Vuosiluokka 5

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
 

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. 

Harjoitellaan kertomista, kuvailua, keskustelua ja mielipiteen ilmaisua. Hyödynnetään draamatyöskentelyä ja muita luovia työskentelytapoja.  

Harjoitellaan kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Opetellaan nettietikettiä ja turvallista toimimista sosiaalisessa mediassa. 

Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. 

S2 Tekstien tulkitseminen 

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa. 

Tarkastellaan tekstejä ja harjoitellaan erottamaan mielipide- ja asiateksti toisistaan. Laajennetaan sanastoa.  

Kehitetään tekstin ymmärtämisen strategioita. 

Selitetään, vertaillaan ja pohditaan sanojen, niiden synonyymien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä sekä niiden hierarkioita. Käsitellään lauseen pääjäseniä ja joitakin lauseenvastikkeita. 

Kehitetään kuvanlukutaitoa. 

Harjoitellaan tiedon lähteen selvittämistä ja tiedon luotettavuuden arvioimista. 

S3 Tekstien tuottaminen 

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella. 

Rohkaistaan oppilasta luovaan ilmaisuun. Harjoitellaan aikamuotojen käyttämistä, kappalejakoa ja välimerkkien käyttöä. Muokataan omaa tekstiä vertaispalautetta hyödyntäen.   Kirjoitetaan sekä käsin että koneella. 

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen. 

Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista. 

Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä hyödynnetään kirjastoa. Esitellään Kalevalan maailmaa. 

Oppilas lukee suomenkielisen kirjan ja keskustelee sen sisällöstä. 

Tutkitaan kuvia kulttuurin näkökulmasta. 

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena 

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena. 

Kehitetään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen taitoja sekä tarkastellaan näiden taitojen merkitystä kaikessa oppimisessa. Keskustellaan oman äidinkielen osaamisen tärkeydestä ja merkityksestä oppimisessa. 

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhankinnassa ja oppimisessa. 

Opitaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista. 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

Tekstien tulkitseminen 

T4 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tietoaan 

tekstilajeista tekstien erittelemisessä ja tiedon luotettavuuden arvioinnissa 

itsenäisesti ja ryhmässä 

Oppilas pyrkii yhä sujuvampaan lukutaitoon. Oppilas harjoittelee eri tekstilajien tunnistamista ja tarkastelua. 

 

Tekstien tuottaminen 

T7 innostaa oppilasta edistämään käsinkirjoittamisen ja näppäintaitojen 

sujuvoitumista ja tuottamaan arjessa ja koulussa tarvittavia monimuotoisia 

tekstejä yksin ja ryhmässä 

Oppilas harjoittelee tuottamissaan teksteissä aikamuotojen käyttämistä ja kappalejakoa. 

 

T8 auttaa oppilasta syventämään taitoaan suunnitella ja tuottaa tekstejä 

itsenäisesti ja ryhmässä sekä käyttämään monipuolisesti niissä tarvittavaa 

sanastoa ja kieliopillisia rakenteita 

Oppilas vahvistaa taitojaan oman tekstinsä tuottajana ja tarkastelijana. 

 

T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan ja arvioimaan omia tekstejään sekä 

kehittämään taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta 

Oppilas osaa arvioida tekstissään olevien isojen alkukirjainten ja lopetusmerkkien oikeellisuuden. 

 

T11 innostaa oppilasta tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja 

kulttuuriin ja kannustaa lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta 

sekä rohkaista lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen 

käyttöön 

Opettaja kannustaa oppilasta lukemaan kielitaidolleen sopivaa suomenkielistä kirjallisuutta. Oppilas lukee suomenkielisen kirjan.