Yleistä Kirkkisestä

Koulu on 1940-1950 -lukujen vaihteessa sen ajan perinteiseen tapaan rakennettu nelikerroksinen kivikoulu, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Mäntsälän kirkonkylän keskustassa isolla puistomaisella tontilla. Naapurikseen kivikoulu sai viipalekoulun pihan vastakkaiseen reunaan 1970-luvun lopulla. Koulun odotettu saneeraus aloitettiin kesällä 1999 ja se jatkui aina vuoden 2000 marraskuuhun saakka. Uudistetun koulun juhlallinen vastaanotto tapahtui 23. marraskuuta. Koulun piha-alue rakennettiin monipuoliseen liikuntaan yllyttäväksi lähiliikuntapaikaksi vuosina 2004-2005 ja viipalekoulun nimellä kulkeva puukoulu koki perusteellisen saneerauksen vuonna 2009. Viipale suljettiin syksyllä 2025 ja neljä luokkaa aloitti opiskelun Myllymäen koulun kentällä sijaitsevassa B-parakissa.

Oppilaita on noin 200, opettajia 16, rehtori, virka-apulaisrehtori ja koulunkäynnin ohjaajia 4. Lisäksi koulussamme työskentelee päivittäin ruokapalveluvastaava sekä siistijä.

Kirkonkylän koulun toiminta-ajatus:
Koulumme on turvallinen paikka saada laadukasta perusopetusta ja kasvaa toiset huomioonottavaksi, vastuuntuntoiseksi ja oppimisen ilosta nauttivaksi oppijaksi.
Tähän pääsemme yhteisöllisillä toimintatavoilla ja yhteistyöllä huoltajien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Erityispiirteitä
  • osallistuva oppilas: oppilaskunnanhallitus, kummiluokkatoiminta
  • koulukonsertit
  • KiVa Koulu -toiminta
  • Verso (vertaissovittelu)-toiminta
  • aktiivinen vanhempainyhdistys