Vuosiluokka 5
VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET
S1 Omat kuvakulttuurit:
Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaiden kuvakulttuureja tarkastellaan suhteessa muihin kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden osallistumiselle eri yhteisöissä, ympäristöissä ja yhteyksissä.
- Erilaisia käsiteltäviä materiaaleja ja tekniikoita ovat esimerkiksi video tai valokuva, piirtäminen erilaisin piirtimin, kolmiulotteinen työskentely, maalaaminen, grafiikka
- värioppia: värin taittaminen, läpinäkyvyys ja peittävyys / vesiväritekniikka ja peiteväritekniikka.
- Sommittelu: ihmisen mittasuhteet, kuvakoot ja kuvakulmat.
S2 Ympäristön kuvakulttuurit:
Opetuksen sisällöt valitaan erilaisista ympäristöistä, esineistä, mediakulttuureista ja virtuaalimaailmoista. Sisältöjä valitaan monipuolisesti rakennetuista ja luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Opetuksen sisältöjä valitaan myös vakiintuneita kuvakulttuureja uudistavista, erilaisten yhteisöjen ja ryhmien tuottamista kuvista ja visuaalisen kulttuurin ilmiöistä. Ympäristön kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään oppilaiden laajenevaa elinpiiriä ja medioiden merkitystä yhteiskunnassa.
- Erilaisten medioiden kuvat, ihminen kuvissa
- Mainoskuvien tulkintaa, mainonnan keinot
- Uutiskuvien analysointi
S3 Taiteen maailmat:
Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat perehtyvät taiteelle ominaisiin toimintatapoihin, taiteen eri lajeihin sekä erilaisiin käsityksiin taiteesta. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään kulttuuri-identiteetin vaikutusta taiteen tekemiseen ja vastaanottamiseen.
- Antiikin taide ja sen hyödyntäminen nykyajan visuaalisessa kuvakulttuurissa ja arkkitehtuurissa ja omassa lähiympäristössä.
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
T1 |
S1, S2, S3 |
L1, L3, L4, L5 |
T2 |
S1, S2, S3 |
L2, L4, L5, L6 |
T3 |
S1, S2, S3 |
L2, L3, L4, L5 |
T4 |
S1, S2, S3 |
L2, L3, L5, L6 |
T5 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L3, L5 |
T6 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L4, L7 |
T7 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L4, L5 |
T9 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L5, L6 |
T10 |
S1, S2, S3 |
L3, L4, L6, L7 |
T11 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L4, L7 |
VUOSILUOKAN TAVOITTEET
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen
Oppilas havainnoi ihmistä ja visuaalista ympäristöä reaalimaailmassa sekä taiteessa. Oppilas käyttää monipuolisesti kuvallisia välineitä ja lähteitä.
Oppilas hyödyntää esimerkiksi tieto - ja viestintäteknologiaa sekä ajankohtaista tai paikallista kulttuuritarjontaa.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen |
Oppilas osaa tehdä monipuolisia havaintoja ympäristöstä ja sen kuvista käyttämällä kuvallisia välineitä |
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista
Oppilas harjoittelee taiteeseen, ympäristöön ja visuaaliseen kulttuuriin liittyvien havaintojensa kuvailua ja perustelua.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Havaintojen ja ajatusten sanallistaminen |
Oppilas osaa kuvailla taiteeseen, ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyviä havaintojaan ja perustella ajatuksiaan sanallisesti |
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
Oppilas tarkastelee ja vertailee eri kuvakulttuureja sekä tutustuu eurooppalaiseen visuaaliseen kulttuuriperintöön.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen |
Oppilas osaa ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan hyödyntämällä kuvien rinnalla myös muita tiedon tuottamisen tapoja |
T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan
Oppilas käyttää monipuolisesti erilaisia materiaaleja ja kuvan tekemisen keinoja: piirtäminen, maalaaminen, kolmiulotteinen ilmaisu, mediavälineet ja painanta.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvallisten ilmaisukeinojen käyttäminen |
Oppilas osaa soveltaa erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja kuvallisessa tuottamisessaan |
T5 ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa
Oppilas asettaa työskentelyyn tavoitteita ja työskentelee tavoitteellisesti, pitkäjänteisesti, yksin ja yhdessä toisten kanssa sekä kokee iloa ja onnistumista omasta työstään. Oppilas harjoittelee työskentelyprosessinsa arviointia.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvailmaisun taitojen kehittäminen |
Oppilas osaa asettaa tavoitteita ja pyrkii kehittämään kuvailmaisuaan yksin ja ryhmän jäsenenä |
T6 ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan
Oppilas harjoittelee myös silmän ja käden yhteistyötä mallista piirtämisen avulla.
Oppilas käyttää kuvallisen vaikuttamisen keinoja kuten henkilökuvan mittasuhteita, havaintopohjaista perspektiiviä, erilaisia sommittelun keinoja (vapaa ja sidottu rytmi, viiva, liike, tasapaino) ja värikontrasteja (esim. vastavärit ja valööri).
Oppilas harjoittelee digitaalisen kuvan käyttöä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvien avulla vaikuttaminen ja osallistuminen |
Oppilas osaa käyttää erilaisia kuvallisen vaikuttamisen keinoja ilmaistessaan mielipiteitään |
T7 ohjata oppilasta tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä sekä pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta
Oppilas tarkastelee omia ja toisten tekemiä kuvia sekä keskustelee niistä.
Oppilas tarkastelee myös kuvantekijöiden tavoitteita ja rooleja eri aikoina ja eri kulttuureissa.
Oppilas havainnoi kuvilla vaikuttamisen keinoja.
Oppilas pohdiskelee todellisuuden ja fiktion suhdetta.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvien tarkastelu |
Oppilas osaa tarkastella sisällön, muodon ja asiayhteyden vaikutusta erilaisten kuvien tulkintaan |
T9 innostaa oppilasta kokeilemaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja omissa kuvissaan
Oppilas tutustuu eri kulttuurien visuaalisiin erityispiirteisiin eri aikoina ja kokeilee näitä taitoja omissa töissään.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvailmaisun tapojen käyttäminen |
Oppilas osaa hyödyntää erilaisia kuvailmaisun tapoja tarkastellessaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria sekä tehdessään omia kuvia |
T10 ohjata oppilasta keskustelemaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista
Oppilas kiinnostuu tekemään huomioita ja keskustelemaan taiteesta, ympäristöstä ja muusta visuaalisesta kulttuurista.
Oppilas havainnoi niissä ilmeneviä arvoja.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Arvojen tarkasteleminen |
Oppilas osaa ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista |
T11 kannustaa oppilasta ottamaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys kuvailmaisun sisältöjä ja toimintatapoja valitessaan
Oppilas havainnoi eri kulttuurien ilmiöitä ja niiden moninaisuutta.
Oppilas huolehtii yhteisestä työtilasta, omista ja yhteisistä välineistä sekä käyttää välineitä ja materiaaleja tarkoituksenmukaisesti.
Oppilas huomioi työskentelyssään kestävän kehityksen ja ymmärtää kierrätysmateriaalin käytön yhtenä ilmaisun välineenä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuvailmaisun sisältöjen ja toimintatapojen valinta |
Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon kulttuurisen moninaisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyviä näkökulmia |