Lukeminen näkyväksi -painotusalue
Lukeminen näkyväksi osaksi oppilaan arkea
Lukeminen näkyväksi osaksi oppilaan arkea
Koulumme painotusalue on, että oppilaat ovat jatkuvasti lukemisen kanssa tekemisissä oppiaineesta riippumatta. Tämä tähtää lukemisen luontevoittamiseen – lukemisen tulisi siis olla luonteva osa jokapäiväistä opiskelua.
Edellä mainittuihin tavoitteisiin pyritään mm. seuraavilla keinoilla:
- Tehtävien tarinallistaminen (esimerkiksi matematiikan tehtävissä)
- Ajankohtaisten oppiaineeseen liittyvien artikkelien lukeminen yhdessä
- Lukemiseen ja kirjallisuuteen ohjaaminen aamunavausten avulla
- Sanaston kartuttaminen tuomalla opetuksessa rohkeasti esiin vaikeampia sanoja
- Oppiaineen erikoissanaston avaaminen pohtimalla sanojen etymologiaa eli alkuperää
- Kirjavinkkaukset, lukudiplomit, kieliopin soveltaminen yhä vahvemmin esimerkiksi lehtiartikkelien teksteihin (äidinkielen oppiaineessa)
- Kielen ja sanojen pohtiminen ylipäänsä. Sovellettavissa esimerkiksi oppiaineisiin, joissa on paljon vieraskielistä erikoissanastoa. Tunneilla voidaan pohtia, mikä olisi hyvä ja kuvaava suomenkielinen vastine esimerkiksi jollekin vieraskieliselle kemian oppiaineessa käytettävälle sanalle.