Vuosiluokka 9 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Biologinen tutkimus 

Sisältöjä valitaan siten, että biologisen tutkimuksen vaiheet tulevat oppilaan oman toiminnan kautta tutuiksi. 

Tutkitaan monipuolisesti ihmisen rakenteita ja elimistöjen toimintoja. Tutkimuksissa käytetään erilaisia biologialle tunnusomaisia tutkimusvälineitä ja menetelmiä. Näitä ovat esimerkiksi laborointi, mikroskopointi, havainnointi, testaaminen, simulointi ja kokeellisuus. 


S4 Mitä elämä on?
 

Sisällöissä keskitytään tutkimaan elämän perusilmiöitä biologialle tyypillisin tutkimusmenetelmin. Eliökunnan rakenteeseen ja monimuotoisuuteen perehdytään vertailemalla eliöiden rakenteita, elintoimintoja ja elinympäristöjä. Tutustutaan perinnöllisyyden ja evoluution perusteisiin. Tarkastellaan bioteknologian mahdollisuuksia ja haasteita. 

Vahvistetaan solubiologista osaamista ja tutustaan perinnöllisyyden ja evoluution perusteisiin. Bioteknologian osa-alueet ja mahdollisuudet tulevat tutuiksi. Pohditaan bioteknologian haasteita. 


S5 Ihminen
 

Sisällöissä keskitytään tutkimaan ihmiskehon toimintaa ja syvennetään tietämystä ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja säätelyjärjestelmistä. Tarkastellaan kasvuun, kehitykseen ja terveyteen vaikuttavien biologisten tekijöiden perusteita. Tutustutaan, miten perimä ja ympäristö vaikuttavat ihmisen eri ominaisuuksien kehittymiseen. 

Tutustutaan ihmisen eri elinten rakenteeseen ja toimintaan. Tutustutaan ihmisen kehon toimintaa sääteleviin järjestelmiin. Perehdytään ihmisen lisääntymiseen sekä seksuaalisuuteen. Havainnoidaan oman kehon toimintaa sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Perehdytään perinnöllisyyden merkitykseen ihmisen kasvussa ja kehityksessä. 

  

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T4 

S1, S4, S5 

L1 

T5 

S5 

L3 

T7 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1 

T8 

S1, S2, S3, S4, S5 

L1, L5 

T10 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L5 

T13 

S5 

L7 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T4 ohjata oppilasta ymmärtämään perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita 

Oppilas tutustuu perinnöllisyyden perusteisiin ja ymmärtää, miten perimä vaikuttaa yksilönkehitykseen ja yksilön ominaisuuksiin. 

Oppilas ymmärtää evoluution perusperiaatteet ja sen, miten elämä on maapalolla kehittynyt. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteiden hahmottaminen 

Oppilas ymmärtää ja osaa kuvata perimän ja ympäristön vaikutusta eliöiden yksilönkehityksessä. Oppilas osaa kuvata miten elämä ja luonnon monimuotoisuus ovat kehittyneet maapallolla evoluution tuloksena. 

 

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja 

Oppilas oppii ihmisen elimistön perusrakenteet ja elintoiminnot. 

Oppilas tarkastelee ihmisen lisääntymistä, yksilönkehitystä ja kasvua.  

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan hahmottaminen 

Oppilas osaa kuvata ihmiselimistön perusrakenteita ja elintoimintoja sekä osaa selostaa ihmisen kasvun ja kehittymisen pääperiaatteita. 

 

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä 

Oppilas tutustuu luonnontieteelliseen tutkimukseen suunnittelemalla ja toteuttamalla pienimuotoisia kokeita ja testejä liittyen ihmisen rakenteisiin ja elintoimintoihin. 

Oppilas työskentelee siten, että hänen taitonsa suunnitella, toteuttaa, havainnoida ja tehdä johtopäätelmiä biologisesta tutkimuksesta vahvistuu. 

Oppilaan taito tehdä luonnontieteellisiä kysymyksiä, hypoteeseja ja johtopäätelmiä vahvistuu kokeiden ja testien yhteydessä. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Luonnontieteellinen ajattelutaito 

Oppilas osaa esittää mielekkäitä kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, osaa käyttää biologialle ominaisia peruskäsitteitä sekä tutkimus- ja tiedon-hankintamenetelmiä. Oppilas osaa esittää perusteltuja luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä. 

 

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa 

Biologialle tunnusomainen tutkimus- ja mittausvälineistö tulee oppilaalle tutuksi ihmistä koskevien pienimuotoisten tutkimusten yhteydessä. 

Oppilas harjoittelee käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa testejä tehdessään. 

Oppilas harjoittelee tiedonhakua, analysointia, lähdekritiikkiä ja tilastointia. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö 

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa. 

 

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella 

Oppilas harjoittelee työskentelemään erilaisissa oppimisympäristöissä. 

Oppilas havainnoi, kerää ja tallentaa tietoa hyödyntäen monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa. 

Oppilaan taito tehdä hypoteeseja, tutkimusta, johtopäätelmiä sekä tulosten raportointia vahvistuu. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Biologisen tutkimuksen tekeminen 

Oppilas osaa havainnoida ja tallentaa keräämiään tietoja laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa esittää hypoteeseja ja tehdä ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja osaa raportoida sen tuloksia. 

 

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja 

Oppilas harjoittelee hyödyntämään biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa. 

Oppilas oppii esittämään perusteluja eettisesti kestäville valinnoille. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Eettisten kysymysten pohdinta 

Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää perusteluja eettisesti kestäville valinnoille.