musiikkiliikunnan menetelmiä hyödyntäen (kuten kehorytmiikka, tunteiden ja mielikuvien ilmaisua liikkeen ja tanssin keinoin).  

  

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa  

Musiikillisten taitojen ja tietojen ohella opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan. Myös kuluttamisen ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmat ovat olennaisia musiikissa. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden välille. Samalla pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.  

Musiikintunneilla tutustutaan monipuolisesti musiikin ilmenemismuotoihin oppilaan kokemusmaailmasta käsin. Oppilas pohtii omaa musiikkisuhdettaan ja pyrkii löytämään omia vahvuuksiaan sekä mielenkiinnon kohteita musiikin alueella. Hän laajentaa osaamistaan suomalaisen musiikkikulttuurin ja valikoidusti muiden musiikkikulttuurien alueilla. Hän tarkastelee populaarimusiikkia ilmiönä ja pohtii musiikkikulttuurien merkityksiä rytmi- ja populaarimusiikin kehitysvaiheisiin. Hän tutustuu tekijänoikeuksiin ja digitaalisen median käyttömahdollisuuksiin musiikissa sekä pohtii musiikintekijän asemaa yhteiskunnassa eri aikakausina. Oppilas syventää ymmärrystään länsimaisesta taidemusiikista ja sen historiasta sekä tutustuu alustavasti musiikin ammattialoihin.  

Opettajan tehtävä on ohjata oppilasta ymmärtämään ja kunnioittamaan kulttuurien erilaisuutta. Hän ohjaa oppilasta havaitsemaan kaupallisuuden vaikutuksia musiikkitarjonnassa ja rohkaisee oppilasta rakentavaan kriittisyyteen musiikin kuulijana. Opettaja pyrkii järjestämään oppilaalle mahdollisuuksia musiikin monipuoliseen ja elämykselliseen kuunteluun.  

  

S4 Ohjelmisto  

Ohjelmistoon ja erityisesti kuunteluohjelmistoon valitaan monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Äänenkäyttöä ja laulutaitoa harjoitetaan yksi- ja moniäänisten yhteislaulujen tai soololaulujen, äänikokeilujen ja erilaisten ääniharjoitteiden avulla. Ohjelmiston valinnassa otetaan huomioon kulttuuriperinnön vaaliminen, oppilaita innostavat teokset ja tehtävät sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset ja sävellykset.  

  
Ohjelmisto koostuu kuuntelu-, soitto- ja laulumateriaaleista, jotka edustavat monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia rytmi- ja populaarimusiikista taidemusiikkiin sekä kansojen musiikkeihin. Lauluohjelmisto sisältää ääniharjoituksia sekä äänikokeiluja ja siinä edetään yksiäänisestä yhteislaulusta kohti moniäänistä laulua soolo-osuuksineen. Soitto- ja lauluohjelmiston laatimisessa huomioidaan oppilaan lähtötaso erityistarpeineen sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa ja kulttuuriperinnön vaalimisessa. Oppilasta rohkaistaan oman musiikin säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. Oppilaan musiikillisia mieltymyksiä ja vahvuuksia pyritään huomioimaan opetuksessa ja oppilaan sävellyksiä esitetään mahdollisuuksien mukaan koulun juhlissa.  


VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 kannustaa oppilasta rakentavaan toimintaan musisoivan ryhmän ja musiikillisten yhteisöjen jäsenenä  

Oppilas osallistuu yhteissoittoon valitsemallaan soittimella (rummut, basso, kitara, piano, laulu) ja kehittää taitojaan sekä tunneilla että vapaa-ajallaan. Hän antaa rakentavaa palautetta ja neuvoo tarvittaessa ryhmän muita jäseniä joissain musisoinnin osa-alueissa. Oppilas osallistuu yhteisten esiintymistilaisuuksien ja projektien suunnitteluun ja toteutukseen.  

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikillisen ryhmän jäsenenä toimiminen  

Oppilas toimii musiikillisen ryhmän jäsenenä, huolehtii osuudestaan ja kannustaa toisia.  

 

T2 ohjata oppilasta ylläpitämään äänenkäyttö- ja laulutaitoaan sekä kehittämään niitä edelleen musisoivan ryhmän jäseninä  

Oppilas osaa valita omaa äänialaansa ja taitotasoaan vastaavaa lauluohjelmistoa. Hän osallistuu yhteisiin harjoituksiin ja osaa käyttää ääntään tarkoituksenmukaisesti. Hän tekee ääniharjoituksia ja harjoittelee lauluohjelmistoa nuoteista seuraten tai kuulonvaraisesti. Hän laulaa tarvittaessa stemmoja ja soolo-osuuksia omalla taitotasollaan.  

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Äänenkäyttö ja laulaminen musiikkiryhmän jäsenenä  

Oppilas käyttää ääntään musiikillisen ilmaisun välineenä ja osallistuu yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta.  

  

T3 kannustaa oppilasta kehittämään edelleen soitto- ja yhteismusisointitaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimin  

Oppilas tunnistaa omia vahvuuksiaan musiikissa ja osaa valita soittotasoaan vastaavaa soitto-ohjelmistoa ja sovittaa sitä itselleen sopivaksi. Hän osaa soittaa bändisoittimilla (rummut, basso, kitara, piano) helppoja kappaleita ja harjoittelee soittamista ryhmässä. Hän osaa säestää kitaralla tai pianolla helpoissa kappaleissa. Hän osaa antaa rakentavaa palautetta ja neuvoa ryhmän muita jäseniä joissain musisoinnin osa-alueissa. Oppilas osallistuu yhteisten esiintymistilaisuuksien ja projektien suunnitteluun ja toteutukseen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Soittaminen musiikkiryhmän jäsenenä  

Oppilas soittaa keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia ja osallistuu yhteissoittoon melko sujuvasti.  

 

T4 rohkaista oppilasta monipuoliseen musiikkiliikunnalliseen kokemiseen ja ilmaisuun  

Oppilas osallistuu edelleen aktiivisesti annettuihin musiikkiliikunnan tehtäviin ja ilmaisee liikkeen avulla musiikkia tehtävänannon mukaisesti. Oppilas osallistuu esiintymisiin ja projekteihin liittyvän liikeilmaisun suunnitteluun ja toteutukseen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikkiliikunta  

Oppilas osoittaa hahmottavansa musiikin perussykkeen liikkuessaan ja sovittaa liikeilmaisuaan kuulemaansa musiikkiin. 

 

T5 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun ja havainnointiin sekä ohjata häntä keskustelemaan havainnoistaan  

Oppilas osallistuu edelleen musiikin aktiiviseen musiikin kuunteluun ja laajentaa ymmärrystään häntä ympäröivästä äänimaailmasta. Hän hyödyntää kuulemaansa omassa luovassa ilmaisussaan, kuten säveltämisessä ja improvisoinnissa. Hän osaa keskustella kuulemastaan musiikin sanastoa hyödyntäen ja pystyy perustelemaan vastauksiaan melko analyyttisesti ja rakentavasti. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Ääniympäristön ja musiikin kuuntelu ja siitä keskusteleminen  

Oppilas kuuntelee ääniympäristöä ja musiikkia ja osaa kertoa havainnoistaan.  

 

T6 kannustaa oppilasta rakentamaan luovaa suhdetta musiikkiin ja ohjata heitä improvisointiin, sovittamiseen ja säveltämiseen sekä taiteidenväliseen työskentelyyn  

Oppilas toteuttaa luovia musiikillisia projekteja sekä itsenäisesti että ryhmässä. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikin luova tuottaminen  

Oppilas osaa käyttää musiikillisia tai muita äänellisiä elementtejä kehittäessään ja toteuttaessaan uusia musiikillisia ideoita yksin tai ryhmän jäsenenä.  

 

T7 ohjata oppilasta musiikin tallentamiseen ja tieto- ja viestintäteknologian luovaan ilmaisulliseen käyttöön sekä musiikin tekemisessä että osana monialaisia kokonaisuuksia  

Oppilas toteuttaa luovia musiikillisia projekteja sekä itsenäisesti että ryhmässä musiikkiteknologian mahdollisuuksia hyödyntäen. Yhdeksännellä luokalla hän syventää tietojaan ja taitojaan musiikkiteknologian käytössä (esim. nuotinnosohjelmat, miksaaminen) ja osallistuu monialaisten oppikokonaisuuksien toteutukseen taitojaan hyödyntäen. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikkiteknologian käyttö  

Oppilas osaa käyttää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia omassa tai ryhmän ilmaisussa.  

   

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa.  

Yhdeksännellä luokalla oppilas laajentaa ja syventää ymmärrystään musiikin tyylilajeista ja musiikkikulttuureista monipuolisesti erilaisia musiikin työtapoja hyödyntäen. Hän laajentaa ymmärrystään musiikin ilmenemismuodoista ja käyttötavoista osallistumalla keskusteluun oppitunneilla ja kertoen havainnoistaan myös kirjallisesti. Oppilas tunnistaa kuulemansa perusteella oppitunneilla kuunneltuja taidemusiikin perusteoksia, erottaa eri musiikkityylejä toisistaan sekä osaa kertoa kyseisen kuuntelunäytteen tyypillisistä piirteistä ja käyttötarkoituksista. Hän tarkastelee musiikin merkityksiä vaikuttamisen ja viestimisen välineenä eri kulttuureissa. Oppilas osallistuu aktiivisesti kuuntelutehtävien tekemiseen sekä keskusteluun oppitunneilla ja osaa ilmaista havaintojaan myös kirjallisesti. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Kulttuurinen osaaminen  

Oppilas osaa jäsentää musiikin käyttötapoja ja ilmenemismuotoja ja kertoa havainnoistaan.  

  
 
T9 rohkaista ja ohjata oppilasta keskustelemaan musiikista käyttäen musiikin käsitteitä ja terminologiaa  

Oppilas osaa käyttää yhdeksännellä luokalla oppimaansa musiikkisanastoa, peruskäsitteitä, merkintätapoja ja termejä musisointitilanteissa, kirjallisissa tehtävissä ja osallistuessaan keskusteluun oppitunneilla. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikillisten käsitteiden ja symbolien käyttö  

Oppilas käyttää musiikin peruskäsitteitä ja merkintätapoja sekä termejä musiikillisessa toiminnassa.  

 

T10 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia tunteisiin ja hyvinvointiin  

Oppilas osaa mahdollisesti jo hyödyntää musiikkia omien tunnetilojensa käsittelyssä. Oppilas osallistuu keskusteluun ja kertoo omista havainnoistaan kirjallisesti musiikin herättämistä tunteista omiin kokemuksiinsa peilaten. Ei huomioida päättöarvioinnissa. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Musiikin hyvinvointivaikutusten tunnistaminen  

Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon päättöarvosanan muodostamisessa.  

   

T11 ohjata oppilasta huolehtimaan kuulostaan sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta  

Oppilas osaa käyttää musiikkiluokan laitteistoja ja soittimia turvallisesti. Oppilas käyttää ääntään tarkoituksenmukaisesti, huolehtii omasta ja muiden ryhmän jäsenten kuulosta toimien vastuullisesti musiikkiluokassa. 

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Kuulosta sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta huolehtiminen  

Oppilas käyttää laitteita ja soittimia musisointitilanteissa ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen sekä muut turvalliseen toimintaan liittyvät tekijät. 

  

T12 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, asettamaan tavoitteita musiikilliselle oppimiselleen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.  

Yhdeksännen luokan musiikki arvioidaan summatiivisesti valtakunnallisten päättöarvioinnin kriteereiden mukaisesti.   

Yhdeksännellä luokalla oppilas kuitenkin tekee edelleen itseään varten lähtötaso-, väli- ja loppuarvioinnin, missä hän arvioi omaa osaamistaan ja kehittymistään musiikin eri osa-alueilla. Hän asettaa opiskelulleen tavoitteita ja arvioi omaa onnistumistaan niiden saavuttamisessa. Opettaja ohjaa tavoitteiden laatimisessa sekä kannustaa oppilasta kehittämään taitojaan musiikintunneilla ja vapaa-ajallaan mahdollisimman monipuolisesti. Opettaja antaa myös arvioivaa palautetta oppilaalle ympäri lukuvuoden.  

Arvioinnin kohde  

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen  

Oppimisen taidot  

Oppilas asettaa ohjattuna musisointiin, musiikkiliikuntaan tai säveltämiseen ja muuhun luovaan tuottamiseen liittyviä tavoitteita sekä arvioi edistymistään suhteessa niihin.  

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä