Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt

Ojaniitun koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä koulutyön rauhallisen sujumisen, turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi.
Noudatan järjestyssääntöjä kouluaikana, koulun alueella, koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja koulun retkillä. Niissä asioissa, joita ei erikseen mainita noudatan yleistä lainsäädäntöä ja hyviä tapoja.
Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön sekä yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun. Hänen velvollisuutenaan on suorittaa tehtävänsä tunnollisesti ja asiallisesti sekä noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja käsitellä koulun omaisuutta huolellisesti.

Koulupäivän aikana:

  • Noudatan hyviä käytöstapoja.
  • En kiusaa muita. Kerron jollekin aikuiselle, jos tiedän tai näen jonkun kiusaavan
  • Pidän puhelimen tai muun mobiililaitteen koulupäivän ajan suljettuna tai äänettömänä repussa. Käytän sitä vain opettajan luvalla.
  • Käytän tietokoneita ja soittimia vain aikuisen luvalla ja valvonnassa.
  • Säilytän polkupyörääni sille kuuluvalla paikalla.
  • Kuljen koulumatkat liikennesääntöjä noudattaen.
  • Koulun pihan ja lähiliikuntapaikan välisellä kevyen liikenteen väylällä talutan polkupyörääni.
  • En käytä päähinettä sisällä.
  • Liikun koulun käytävillä kävellen.

Oppituntien aikana:

  • Saavun ajoissa tunnille.
  • Teen tehtävät parhaani mukaan.
  • Annan työrauhan jokaiselle.
  • Kuuntelen ohjeet tarkkaavaisesti.
  • Pyydän puheenvuoron viittaamalla.
  • Puhun ystävällisesti ja asiallisesti.
  • Pidän huolta sekä omista tarvikkeistani että yhteisistä tavaroista.

Välituntien aikana:

  • Siirryn viivyttelemättä välitunnille. 
  • Vietän välitunnit ulkona välituntialueella.
  • Kellon soidessa tulen nopeasti sisälle ja laitan päällysvaatteeni siististi naulakkoon.
  • Pidän kouluympäristön siistinä.
  • Noudatan Ojaniitun koulun pihan välituntisääntöjä. 

Ruokailun aikana:

  • Pesen käteni ennen ruokailua.
  • Odotan vuoroani rauhassa.
  • Pyrin ottamaan ruokaa lautasmallin mukaisesti ja sen verran kuin syön.
  • Ruokailen rauhassa metelöimättä.
Palautan astiat tyhjinä niille tarkoitetuille paikoille siististi.

Energiajuomien käyttöä koulussa ja koulualueella ei hyväksytä.

Ojaniitun koulun järjestyssääntöjen noudattamista valvovat kouluyhteisössä työskentelevät henkilöt. Rangaistusta määrättäessä tai muista toimenpiteistä päätettäessä noudatetaan perusopetuslain 36 § säädöksiä.
Opetuksen häiritsemisestä, järjestyksen rikkomisesta, vilpillisestä menettelystä tai epäasiallisesta käyttäytymisestä keskustellaan ensin opettajan kanssa. Jos epäasiallinen käytös jatkuu, määrätään oppilas osallistumaan kasvatuskeskusteluun (KAKE). Kurinpitorangaistuksia ovat jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kasvatuskeskustelusta ja jälki-istuntorangaistuksesta ilmoitetaan aina huoltajalle.

Kotitehtävänsä laiminlyönyt voidaan määrätä työpäivän päätyttyä suorittamaan tehtäviään koulussa. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä