Vuosiluokka 4

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
 

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua yhteisöllisesti erilaisten aihepiirien ja tekstien pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draamatyöskentelyä. Tutkitaan ja käytetään kieltä osana toimintaa (tilannesidonnaiset fraasit ja ilmaukset, ajan ilmaiseminen kerronnassa, modaalisuus, vertaaminen kuvailussa sekä epäsuora esitys ja toisen puheeseen viittaaminen). Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. 

Opettaja ohjaa oppilasta tunnistamaan kertomustekstin ja tietotekstin eroja. Opetuksessa tutustutaan myös blogiin tekstilajina. Tutustutaan nettietikettiin ja lähdekritiikkiin. Harjoitellaan aikamuotoja ja verbitaivutusta. 

Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja sekä vuorovaikutustaitoja.  

S2 Tekstien tulkitseminen 

Harjoitellaan kaunokirjallisuuden ja erilaisten tieto- ja mediatekstien sujuvaa lukemista sekä käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta. Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten erottamista teksteissä sekä selvittämään tiedon lähteen ja arvioimaan tiedon luotettavuutta. Harjoitellaan hahmottamaan virkkeen osien suhteita (lause, lausekkeen pääsanan ja määritteen suhde, lauseenvastike) tekstin ymmärtämisen tukena. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa. Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. Harjaannutetaan havaitsemaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa. 

Harjoitellaan sujuvaa, ymmärtävää lukutaitoa yhdessä ja yksin lukemalla.  

Opitaan, että tekstin ymmärtämistä voi kehittää tehokkaiden lukustrategioiden avulla. Harjoitellaan systemaattista, rauhallista tiedon etsimistä tekstistä. 

Harjoitellaan virkkeen osien suhteiden hahmottamista ymmärtämisen tukena. Käsitellään esimerkiksi lausekkeen pääsanan ja määritteen suhdetta sekä pää- ja sivulausetta. Tarkastellaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä. 

Tutkitaan erilaisten tekstien alkuperää ja luotettavuutta. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten tunnistamista sekä fiktion ja faktan erottamista. 

Vahvistetaan kerronnan peruskäsitteiden käyttöä. Harjoitellaan juonen kertomista. 

Harjoitellaan kuvanlukutaitoa. 

Laajennetaan sanavarastoa sekä harjoitellaan sanojen selittämistä. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). 

S3 Tekstien tuottaminen 

Harjoitellaan sujuvaa kirjoittamista, tekstien tuottamisen ja käsittelyn perustoimintoja ja yleiskielen normeja itsenäisesti ja ryhmässä. Tuotetaan ikäkaudelle sopivia kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstilajeja ja niissä käytettävää sanastoa ja fraseologiaa sekä kieliopillisia rakenteita. Tutustutaan kirjoittamisprosessin vaiheisiin ja muokataan tekstejä palautteen perusteella. 

Oppilas harjoittelee kertomustekstin kirjoittamista kiinnittäen erityisesti huomiota kuvaamiseen (henkilökuvaus, ympäristökuvaus) sekä tarinan aloitukseen ja lopetukseen. Harjoitellaan tietotekstin ajatuskartan, lähteiden ja aineiston käyttöä oman tekstin suunnittelussa sekä tekstin tuottamista kuvien pohjalta. Opitaan huomaamaan, että tekstit jaetaan kappaleisiin. 

Kirjoitetaan vaihtelevasti sekä käsin että koneella - yksin sekä yhdessä. 

Tarkastellaan sanojen muuttumista taivutuksessa ja harjoitellaan imperfektiä ja kieltomuotoa. 

Vakiinnutetaan lopetusmerkkien käyttöä. Tutustutaan pää- ja sivulauseisiin sekä suoraan ja epäsuoraan esittämiseen. 

Otetaan aktiivisesti käyttöön uusia sanoja ja ilmauksia. Harjoitellaan tekstien elävöittämistä sanavalintojen avulla. 

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen 

Tutkitaan tilanteen ja aiheen mukaista kielen vaihtelua havainnoimalla koulun ja oppilaiden vapaa-ajan vuorovaikutustilanteita sekä moninaisia kuultuja ja luettuja tekstejä. Pohditaan sanojen, ilmausten ja tekstien ilmentämiä merkityksiä ja tapoja luokitella niitä. Tutustutaan puhutun ja kirjoitetun suomen piirteisiin. Opitaan päättelemään keskeisiä säännönmukaisuuksia (sanaluokat ja lausetyypit, nominien ja verbien taivutus, sanojen yhdistäminen ja johtaminen) ja tapoja luoda merkityksiä. Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä kirjastoon niitä tarjoavana resurssina. Perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen. 

Tarkastellaan yleis- ja puhekielen eroja eri tilanteissa 

Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista. 

Luetaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Tutustutaan joihinkin mediateksteihin lukemalla ja tulkitsemalla esimerkiksi mainoksia ja uutisia. 

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena 

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja pienempiin osiin ja harjoitellaan näitä osataitoja sekä erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita. Harjoitellaan eri oppiaineiden tärkeiden käsitteiden ja ilmausten tunnistamista ja niiden omaan käyttöön ottamista. Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa apuna eri tiedonalojen tiedonhankinnassa, oppimisessa ja oman oppimisen arvioinnissa suhteessa tavoitteisiin. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää omaa äidinkieltään ja muita osaamiaan kieliä kaiken oppimisen tukena. 

Kehitetään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen taitoja sekä tarkastellaan näiden taitojen merkitystä kaikessa oppimisessa. Keskustellaan oman äidinkielen osaamisen tärkeydestä. 

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhankinnassa ja oppimisessa. 

Opitaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista. 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

Tekstien tulkitseminen 

T4 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tietoaan 

tekstilajeista tekstien erittelemisessä ja tiedon luotettavuuden arvioinnissa 

itsenäisesti ja ryhmässä 

Oppilas pyrkii sujuvoittamaan edelleen lukutaitoaan 

 

T8 auttaa oppilasta syventämään taitoaan suunnitella ja tuottaa tekstejä 

itsenäisesti ja ryhmässä sekä käyttämään monipuolisesti niissä tarvittavaa 

sanastoa ja kieliopillisia rakenteita 

Oppilas oppii oman tekstinsä tarkastelua ja harjoittelee saamaan isot alkukirjaimet ja lopetusmerkit paikoilleen. 

 

T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan ja arvioimaan omia tekstejään sekä 

kehittämään taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta 

Oppilas harjoittelee tekstissään olevien isojen alkukirjainten ja lopetusmerkkien oikeellisuutta.