Musiikki
Yläkoulun perinteinen bändikatselmus Iltamat on keväällä 2019 "Vappumat"!
Yläkoulun perinteinen bändikatselmustapahtuma Iltamat järjestetään jälleen tänä vuonna koulupäivän aikana vappuaattona 30.4.2019 toisella ja kolmannella oppitunnilla, ensimmäistä kertaa auditorion uusituissa tiloissa. Koko yläkoulun väki pääsee nauttimaan hienoista esityksistä ja vapputunnelmasta! Teemaan sopiva pukeutuminen on myös sallittua (vaan ei pakollista).
Yleisö äänestää tänäkin vuonna esitysten joukosta oman suosikkinsa, joka palkitaan oppilaskunnan toimesta. Suosikkiesityksen esittäjät myös pääsevät kirjoittamaan nimmarinsa bänditapahtuman kiertopalkintokitaraan.
Bänditapahtumassa kuullaan viisi huikeaa kilpailukappaletta, joista yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan. Äänestys tapahtuu oppilaskunnan kioskilla ruokavälituntien aikana ja voittaja julkistetaan 6. tunnilla.
Konsertin yhteydessä yleisö pääsee osallistumaan musisointiin yhteislaulujen parissa!
Uusi musiikkiluokka tuo bändivälitunnit jälleen osaksi koulupäiviä!
Huomio seiskaluokkalaiset - musiikin uudet valinnaiskurssit esittelyssä!
Uuden opetussuunnitelman mukaiset kurssit löytyvät nyt myös peda.netista. Käy tutustumassa kurssitarjontaan!
(ARKISTO) Iltamat -bändikatselmus ennakkotiedoista poiketen vasta toukokuussa
Musiikin oppiaineen jokakeväinen kohokohta, Iltamat -bändikatselmus, järjestetään ennakkotiedoista poiketen Oinolan salissa toukokuun loppupuolella - tällä kertaa hieman eri konseptilla kuin aiemmin. Musiikinopettaja kertoo tapahtumasta lisää musiikintunneilla. Lue lisää Iltamista täältä!