Loppuvuoden koulupuuhia tonttujännityksestä kihisten
Joulukuun myötä pienten luokassa alkoi myös tietynlainen jouluvipinä. Aamujen eka jännityksen paikka oli, kuka mahtaakaan saada joulukalenteriyllätyksen. Joulukirjojankin tuli luettua tänä vuonna, kun kalenteriin kuului joulukirjan lukemista. Luokkaan myös ilmestyi uusia tonttuja aika ajoin.
Itsenäisyyspäivää juhlistamme yhdessä perjantaina 3.12 lipunnostolla. Olimme pienten luokan kanssa kirjoitelleet asioita Suomesta ja hienosti oppilaat esittivät ne muille luokille. Minun Suomeni näyttää mm. siniseltä ja kauniilta. Parasta täällä on kavereiden kanssa oleminen, mönkkärillä ajeleminen, majan rakentaminen ja monet muut jutut.
Suomeen liittyviä asioita pähkäilimme päivän aikana monenlaisilla pisteillä Suomi- passia täyttäen. Hypimme suomättäillä, kiipesimme Haltin päälle tsekkaamaan sen korkeuden, hyppäsimme pituutta yrittäen ennätystä, laskimme muumeja ja ratkaisimme sana-arvoituksia.


Hilkka -open asu kummastutti oppilaita. Hassu päähine meinasi menossa tippua ja pitkä hame liivin kera poikkesi vallan open tavallisesta tyylistä. Joku oppilas ehdotti, että asu oli Jeesuksen äidin vaate, kun asiaa pähkäiltiin. Toinen muisti, että viimekin vuonna oli tuli sama asu päällä ja nimikin tuli mieleen; kansallispukuhan se oli.
Areenalla kävimme urheilemassa joulukuussa pari kertaa. Toisella kerralla päästiin pelailemaan kaupunkisotaa ja varsinkin pimennetyssä salissa se oli vallan hauskaa kaikista. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti vaan onneksi ei kenellekään sattunut mitään.
Jouluareriasta herkuttelimme perinteeksi muodostuneella tavalla koko koulu yhdessä kauniisti laitteissa luokassa. Joulumusiikin soidessa kaikki malttoivat istua kauniisti ja nauttia tunnelmasta pitkän kaavan mukaan.
Pakkanen, lumi ja kauneus ovat tulleet joulukuun myötä. Pulkat on kaivettu esille ja moni on mennyt luistelemaan joka välkällä. Ainakin luistinten sitomista on opittu. Ihan uskomattoman taitavia luistelijoita nämä pienten luokan oppilaat ovatkin. Jäämiestä pelatessa ei allekirjoittanut saa kohta enää ketään kiinni. Huomaa kyllä, että vapaa-ajallakin viihdytään kaukalossa pelaten. Mahtava juttu.
Kuviksessa maalasimme sokerimaalauksella ihania auringonnousuja. Maalatessani eräs oppilas sanoi, että katsokaapa ulos. Upea auringonnousu näkyi luokkamme ikkunasta. Noita ihania maisemia olemme katselleet luokasta monena aamuna. Pakkaspäivissä on lumoa ja kylmää kauneutta. Vaan eipä ne välkällä haittaa, kun on vauhtia.
Valitattavasti tänäkin vuonna yhteinen joulujuhla vanhempien kanssa jouduttiin koronan takia perumaan. Teimme viime vuotiseen tapaan vanhemmille videotervehdyksen oppilaiden kanssa. Uutena systeeminä oli greenscreen- sovellus. Varsinkin allekirjoittanut innostui tuosta vallan. Muokkasimme hassuja taustoja kuviin ja esityksiin saatiin erilainen ilme. Pienten luokan oppilaat keksivät mainioita jouluisia arvoituksia ja tekivät niihin ihania kuvituksia bookcreatorilla. Kolmosnelosten nokkahuilusoitto tahditti videolla 'Pieni liekki'- laulun välisoittoja. Kuorona oli koulumme kaikki oppilaat.
Viimeisenä koulupäivänä pajailimme koko koulun kanssa joulujuttujen kanssa. Rasteilla askarreltiin joulukuusenkoristeita, luettiin joulusatuja, tehtiin joulumonisteita ja pelattiin bingeliä. Ullakolla oli valokeiju Taikan tunnelmarata. Mietimme miltä joulu maistuu, tuoksuu, näyttää ja tuntuu. Istuimme nuotiolla kutosten tekemiä pipareita maistellen. Lopuksi ihailimme revontulia ja avaruutta valoprojektorin avulla. Jos ei niin kylmä olisi ollut, niin kauemminkin olisi tuossa tunnelmassa viihtynyt.

Juhlatunnelmaan pääsimme pienessä joulujuhlassamme. Esitimme toisillemme pieniä ohjelmia. 3-4- luokka oli laitettu jouluisen kauniiksi ja kuusen tuoksu loi lisää tunnelmaa. Pienten luokka arvuutteli toisiltaan asioita, kolmeneloset sytyttivät adventtikynttilät kertoen samalla kynttilöiden merkityksistä ja isoimmat oppilaat esittivät mainion joulunäytelmän joulumielestä. Juhlan päätteeksi jaettiin pikkujoululahjat. Pakettien sisältä löytyi kiva, joistakin makea yllätys. Pienet ja vähemmän isot tontut pääsivät ansaitun joululoman viettoon hymyssä suin.








Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin