Kouluruokailu

Kouluruokailu

Luumäen kouluissa oppilaille tarjotaan jokaisena koulupäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen, maksuton ateria. Ruokalistassa noudatetaan kahdentoista viikon kiertoa. Oppilasta ohjataan terveelliseen ravitsemukseen, sekä oikeisiin ruokailutottumuksiin ja tapoihin. Luumäen kouluilla tarjottavat ruoat ovat tyypillisiä suomalaisia arkiaterioita, aika ajoin ruokailussa on tarjolla erilaisia teemaruokia mm. sydänviikolla tai leipäviikolla. Oppilailta kysytään toiveruoista muutaman kerran vuodessa. Toiveruoat pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.

Erityisruokavalioiden kyseessä ollessa otetaan yhteys sekä terveydenhoitajaan, että koulun keittiöön tarvittavia toimenpiteitä varten. Erityisruokavaliota noudattaville järjestetään kouluruoka lääkärintodistuksen perusteella. Kriteerinä ovat terveydelliset tai vakaumukselliset syyt ja muut syyt käsittelee koulun rehtori tapauskohtaisesti. Laajempia ruokavalioita kuten gluteeniton / maidoton noudattavan tulee ilmoittaa poissaoloistaan ajoissa koulun keittiöön.

Koululounas on myös sosiaalinen tilanne, jossa opettajat opettavat ruokailuun liittyviä käytöstapoja käytännössä.

Maksullinen välipala tarjotaan Taavetin koulussa klo 13.00, jos koulupäivä jatkuu ruokailun jälkeen kaksi tuntia.


 

 

Kouluruokailun tehtävä

Kouluruokailun tehtävänä on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn sekä ruokaosaamisen tukeminen. Opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä täysipainoinen maksuton ateria. Ateria nautitaan tarkoituksenmukaisesti järjestettynä ja ohjattuna ruokailuna. Kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon ruokailun terveydellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys. Ruokailuhetkillä on tärkeä virkistystehtävä ja niillä edistetään kestävää elämäntapaa, kulttuurista osaamista sekä ruoka- ja tapakasvatuksen tavoitteita. Oikea-aikainen ja kiireetön ruokailu ja mahdolliset välipalat varmistavat jaksamisen koulupäivän aikana. Viihtyisä ruokailuhetki lisää hyvinvointia koko kouluyhteisössä.

Yhteistyö kouluruokailun toteuttamisessa

Kouluruokailu on oppilaille tärkeä osa koulupäivää. Oppilaita kannustetaan osallistumaan kouluruokailun ja etenkin ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Opettajat huolehtivat ruokailun yhteydessä annettavasta ohjauksesta ja kasvatuksesta yhdessä koulun muiden aikuisten kanssa. Kouluruokailun tavoitteista ja järjestämisestä keskustellaan kotien kanssa ja yhdessä tuetaan oppilaiden kehitystä. Kouluruokailuun osallistumista sekä ruoan ja ruokailutilanteen laatua seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Opetushenkilöstö ja ruokailusta vastaava henkilöstö tekevät yhteistyötä kouluruokailun järjestämisessä ja toiminnan kehittämisessä. Mikäli oppilaalla on yksilöllisiä ravitsemukseen sekä terveyden tai sairauden hoitoon liittyviä tarpeita, tulee oppilaan, huoltajan, ruokailusta vastaavan henkilöstön ja kouluterveydenhuollon sopia yhdessä ruokailuun liittyvistä tukitoimista ja seurannasta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä