Antiikin Kreikan ja Rooman talous ja yhteiskunta

Antiikiksi kutsutaan aikaa n. vuosina 1000 eKr.– 500 jKr. Antiikin aikana kukoisti ensin kreikkalainen ja sittemmin roomalainen kulttuuri. Antiikin ajalta on säilynyt paljon tietoa nykypäivään, ja länsimaisen kulttuurin katsotaan pohjautuvan pitkälti antiikin kulttuuriin.

Antiikin Kreikassa ihmisiä asui kaupunkivaltioissa eli poliksissa. Polikset koostuivat yleensä itse kaupungista ja sen ympärillä olevasta maaseudusta. Kaupungin ympärillä oli muuri ja siellä sijaitsivat tori, paikallisen neuvoston kokoontumispaikka ja muita julkisia rakennuksia. Poliksia oli Kreikan alueella paljon ja ne saattoivat taistella keskenään. Persialaissodissa 490–448 eKr. polikset puolustautuivat yhdessä Persiaa vastaan. Ratkaiseva taistelu käytiin Ateenan lähellä, ja Ateena oli pitkään merkittävin kaupunkivaltio ja soti Spartaa vastaan.

Maatalous oli antiikin Kreikan pääelinkeino, vaikka viljelykelpoista maata oli Kreikassa vain alle kolmasosa. Viljelysmaasta käytiin sotia naapurivaltioiden kesken, koska viljelyskelpoista maata oli vähän ja maanomistusta arvostettiin. Useimmat maata viljelevät talonpojat asuivat kylissä tai pienissä kaupungeissa, jotka olivat kävelymatkan päässä viljelyksiltä. Yleisimpiä viljelystuotteita olivat vilja, oliivit ja viinirypäleet. Oliiveja ja viinirypäleitä sekä niistä jalostettuja muita tuotteita riitti vientiin, mutta viljaa jouduttiin tuomaan Kreikkaan. Vain syntyperäiset Kreikan kansalaiset saivat omistaa maata, joten muualta tulleet toimivat usein käsityöläisinä.

Kreikkalaiset valtiot myös perustivat siirtokuntia Välimeren alueelle. Siirtokunnista oli taloudellista hyötyä, koska niistä saatiin emävaltioon monia tuotteita, joita itse emävaltiossa ei ollut saatavilla. Näitä tuotteita olivat vilja, orjat, puutavara ja metallit. Emävaltioista siirtokuntiin puolestaan vietiin jalostettuja puu- ja metallituotteita, keramiikkaa sekä oliiviöljyä, sitrushedelmiä ja viiniä. Siirtokunnista oli myös poliittista hyötyä, koska valtiot laajensivat vaikutusaluettaan.

Rooman valtakunta perustettiin vuonna 753 eKr. Aluksi valtakuntaa hallitsi kuningas. Vuonna 500 eKr. alkoi Rooman tasavallan aika, jolloin valta siirrettiin kuninkaalta kahdelle konsulille ja senaatille. 50- ja 40-luvuilla eKr. Julius Caesarista tuli yksinvaltias, ja hänen murhansa jälkeen valtaan nousi ensimmäinen keisari Octavianus. 30-luvulta eKr. alkoi keisarien kausi, joka kesti valtakunnan hajoamiseen vuoteen 395 jKr. asti.

Aluksi Rooma oli kylä, jossa asui talonpoikia ja paimenia. Rooma sijaitsi Tiber-joen varrella ja sieltä oli hyvät kulkuyhteydet muualle. Rooma valloitti vuoteen 264 eKr. mennessä koko Italian alueen. Valloituksien tärkeyttä lisäsi lisämaan tarve ja turvallisuuspoliittiset edut. 200–100-luvuilla eKr. Rooma oli alistanut koko Välimeren alueen valtaansa. 100-luvulla eKr. Rooma onnistui valloittamaan Alpit ja niiden pohjoispuolen Keski-Euroopassa ja vuoden 0 tienoilla Britannian eteläosat ja Välimeren itäpuolen. Rooma kasvoi suurvallaksi.

Valloitetuista alueista tehtiin provinsseja, jotka maksoivat veroa Roomalle. Provinsseista saatiin myös verotettavia asukkaita, viljelysmaata ja luonnonvaroja. Valloitetuilta alueilta otettiin myös orjia. Rooman talous alkoi kukoistaa, kun Välimeren talousalue yhtenäistyi ja siitä tuli rauhallinen. Kaupankäyntiä helpottivat myös yhteiset mittayksiköt ja valuutta. Paikasta toiseen oli helppo liikkua, koska Välimerellä ei ollut merirosvoja ja Rooman armeija oli rakentanut hyviä ja kestäviä teitä. Rooma kävi myös kauppaa valtakunnan rajojen yli, minkä takia Itä-Rooma menestyi Länsi-Roomaa paremmin tulevaisuudessa.

Rooma sai tuloja veroista, sotasaaliista, valtion omistamista maatiloista ja kaivoksista sekä tuotteista, joihin valtiolla oli yksinoikeus. Varoja kului julkisiin rakennuksiin, armeijaan, ilmaiseen viljaan, hallintoon ja keisarin ja yläluokan kulutukseen. Tulot alkoivat pienentyä, kun kauppa ja käsityö taantuivat ja maaomaisuus siirtyi yläluokalle, joka ei joutunut maksamaan veroja omaisuudestaan. Menot sitä vastoin kasvoivat; pientilojen omistajat muuttivat kaupunkiin ilmaisen viljan perässä, armeijasta tehtiin palkka-armeija ja kansan rikkaimmalta osalta ei peritty veroja, vaan se käytti varansa kulutukseen tai tuottamattomiin poliittisiin hankkeisiin.

Rooman valtakunta alkoi osoittaa hajoamisen merkkejä 200-luvun aikaan. Hajoamiseen vaikuttivat monet asiat. Provinssit alkoivat etääntyä toisistaan poliittisesti. Jatkuvat sodat söivät paljon varoja ja aiheuttivat maa-alueiden menetyksiä. Armeija, joka oli aikaisemmin pyritty pitämään erossa poliittisesta johdosta, sai liikaa valtaa ja päätti keisareista. Armeijan valitsemat keisarit olivat useimmiten armeijan johtajia, eikä heidän valtakautensa kestänyt muutamaa vuotta pidempään. Hinnat nousivat, tuli inflaatiota ja ihmiset muuttivat kaupungeista maalle. Valtakunnan länsiosiin tuli uusia kansoja kansanvaellusten mukana, itäosat puolustautuivat. Pääkaupunki vaihtui Roomasta Konstantinopoliin.

Rooma jaettiin vuonna 395 kahteen osaan, Itä-Roomaan ja Länsi-Roomaan. Poliittisesti ja taloudellisesti heikompi Länsi-Rooma kaatui vuonna 476. Itä-Rooma taas menestyi niin poliittisesti kuin taloudellisestikin Aasian kauppasuhteiden ansiosta ja kukistui vasta vuonna 1453 Turkkilaisten valloittaessa alueen.

Lähteet:

Aalto & Aromaa & Haapala & Hanska & Hänninen & Nieminen & Paju 2008. Kaikkien aikojen historia 1. Edita.

Vihkomuistiinpanot.