6.1. Arvioinnin tehtävät perusopetuksessa

6.1. Arvioinnin tehtävät perusopetuksessa

Perusopetuslain[1] ja -asetuksen[2] mukaan perusopetuksen oppilaan arvioinnilla on kaksi toisiaan tukevaa tehtävää. Arvioinnin tehtävänä on

  • ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaiden itsearvioinnin taitoja (formatiivinen arviointi).
  • määrittää, missä määrin oppilas on saavuttanut oppiaineille asetetut tavoitteet (summatiivinen arviointi).

Perusopetuksessa arviointi kohdistuu oppimiseen, osaamiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä itsearvioinnin taitojen kehittäminen toteutuvat formatiivisen arvioinnin avulla. Summatiivisesti arvioidaan sitä, miten oppilas on saavuttanut eri oppiaineille asetetut tavoitteet.

Arvioinnin tehtävien toteuttamisessa tulee noudattaa arvioinnin yleisiä periaatteita. Kouluissa tulee olla yhtenäiset arvioinnin periaatteet ja käytänteet, jotka ilmenevät koulun arviointikulttuurissa. Opetuksen järjestäjä seuraa arvioinnin periaatteiden toteutumista kouluissa ja tukee yhtenäisen arviointikulttuurin kehittymistä.

Yhteistyö huoltajien kanssa arvioinnin osalta ja arvioinnista tiedottamisen muodot Luumäellä

Ala- ja yläkoulu:

Huoltajia tiedotetaan oppilaan opintojen etenemisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä Wilman kautta, vanhempainilloissa sekä opettajien ja huoltajien välisessä muussa yhteydenpidossa, esim. puhelinkeskustelut, oppimiskeskustelut ja muut palaverit. 

Opettajat käyttävät Wilmaa sekä summatiivisen että formatiivisen arvioinnin työvälineenä. Osa formatiivista arviointia ovat tuntimerkinnät, joita huoltajan ja oppilaan on hyvä seurata. Wilmassa annetaan summatiivisen arvioinnin osalta tietoa oppilaan arvioitavista suorituksista, esimerkiksi isojen projektitöiden ja esseiden arvosanoista sekä koearvosanoista. 

Opettaja käy oppilaiden kanssa yhdessä läpi oppiaineiden tavoitteet ja arvioinnin kriteerit aina siinä vaiheessa, kun uusi oppimisjakso on alkamassa. Näin oppilaalla on tiedossa, mihin arviointi kohdistuu. Tavoitteiden läpikäynnissä huomioidaan oppilaan ikäkausi ja edellytykset. Yläkoulun 7.luokilla luokanvalvojat pitävät vanhempainvartteja huoltajien kanssa syksyllä.

 

[1] Perusopetuslaki (628/1998) 22 § 1 mom.

[2] Perusopetusasetus (852/1998) 10 § 2 mom.