Oppilaan oppimisen arviointi liikunnassa vuosiluokilla 1-2

Oppimisen arvioinnin tarkoitus

Oppimisen arvioinnilla tuetaan oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla eli sen tarkoituksena on tukea fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittymistä. Rakentava ja kannustava palaute tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaiden oppimisesta, työskentelystä ja edistymisestä.

Arvioinnin toteuttaminen

Arvioinnissa pyritään tunnistamaan oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet sekä tukemaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi toteutetaan oppilaiden toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla sekä ohjaamalla oppilaita itsearviointiin.

Keskeiset kohteet arvioinnissa

Rakentava ja kannustava palaute tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä liikkujana, kannustaa kokeilemaan rajojaan ja ylittämään itsensä. Kaikki saavat palautetta jostain onnistuneesta asiasta tai tehtävästä. .Arvioinnin tulee olla oppilaan vahvuudet esiin nostavaa. Liikunnassa palaute liittyy oppimiseen ja työskentelyssä edistymiseen ei henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Arviointikeskusteluissa vuosiluokilla 1-2 annetaan palautetta, miten oppilas hallitsee havaintomotorisiataitoja, motorisia perustaitoja ja miten hän toimii osana ryhmää. Oppilaita ohjataan sekä itsenäisesti että ryhmänä tarkastelemaan edistymistään. Itsearviointi kohdistuu työskentelyyn, oppimiseen ja käyttäytymiseen. Arvioinnissa huomioidaan oppilaan terveydentila ja erityistarpeet.

Keskeisimpiä arvioinnin ja palautteen annon kohteita liikunnassa ovat

  • edistyminen liikuntatilanteisiin sopivien ratkaisujen löytämisessä
  • edistyminen motorisissa perustaidoissa ja niiden harjoittelemisessa
  • edistyminen sovittuihin tehtäviin liittyvässä turvallisessa toiminnassa
  • edistyminen yhdessä työskentelyn ja itsenäisen työskentelyn taidoissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä