Kouluruokakysely - Skolmatförfrågan

Ruokapalvelupäällikö Annika Kuusimurto tapaamiset oppilaskuntien hallitusten kanssa - Möten med elevkårens styrelser och kostservicechef Annika Kuusimurto

Keskustelut kouluruoasta oppilaskuntien kanssa Loviisan kaupungin kouluissa

Kiersin kaikissa kouluissa joulukuun 2022 ja tammikuun 2023 välisenä aikana ja keskustelin yleisesti kouluruoasta sekä kerroin uudistuksesta, joka astui voimaan 16.1.2023. Kasvisruoka on jatkossa vapaasti otettavissa, minkä myötä kaikilla on mahdollisuus syödä kasvisruokaa. Kasvisruokavaihtoehto toivon mukaan löytää paikkansa tässä ajan myötä ja pääsemme kehittämään uusia kasvisruokia ja reseptejä.

Yleisesti keskustelut olivat todella hyviä, olen saanut ihania palautteita ja kommentteja. Näiden palautteiden perusteella olen tehnyt muutoksia ruokalistaan.

Intialainen curry nousi keskustelun aiheeksi joka tapaamisessa, lähinnä se on koettu vieraaksi, liian mausteiseksi ja eksoottiseksi. Päätin, että intialainen curry siirretään kasvisruokalistalle, jolloin ne, joka pitävät siitä, voivat myös jatkossa valita sen lounaaksi.

Kouluissa kaivattiin kananugetteja, ja nugetit ovat nyt ruokalistalla kanapyöryköiden tilalla. Pinaattiohukaiset kanssa meillä on ollut tarjolla kirkas perunasalaatti, joka sekin herätti keskustelua, koska se koetaan liian etikkaiseksi. Jatkossa pinaattiohukaiset tarjotaan tavallisen perunasalaatin kanssa, ja seuraamme sen menekkiä.

Palautetta saivat myös nakkikastike ja pippurinen jauhelihakastike, koetaan että kastikkeiden koostumus ei ole hyvä. Tähän asti kastikkeet on suurustettu maissitärkkelyksellä. Saadun palautteen myötä olemme tehneet reseptimuutoksen, ja suurustamme jatkossa nakki- ja jauhelihakastikkeen ruskean kastikkeen vehnäjauhosuurusteella. Vaihdoimme samalla pippurisen jauhelihakastikkeen nimen jauhelihakastikkeeksi ja jatkokehitämme sen reseptiä.

Hernekeittoa toivottiin ruokalistalle, kerroin että hernekeitto nostetaan ruokalistalle kaksi kertaa talviaikana.

Pizzaa, sushia ja nuudeleita toivottiin. Kerroin, että nämä ruoat kuuluvat vielä sellaisiin herkutteluruokiin, joita syödään kotona.

Lisämausteita haluttiin, ja mustapippuri- ja chilimyllyjä sekä yrttimausteita on lähetetty koulujen ruokasaleihin. Kerroin myös, että mausteilla ei ”leikitä” ja että koulujen henkilökunnan pitää valvoa tätä asiaa.

Kävimme myös joka tapaamisessa keskustelua siitä, miten pitäisi syödä lautasmallin mukaan. Pitää muistaa, että vatsaa ei voi täyttää vain pääruoalla vaan otetaan kaikkia aterianosia, salaattia ja salaatinkastiketta, pääruokaa ja lämmin lisäke (peruna/perunasose/täysjyväpasta, riisi tai kaura). Tärkeä osa ateriaa on myös syödä näkkileipä ja ravintorasva sekä valita ruokajuomaksi muu kuin vesi.

Toiveita esitettiin myös ruokasalien somistamiseen, esimerkiksi pöytäliinoja ja kukkia pöydille. Lopuksi toivottiin myös, että joskus olisi jälkiruokaa ja erilaisia teemapäiviä.

Paljon hyvää ja ihania toiveita, osa toiveista jo toteutuu ja osa jää työkaluksi minulle.

Tästä on hyvä jatkaa, ja ken tietää, jos vaikka kevään aikana tulisikin jälkiruokateemapäivä.

-Annika

Diskussioner om skolmaten med elevkårerna i Lovisa stads skolor

Jag besökte alla skolor under december 2022 och januari 2023 och diskuterade allmänt om skolmaten samt berättade om en förnyelse som trädde i kraft 16.1.2023. I fortsättningen kommer det att finnas vegetarisk mat fritt tillgänglig, vilket innebär att alla har möjlighet att äta vegetariskt. Vi hoppas att det vegetariska alternativet finner sin plats med tiden och att vi får utveckla nya vegetariska rätter och recept.

Allmänt taget var diskussionerna väldigt bra, jag fick underbar respons och fina kommentarer. Utgående från denna respons har jag nu gjort ändringar i matlistan.

Indisk curry togs upp i vid varje möte, rätten har främst upplevts vara främmande, för kryddstark och exotisk. Jag beslutade flytta den indiska curryn till matlistan med vegetarisk mat, så de som tycker om rätten kan även i fortsättningen välja den till lunch.

I skolorna saknade man kycklingnuggets, och nu har de tagit kycklingbullarnas plats på matlistan. Vi har serverat en klar potatissallad med spenatplättarna, och också den väckte diskussion, eftersom smaken av ättika upplevs vara för stark. I fortsättningen kommer vi att servera spenatplättarna med vanlig potatissallad och följa upp hur väl den går åt.

Också knackkorvssåsen och den peppriga maletköttsåsen fick respons, man upplever att såsernas konsistens inte är bra. Hittills har såserna retts med majsstärkelse. I och med responsen har vi ändrat receptet och kommer i fortsättningen att reda knackkorvssåsen och maletköttsåsen med en vetemjölsbaserad redning avsedd för brunsås. Vi ändrade samtidigt namnet på den peppriga maletköttsåsen till maletköttsås och kommer att vidareutveckla receptet.

Det framfördes önskemål om att ärtsoppa skulle finnas på matlistan, och jag berättade att ärtsoppa tas upp på matlistan två gånger under vintern.

Pizza, sushi och nudlar önskades. Jag berättade att dessa rätter fortfarande är delikatesser som man äter hemma.

Extra kryddor efterfrågades, och nu har svartpeppar- och chilikvarnar och örtkryddor skickats till skolornas matsalar. Jag berättade också att man inte ska ”leka” med kryddorna och att skolans personal behöver övervaka detta.

Vid varje möte diskuterade vi hur man ska äta enligt tallriksmodellen. Man ska tänka på att inte endast fylla magen med huvudrätten utan ta för sig av alla måltidskomponenter, sallad och salladsdressing, huvudrätt och varmt tillbehör (potatis/potatismos/fullkornspasta, ris eller havre). En viktig del av måltiden är också att äta knäckebröd och matfett och välja något annat än vatten till måltidsdryck.

Det framfördes även önskemål om att matsalarna skulle dekoreras till exempel med borddukar och blommor. Avslutningsvis framfördes det också önskemål om att det ibland skulle finnas efterrätt och olika temadagar.

Mycket gott och härliga önskemål – en del verkställs redan nu och en del blir kvar som verktyg för mig.

Härifrån är det bra att fortsätta, och vem vet, kanske det blir efterrättstemadag på våren.

-Annika

Kouluruokakyselyn tulokset 9.3.2021

Kouluruokakyselyn tulokset: ”Kouluruoka on ihan jees” – pinaattiletut halutaan takaisin, vähemmän puuroja ja keittoja

Loviisan koulujen oppilailta, opiskelijoilta ja henkilökunnalta kysyttiin ennen hiihtolomaa mielipiteitä kouluruoasta ja kouluruokailusta. Yli kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväinen kouluissa tarjottuun ruokaan.

Kouluruokakyselyyn saatiin vastauksia kaikkiaan vajaa tuhat, eli 965 kappaletta. Kyselyn luonteesta johtuen osa vastaajista saattoi antaa vastauksensa useampaan kertaan, eivätkä kaikki vastanneet kaikkiin kysymyksiin, mutta Loviisan kaupungin ruokapalvelupäällikkö Annika Kuusimurto on tyytyväinen kyselyn vastausprosenttiin. Se, mikä häntä ilahduttaa erityisesti, on tyytyväisten ruokailijoiden osuus, 49 prosenttia vastaajista. Erittäin tyytyväisiä kouluruokailuun oli vastaajista 15 prosenttia, eli noin 140.

Kyselyssä vastaajat saivat esittää nykyisestä lounaslistasta poistettavaksi sellaisia ruokalajeja joita ei koettu maistuviksi. Poistettaviksi ruokalajeiksi ehdotettiin eniten puuroja ja keittoja, kuten kermainen kalkkunakeitto ja hernekeitto. Monet vastaajista kokivat, että puuro- ja keittopäiviä oli kuukaudessa liikaa, etenkin jos ne osuivat peräkkäisille päiville. Monet eivät myöskään kokeneet, että puurot olivat riittävän täyttäviä, jotta oppilaat ja aikuiset jaksaisivat koko päivän.

Viidesosa vastaajista hylkäisi Karibian kasvispihvin koulun lounaslistalta. Tarhurin makaronilaatikko ei myöskään kuulunut suosikkeihin. Annika Kuusimurrolle poistettavaksi ehdotetut ruokalajit eivät tulleet yllätyksenä.

  • Seuraamme ruokien menekkiä kouluissa, ja sen perusteella valitaan tietyt ruoat listalle. Puuropäivinä menekki on suuri, joten se yllätti, että puurot eivät kuulu suosikkeihin. Puuropäivänä meillä on täydennyksenä leikkelettä ja tuorepalaa. Hernekeitosta sen verran, että se on meillä ollut jo monen vuoden ajan listalla vain talviaikaan.

Kuusimurto kertoo, että ruokalistat suunnitellaan siten, että listassa on kouluruokailusuositusten mukaan vaihdellen keittoja, pääruokakastikkeita, vuokaruokia, puuroja ja kappaleruokia. Hän hyödyntää kyselyn vastauksia suunnitellessaan ensi lukuvuoden ruokalistoja.

Kyselyssä sai myös esittää toiveita tulevista ruokalajeista. Toiveiden tynnyri oli moninainen, mutta ylitse muiden nousi vanha klassikko – pinaattiletut.

  • Pinaattiletut poistettiin listalta siksi että saataisiin jokin uusi kasvisruoka listalle, jotta koululaiset pääsisivät tutustumaan uusiin kasvisruokiin. On haastavaa löytää koululaisille maistuvia kasvisruokia.

Vastaajien toiveista löytyi perinteisten pizzan, hampurilaisten ja ranskalaisten lisäksi myös esimerkiksi lohta eri muodoissa, kinkkukiusausta, silakkapihvejä, erilaisia pastoja, nuudeleita ja kalapuikkoja.

  • Kyselyn tulosten myötä vaihdan Karibian kasvispihvin tilalle pinaattiletut takaisin. Myös kalkkunakeiton reseptiä kehitellään. Ehkä keitto maistuisi paremmin, jos liemi olisi kirkas. Testaamme myös, jos vaikka jokin nuudelivuoka nousisi syksyllä listalle.

Annika Kuusimurto kertoo myös, että pandemiatilanteen salliessa toukokuussa kouluissa pidetään toiveruokapäivä, jolloin tarjolla on pinaattilettuja.

Monet vastaajat kokivat koulunsa ruokailutilan ahtaaksi ja meluisaksi, mikä teki ruokailutilanteen epämiellyttäväksi sen sijaan, että se olisi päivän rentouttavin hetki. Ahtaus ahdisti etenkin näin koronaviruspandemian aikana. Vastauksissa toivottiin myös enemmän aikaa ruokailulle sekä mahdollisuutta annostella ruokaa itse. Monille ruokailu oli kuitenkin koulupäivän paras hetki. Reilusti yli kaksi kolmasosaa vastaajista (71 %) oli tyytyväinen koulunsa ruokalahenkilökuntaan ja saamaansa asiakaspalveluun. Kyselyyn vastattiin lähes kaikista Loviisan kouluista. Suurin osa edusti Harjurinteen koulua, toiseksi eniten vastauksia tuli Generalshagens skolasta.

Lisätietoja medialle: ruokapalvelupäällikkö Annika Kuusimurto, puh. 0440 555 257, s-posti: annika.kuusimurto@loviisa.fi 

Skolmatenkätens resultat 9.3.2021

Skolmatenkätens resultat: ”Skolmaten är helt jees” – man vill ha spenatplättarna tillbaka och inte så mycket grötar och soppor

Eleverna, studerandena och personalen i skolorna i Lovisa frågades före sportlovet om deras åsikter vad gäller skolmaten och måltiderna. Över två tredjedelar av dem som svarade berättade att de var belåtna med maten som serveras i skolan.

Totalt inlämnades knappa tusen svar, det vill säga 965 stycken. På grund av enkätens karaktär kunde en del av svararna ge sina svar flera gånger, och alla svarade inte på alla frågor, men Lovisa stads kostserviceschef Annika Kuusimurto är nöjd med svarsprocenten i enkäten. Det som särskilt gläder henne är andelen belåtna svarare, 49 procent av de tillfrågade. 15 procent av dem som svarat, eller cirka 140, var mycket belåten med skolmåltiderna.

I enkäten kunde man föreslå att rätter som inte upplevdes som goda skulle tas bort från den nuvarande lunchlistan. Allra flesta rätter som föreslogs att skulle slopas var grötar och soppor, så som kalkonsoppan och ärtsoppan. Många av dem som svarade ansåg att det fanns för många gröt- och soppdagar per månad, särskilt om de inföll på varandra följande dagar. Många upplevde inte heller att grötarna var tillräckligt fyllande för att eleverna och de vuxna skulle orka hela dagen.

En femtedel av dem som svarade skulle lämna bort Caribbean grönsaksbiff från skolans lunchlista. Den vegetariska makaronilådan hörde inte heller till favoriterna. De rätter som föreslogs att skulle lämnas bort kom inte som överraskning till Annika Kuusimurto.

  • Vi följer upp hur mycket man äter av de olika rätterna i skolorna, och utifrån detta väljer vi vissa rätter på listan. Under grötdagarna åt man mycket. Därför var jag överraskad att få se att grötarna inte hörde till favoriterna. Vi har pålägg och färskvara som tillskott på grötdagarna. Om ärtsoppan skulle jag vilja påpeka att vi har haft den på listan endast under vintersäsongen.

Kuusimurto berättar att matlistorna planeras så att listan innehåller i enlighet med skolmatsrekommendationerna varierat med soppor, huvudrättssåser, lådrätter, grötar och styckevara. Då hon planerar matlistorna för nästa år kommer hon att utnyttja svaren i enkäten.

I enkäten kunde man också framföra önskemål om kommande maträtter. Önskemålen var av mångahanda slag, men en gammal klassiker stod före de andra – spenatplättar.

  • Spenatplättarna togs från listan för att man skulle få någon annan vegetarisk rätt på listan så att skoleleverna skulle kunna bekanta sig med nya vegetariska rätter. Det är utmanande att hitta vegetariska rätter som skoleleverna tycker om.

Bland önskemålen fanns utöver de sedvanliga rätterna pizza, hamburgare och franskisar dessutom lax i olika former, skinkfrestelse, strömmingsbiffar, olika pastarätter, nudlar och fiskpinnar.

  • På basis av enkätens resultat ersätter jag Caribbean grönsaksbiff med spenatplättar. Vi utvecklar också kalkonsoppans recept. Kanske soppan skulle falla bättre i smaken om soppan skulle vara klar. Vi testar också om vi eventuellt på hösten skulle ta en nudellåda på listan.

Annika Kuusimurto berättar också att man, om pandemisituationen tillåter det, kommer i maj att ha en önskerättsdag då man serverar spenatplättar.

Många av dem som svarade tyckte att deras matsal i skolan var trång och bullrig, vilket gjorde måltiderna otrevliga istället för att vara den mest avkopplande stunden under dagen. Trängseln orsakade ångest i synnerhet nu under coronaviruspandemin. I svaren efterlystes också mer tid för ätandet och möjligheten att själv portionera maten. För många var ändå måltiden skoldagens bästa stund. Rejält över två tredjedelar av dem som svarade (71 %) var belåtna med matsalpersonalen i sin skola och den kundservice de fick. Enkäten besvarades i nästan alla skolor i Lovisa. Majoriteten representerade Harjurinteen koulu, näst flest med svar kom från Generalshagens skola.

Ytterligare uppgifter till medierna: kostservicechef Annika Kuusimurto, tfn 0440 555 257, epost: annika.kuusimurto@loviisa.fi