käsityö
käsityön arviointiperusteet 1.-9.lk
käsityö 1.lk
Käsityön arviointiperusteet 1. vuosiluokan päätteeksi kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten sekä hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen osaaminen |
Hyvä osaaminen |
T1 Oppilas kiinnostuu käsin tekemisestä sekä keksivästä ja kokeilevasta käsityöstä. |
S1-S4 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T2 Oppilas harjoittelee hahmottamaan käsityöprosessin kokonaisuutta. Oppilas harjoittelee kertomaan omista ideoistaan ja käsityön tekemisestään sekä esittelemään valmistamaansa tuotetta. |
S1, S2, S3 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi |
Oppilas osaa ohjatusti ryhtyä kokonaiseen käsityöprosessiin ja osaa esittää omia ideoitaan kuvallisesti sekä osaa ohjatusti kertoa käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta. |
Oppilas osaa ohjautua kokonaiseen käsityöprosessiin ja osaa esittää omia ideoitaan kuvallisesti sekä osaa kertoa käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta. |
T3 Oppilas harjoittelee suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita. |
S1-S5 |
Oman työn suunnittelu, valmistus |
Oppilas osaa ohjatusti ja kannustetusti suunnitella ja valmistaa käsityötuotteita. |
Oppilas osaa suunnitella ja valmistaa käsityötuotteita. |
T4 Oppilas harjoittelee työstämään erilaisia materiaaleja ohjeiden mukaan. |
S2-S4 |
Käsityössä käytettävien materiaalien työstäminen |
Oppilas osaa kannustettuna ja ohjatusti työstää erilaisia materiaaleja. |
Oppilas osaa työstää erilaisia materiaaleja ohjeiden mukaan. |
T5 Oppilas tunnistaa onnistumisia ja omien ideoidensa vaikutuksia. |
S1-S6 |
Oppilaan ideointi ja itsearviointi |
Oppilas osaa ohjatusti ja kannustettuna tunnistaa onnistumisia ja ideoidensa vaikutuksia. |
Oppilas osaa tunnistaa onnistumisia ja ideoidensa vaikutuksia. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 2.lk
Käsityön arviointiperusteet 2. vuosiluokan päätteeksi kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten sekä hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen osaaminen |
Hyvä osaaminen |
T1 Oppilas kiinnostuu ja innostuu käsin tekemisestä ja hänessä herää uteliaisuus keksivään ja kokeilevaan käsityöhön. |
S1-S4 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T2 Oppilas harjoittelee ymmärtämään kokonaisen käsityöprosessin vaiheet. Oppilas harjoittelee kertomaan suunnitelmastaan piirtämällä tai muotoilemalla ja kertomaan käsityön tekemisestä sekä valmiista tuotteesta. |
S1, S2, S3 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi |
Oppilas osaa ohjatusti ryhtyä kokonaiseen käsityöprosessiin ja osaa esittää omia ideoitaan kuvallisesti sekä osaa ohjatusti kertoa käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta. |
Oppilas osaa ohjautua kokonaiseen käsityöprosessiin ja osaa esittää omia ideoitaan kuvallisesti sekä osaa kertoa käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta. |
T3 Oppilas harjoittelee suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita. |
S1-S5 |
Oman työn suunnittelu, valmistus |
Oppilas osaa ohjatusti suunnitella ja valmistaa käsityötuotteita. |
Oppilas osaa suunnitella ja valmistaa käsityötuotteita. |
T4 Oppilas harjoittelee työstämään erilaisia materiaaleja ohjeiden mukaan. |
S2-S4 |
Käsityössä käytettävien materiaalien työstäminen |
Oppilas osaa kannustettuna ja ohjatusti työstää erilaisia materiaaleja. |
Oppilas osaa työstää erilaisia materiaaleja ohjeiden mukaan. |
T5 Oppilas tunnistaa onnistumisia. Oppilas tunnistaa oman suunnittelunsa, taitojensa kehittymisen ja oman kädenjälkensä valmistamassaan tuotteessa. |
S1-S6 |
Oppilaan ideointi ja itsearviointi |
Oppilas osaa ohjatusti ja kannustettuna tunnistaa onnistumisensa, oman suunnittelunsa, taitojensa kehittymisen ja oman kädenjälkensä valmistamassaan tuotteessa. |
Oppilas osaa tunnistaa onnistumisensa, oman suunnittelunsa, taitojensa kehittymisen ja oman kädenjälkensä valmistamassaan tuotteessa. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 3.lk
Käsityön arviointiperusteet 3. vuosiluokan päätteeksi kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten sekä hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen osaaminen |
Hyvä osaaminen |
T1 Oppilas harjoittelee keksivää, kokeilevaa ja paikallisuutta hyödyntävää käsityötä. |
S1-S6 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T2 Oppilas tunnistaa omassa työskentelyssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheet: oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi. |
S1-S6 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi |
Oppilas osaa ohjatusti tunnistaa ja kertoa työstään käsityöprosessin vaiheet: suunnittelu, valmistus, arviointi ja dokumentointi ja dokumentoida sitä.
|
Oppilas osaa ohjauksen jälkeen tunnistaa ja kertoa työssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheet: suunnittelu, valmistus, arviointi ja dokumentoida ohjatusti sen tärkeimmät seikat. |
T3 Oppilas harjoittelee suunnittelemaan ja valmistamaan tuotteita yksin tai yhdessä. |
S1-S4 |
Tuotteen valmistaminen
|
Oppilas osaa ohjatusti suunnitella, harjoitella ja valmistaa töitä yksin tai yhdessä. |
Oppilas osaa harjoittelun jälkeen ohjatusti suunnitella ja valmistaa töitä yksin tai yhdessä. |
T4 Oppilas tunnistaa käsityön käsitteitä, erilaisia materiaaleja sekä harjoittelee niiden tarkoituksenmukaisia työstötapoja. |
S3,S5 |
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistustekniikoiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen |
Oppilas tunnistaa joitakin esille otetuista käsitteistä ja materiaaleista sekä harjoittelee ohjattuna työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. |
Oppilas tunnistaa useimmat opetetut ja omaan käsityöhön liittyvät käsitteet ja materiaalit sekä harjoittelee työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. |
T5 Oppilas harjoittelee tarkoituksenmukaisten työvälineiden valintaa ja turvallista käyttöä sekä pitkäjännitteistä työskentelyä. |
S1-S5 |
Työskentelytaidot |
Oppilas harjoittelee autettuna tarkoituksenmukaisten työvälineiden valintaa ja turvallista käyttöä sekä pitkäjännitteistä työskentelyä. |
Oppilas harjoittelee tarkoituksenmukaisten työvälineiden valintaa ja turvallista käyttöä sekä pitkäjännitteistä työskentelyä. |
T6 Oppilas harjoittelee tieto- ja viestintäteknologian käyttöä kokonaisessa käsityöprosessissa ja sen dokumentoinnissa.
|
S1, S2, S6 |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä |
Oppilas osaa valokuvata ja videoida oman tuotteen vaiheita sekä kirjoittaa lyhyitä havaintoja kuvien perusteella. |
Oppilas osaa valokuvata ja videoida valmistamansa tuotteen eri vaiheita sekä nimetä ja luokitella tekstin avulla omaa suunnitelmaa, työskentelyprosessia sekä valmista tuotetta. |
T7 Oppilas harjoittelee arvioimaan ja arvostamaan omaa käsityöprosessiaan. Oppilas harjoittelee antamaan rakentavaa vertaispalautetta muiden töistä. |
S6 |
Oman ja muiden työn arviointi, vertaispalautteen antaminen
|
Oppilas tuntee käsitteet työ, työskentely ja arviointi. Oppilas osaa omin sanoin kertoa oman ja toisten työn ja työskentelyn vaiheista. |
Oppilas osaa kertoa omasta ja toisten työstä ja työskentelystä sekä nimetä hallitsemiaan ja vielä kehitettävistä osaamisen kohteita. Oppilas arvostaa työtään viemällä sen myös kotiin huoltajien arvioitavaksi. |
T8 Oppilas arvioi kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti. |
S1-S3, S5 |
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta |
Oppilas muistaa termit kulutus- ja tuotantotapa. |
Oppilas osaa nimetä erilaisia tapoja valmistaa ja käyttää tuotteita. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 4.lk
Käsityön arviointiperusteet 4. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen |
Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen |
T1 Oppilas keksii, kokeilee ja hyödyntää käsityössään paikallisuutta.
|
S1-S6 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T2 Oppilas etenee työskentelyssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheiden mukaan: oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi. |
S1-S6 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi |
Oppilas osaa ohjatusti työskennellä kokonaisen käsityöprosessin vaiheiden mukaan ja dokumentoida ohjatusti sitä. |
Oppilas etenee työskentelyssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheiden mukaan ja osaa dokumentoida sen tärkeimmät seikat. |
T3 Oppilas suunnittelee ja harjoittelee valmistamaan tuotteita yksin tai yhdessä. |
S1-S4 |
Tuotteen valmistaminen
|
Oppilas osaa ohjatusti harjoitella ja suunnitella töiden tekemistä yksin tai yhdessä. |
Oppilas osaa harjoittelun jälkeen suunnitella ja valmistaa töitä yksin tai yhdessä. |
T4 Oppilas tuntee käsityön käsitteitä, erilaisia materiaaleja, materiaalien ominaisuuksia sekä tarkoituksenmukaisia työstötapoja.
|
S3,S5 |
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistustekniikoiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen |
Oppilas tunnistaa joitakin opetettuja ja oman käsityönsä keskeisiä käsitteitä, materiaaleja ja materiaalien ominaisuuksia sekä harjoittelee autettuna niiden tarkoituksenmukaista työstämistä. |
Oppilas tuntee opetetut ja oman käsityönsä keskeiset käsitteet, materiaalit ja materiaalien ominaisuudet sekä harjoittelee niiden tarkoituksenmukaista työstämistä. |
T5 Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisia ja turvallisia työvälineitä sekä työskentelee pitkäjänteisesti.
|
S1-S5 |
Työskentelytaidot |
Oppilas tarvitsee usein ohjausta työvälineiden valinnassa ja turvallisessa käytössä sekä rohkaisua työskentelyn pitkäjänteisyydessä. |
Oppilas valitsee pääasiassa tarkoituksenmukaisia työvälineitä ja käyttää niitä turvallisesti sekä työskentelee usein pitkäjänteisesti. |
T6 Oppilas harjoittelee tieto- ja viestintäteknologian käyttöä kokonaisessa käsityöprosessissa ja sen dokumentoinnissa.
|
S1, S2, S6 |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä |
Oppilas osaa valokuvata ja videoida oman tuotteen vaiheita sekä kirjoittaa lyhyitä havaintoja ja luokitteluja kuvien perusteella. |
Oppilas osaa valokuvata ja videoida valmistamansa tuotteen eri vaiheita sekä kertoa ja luokitella tekstin avulla omaa suunnitelmaa, työskentelyprosessia sekä valmista tuotetta. |
T7 Oppilas arvioi vuorovaikutteisesti omaa käsityöprosessia ja arvostaa sitä. Oppilas harjoittelee antamaan rakentavaa vertaispalautetta muiden töistä. |
S6 |
Oman ja muiden työn arviointi, vertaispalautteen antaminen
|
Oppilas osaa omin sanoin kertoa oman ja muiden työn ja työskentelyn vaiheista, osaamisesta sekä vielä kehitettävistä osaamisen kohteista. |
Oppilas osaa kertoa oman ja muiden työn ja työskentelyn vaiheista, osaamisesta sekä vielä kehitettävistä osaamisen kohteista. Oppilas arvostaa työtään viemällä sen kotiin huoltajien arvioitavaksi. |
T8 Oppilas arvioi kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti.
|
S1-S3, S5 |
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta |
Oppilas muistaa termit kulutus- ja tuotantotapa sekä elinkaari. |
Oppilas osaa havainnollistaa antamalla esimerkkejä kulutus- ja tuotantotavoista. Oppilas muistaa termin elinkaari. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 5.lk
Käsityön arviointiperusteet 5. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen |
Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen |
T1 Oppilas keksii, kokeilee ja hyödyntää käsityössään paikallisuutta. |
S1-S6 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T2 Oppilas etenee työskentelyssään kokonaisen käsityöprosessin vaiheiden mukaan, ymmärtää niiden väliset yhteydet sekä dokumentoinnin merkitykset. |
S1-S6 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi |
Oppilas ymmärtää suunnitelmien ja lopullisen dokumentoinnin välisen yhteyden ja osaa toteuttaa sen ohjatusti.
|
Oppilas ymmärtää suunnitelmien ja lopullisen dokumentoinnin välisen yhteyden ja osaa toteuttaa sen.
|
T3 Oppilas huomioi suunnitteluun liittyviä tekijöitä, materiaalit, työtavat, aika, oma osaaminen, ja valmistaa tuotteita yksin tai yhdessä. |
S1-S4 |
Tuotteen valmistaminen
|
Oppilas osaa suunnitellessaan ohjatusti valita työtapoja ja materiaaleja ymmärtäen ajan, omien taitojen ja yhteistyön merkityksen. |
Oppilas osaa suunnitellessaan valita työtapoja ja materiaaleja ymmärtäen ajan, omien taitojen ja yhteistyön merkityksen. |
T4 Oppilas tuntee käsityön käsitteitä, erilaisia materiaaleja ja niiden ominaisuuksia sekä harjoittelee työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti.
|
S3,S5 |
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistustekniikoiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen |
Oppilas tuntee joitakin opetetuista ja käsityöhönsä liittyvistä käsitteistä, materiaaleista ja niiden ominaisuuksista sekä harjoittelee ohjattuna työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. |
Oppilas tuntee useimmat opetetut ja käsityöhönsä liittyvät käsitteet, materiaalit ja niiden ominaisuudet sekä harjoittelee työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. |
T5 Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisia ja turvallisia työvälineitä ja -menetelmiä sekä työskentelee pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti.
|
S1-S5 |
Työskentelytaidot |
Oppilas tarvitsee usein ohjausta työvälineiden ja -menetelmien valinnassa ja niiden turvallisessa käytössä sekä rohkaisua työskentelyn pitkäjänteisyydessä ja vastuuntuntoisuudessa. |
Oppilas valitsee pääasiassa tarkoituksenmukaisia työvälineitä ja -menetelmiä käyttäen niitä turvallisesti sekä työskentelee useimmiten pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti. |
T6 Oppilas käyttää tieto- ja viestintä-teknologiaa kokonaisessa käsityö-prosessissa ja sen dokumentoinnissa.
|
S1, S2, S6 |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä |
Oppilas osaa valokuvata ja videoida oman tuotteen suunnittelun ja valmistuksen vaiheita sekä kirjoittaa lyhyitä havaintoja ja johtopäätöksiä kuvien perusteella. |
Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa (kuvaaminen, piirtäminen ja kirjoittaminen) ohjatusti ja tuettuna käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
T7 Oppilas arvioi vuorovaikutteisesti omaa ja muiden käsityöprosessia. Oppilas arvostaa käsityöosaamista.
|
S6 |
Oman ja muiden työn arviointi, vertaispalautteen antaminen
|
Oppilas osaa omin sanoin kertoa oman ja muiden työn ja työskentelyn vaiheista, osaamisesta sekä vielä kehitettävistä osaamisen kohteista. Oppilas osaa antaa vertaispalautetta. |
Oppilas osaa kertoa oman ja muiden työn ja työskentelyn vaiheista, osaamisesta sekä vielä kehitettävistä osaamisen kohteista. Oppilas osaa antaa vertaispalautetta. Oppilas arvostaa työtään viemällä sen kotiin huoltajien arvioitavaksi. |
T8 Oppilas arvioi kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti |
S1-S3, S5 |
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta |
Oppilas osaa ymmärtää termin elinkaari ja antaa esimerkkejä kulutus- ja tuotantotavoista. |
Oppilas osaa omin sanoin kertoa ja havainnollistaa, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareen. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 6.lk
Käsityön arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä arviointiperusteet kohtalaista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten
Tavoitteet |
Sisältöalueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen |
Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen |
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön |
S1-S6 |
|
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksia osana itsearviointia. |
Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksia osana itsearviointia. |
T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi |
S1-S6 |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi |
Oppilas on osannut osittain toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin ja osannut tehdä vaihtelevasti dokumentointia prosessin eri vaiheista. |
Oppilas osaa toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin ja tehdä dokumentointia prosessin eri vaiheista. |
T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin |
S1-S4 |
Tuotteen valmistaminen
|
Oppilas on osittain osannut valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaansa perustuvan tuotteen tai teoksen ja on osannut huomioida osittain tuotteen tai teoksen esteettisyyttä ja toimivuutta. |
Oppilas osaa valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaansa perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus.
|
T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti |
S3,S5 |
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistustekniikoiden valinta, yhdistäminen ja työstäminen |
Oppilas osaa vaihtelevasti valita, yhdistää ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja ja valmistustekniikoita. Oppilas tuntee ja osaa käyttää jonkin verran käsityön käsitteistöä. |
Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää tarkoituksenmukaisesti eri materiaaleja ja valmistustekniikoita. Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä. |
T5 kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä |
S1-S5 |
Työskentelytaidot |
Oppilaalle on haasteellista ottaa vastuuta omasta työstä ja toimia tavoitteellisesti. Oppilaalle on haasteellista kuvata yksinkertaisten ja arkipäivään liittyvien laitteiden toimintaperiaatteita. Oppilaalle on haasteellista käyttää asianmukaisia työvälineitä, koneita ja laitteita oikein, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. |
Oppilas ottaa vastuuta omasta työstään ja toimii tavoitteellisesti. Oppilas osaa kuvata yksinkertaisten ja arkipäivään liittyvien laitteiden toimintaperiaatteita. Oppilas osaa käyttää asianmukaisia työvälineitä, koneita ja laitteita oikein, turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. |
T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa |
S1, S2, S6 |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä |
Oppilas tarvitsee paljon apua käyttääkseen tieto- ja viestintäteknologiaa ohjatusti käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjatusti käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
T7 ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia |
S6 |
Oman ja muiden työn arviointi, vertaispalautteen antaminen
|
Oppilaalle on haasteellista osallistua rakentavasti oman ja toisten työn ja työskentelyn arviointiin ja vertaispalautteen antamiseen. |
Oppilas osallistuu rakentavasti oman ja toisten työn ja työskentelyn arviointiin ja vertaispalautteen antamiseen. |
T8 herättää oppilas arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti |
S1-S3, S5 |
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta |
Oppilas osaa ilmasta jonkin verran, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareen. |
Oppilas osaa ilmaista, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaaren. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityö 6.lk, uudet kriteerit 8/2023 alkaen
Opetuksen tavoite |
Sisältöalueet |
Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8
|
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9
|
T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön |
S1–S6 |
|
|
Ei vaikuta arvosanan muodostamiseen. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksia osana itsearviointia. |
|
|
|
T2 ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi
|
S1–S6 |
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin, johon sisältyy oman työn suunnittelu, valmistus ja työskentelynaikainen arviointi. Hän dokumentoi prosessia. |
Oman työn suunnittelu, valmistus, arviointi ja prosessin dokumentointi |
Oppilas tunnistaa käsityöprosessin osat.
Oppilas toteuttaa jonkin käsityöprosessin osan opettajan konkreettisesti ohjaamana ja dokumentoi sen. |
Oppilas toteuttaa käsityöprosessin keskeiset osat opettajan ohjaamana.
Oppilas dokumentoi joitakin käsityöprosessin vaiheita. |
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin ja dokumentoi sen eri vaiheita. |
Oppilas toteuttaa kokonaisen käsityöprosessin itsenäisesti ja dokumentoi käsityöprosessin vaiheet.
Oppilas pohtii omaa työskentelyään. |
T3 opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai -teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin |
S1–S4
|
Oppilas suunnittelee ja valmistaa yksin tai ryhmässä käsityötuotteen tai teoksen, jossa toteutuu perustellut, esteettiset ja tekniset ratkaisut. |
Tuotteen valmistaminen
|
Oppilas suunnittelee tai valmistaa tuotetta tai teosta opettajan konkreettisesti ohjaamana.
|
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen opettajan ohjaamana. |
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus.
|
Oppilas valmistaa omaan tai yhteiseen suunnitelmaan perustuvan tuotteen tai teoksen, jossa on huomioitu esteettisyys ja toimivuus.
Oppilas arvioi ja perustelee tuotteen esteettisiä tai toiminnallisia ratkaisuja. |
T4 ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti |
S3, S5 |
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä ja tuntee erilaisia käsityön materiaaleja. Hän työstää tarkoituksenmukaisesti erilaisia materiaaleja ja valitsee niihin sopivia valmistusmenetelmiä. |
Käsityössä käytettävien materiaalien ja valmistusmenetelmien valinta, yhdistäminen ja työstäminen |
Oppilas tunnistaa joitakin käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan konkreettisesti ohjaamana. |
Oppilas tunnistaa ja nimeää käsityön käsitteistöä ja käyttää käsityön työvälineitä, materiaaleja ja valmistusmenetelmiä opettajan ohjaamana. |
Oppilas tuntee ja osaa käyttää käsityön käsitteistöä.
Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä tarkoituksenmukaisesti. |
Oppilas käyttää käsityön käsitteistöä monipuolisesti.
Oppilas valitsee, yhdistää ja käyttää taitavasti eri materiaaleja ja valmistusmenetelmiä soveltaen niitä tarkoituksenmukaisesti |
T5 kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä |
S1–S5 |
Oppilas toimii pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti ja työskentelee työturvallisuusohjeita noudattaen. Hän valitsee ja käyttää työhön sopivaa välineistöä. |
Työskentelytaidot
|
Oppilas harjoittelee pitkäjänteistä ja turvallista työskentelyä opettajan konkreettisesti ohjaamana.
Oppilas valitsee ja käyttää työvälineitä opettajan konkreettisesti ohjaamana. |
Oppilas työskentelee pitkäjänteisesti, vastuullisesti ja turvallisesti opettajan ohjaamana.
Oppilas harjoittelee tavoitteellista työskentelyä.
Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä opettajan ohjaamana. |
Oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystään sekä toimii pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti.
Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa käyttää niitä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
|
Oppilas työskentelee vastuuntuntoisesti, pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti.
Oppilas huomioi työturvallisuuden omassa ja toisten kanssa työskentelyssä.
Oppilas tietää käsityössä käytettävien työvälineiden ja laitteiden toimintaperiaatteita ja osaa valita niistä tarkoituksenmukaisimmat. |
T6 opastaa oppilasta käyttämään tieto– ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa |
S1–S2, S6 |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
Tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen omassa työskentelyssä |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa jonkin käsityöprosessin vaiheen aikana opettajan konkreettisesti ohjaamana. |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa opettajan ohjaamana käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ohjeistuksen mukaisesti käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. |
Oppilas käyttää itsenäisesti oman käsityöprosessinsa eri vaiheisiin ja niiden dokumentointiin sopivia tieto- ja viestintäteknologian välineitä. |
T7 ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaista käsityöprosessia
|
S6 |
Oppilas arvostaa omaa ja muiden työtä sekä tarkastelee omaa käsityöprosessiaan ja tarvittaessa muuttaa työskentelyään. Hän antaa vertaispalautetta käsityöprosessista. |
Oman työn ja käsityöprosessin tarkastelu, vertaispalautteen antaminen
|
Oppilas harjoittelee oman työn ja käsityöprosessin tarkastelua sekä vertaispalautteen antamista opettajan konkreettisesti ohjaamana. |
Oppilas osallistuu oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun sekä vertaispalautteen antamiseen opettajan ohjaamana.
|
Oppilas osallistuu rakentavasti oman työn ja käsityöprosessin tarkasteluun.
Oppilas osallistuu tarkoituksenmukaisesti vertaispalautteen antamiseen. |
Oppilas tarkastelee realistisesti omaa työtään ja käsityöprosessiaan.
Oppilas antaa aktiivisesti rakentavaa vertaispalautetta käsityöprosessista. |
T8 herättää oppilas arvioimaan kulutus- ja tuotantotapoja kriittisesti
|
S1–S3, S5
|
Oppilas tarkastelee kulutus- ja tuotantotapoja monipuolisesti. Hän valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti. |
Kulutus- ja tuotantotapojen pohdinta
|
Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan konkreettisesti ohjaamana.
|
Oppilas pohtii kulutus- ja tuotantotapoja opettajan ohjaamana.
Oppilas valitsee ja käyttää materiaaleja taloudellisesti opettajan ohjaamana. |
Oppilas osaa kertoa, miten kulutus- ja tuotantotavat vaikuttavat tuotteen elinkaareen.
Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti. |
Oppilas tarkastelee monipuolisesti kulutus- ja tuotantotapojen vaikutusta tuotteen elinkaareen.
Oppilas valmistaa tuotteitaan materiaalitaloudellisesti ja perustelee valintojaan. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |
käsityön päättöarviointi
Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi käsityössä vuosiluokilla 7–9
Käsityön oppimisen ja osaamisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat saavat monipuolista palautetta edistymisestään ja osaamisestaan. Formatiivisella arvioinnilla tuetaan laaja-alaisen käsityötaidon kehittymistä. Oppilaille annetaan erilaisia mahdollisuuksia osoittaa edistymistään ja kannustetaan omien vahvuuksien ylläpitämiseen sekä kehittymässä olevien taitojensa hallitsemiseen. Oppilaita ohjataan arvioimaan omaa oppimistaan ja heille tarjotaan erilaisia tapoja tehdä itsearviointia ja saada vertaispalautetta. Itsearviointitaitoja ja vertaispalautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoja kehitetään osana formatiivista arviointia. Summatiivinen arviointi perustuu kokonaiseen käsityön prosessiin, sen tavoitteisiin ja kriteereihin. Eri vaiheiden dokumentointi toimii arvioinnin välineenä.
Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona käsityön opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7, 8 tai 9 paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyn ja kuvatun tuntijaon mukaisesti. Päättöarviointi kuvaa sitä, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut käsityön oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt käsityön oppimäärän tavoitteet ja niihin liittyvät päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle 7, 8 tai 9 yksittäinen tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Päättöarvosana on käsityön oppimäärän tavoitteiden ja kriteerien perusteella muodostettu kokonaisarviointi. Oppilas on saavuttanut oppimäärän tavoitteet arvosanan 5, 7, 8 tai 9 mukaisesti, kun oppilaan osaaminen vastaa pääosin kyseisen arvosanan kriteereissä kuvattua osaamisen tasoa. Arvosanojen 4, 6 ja 10 mukaisen osaamisen kokonaisarviointi muodostetaan käsityön oppimäärän tavoitteiden pohjalta ja suhteessa edellä mainittuihin päättöarvioinnin kriteereihin. Paremman osaamisen tason saavuttaminen jonkin tavoitteen osalta voi kompensoida hylätyn tai heikomman suoriutumisen jonkin muun tavoitteen osalta. Työskentelyn arviointi sisältyy käsityön oppimäärän päättöarviointiin ja siitä muodostettavaan päättöarvosanaan.
Kriteerikuvauksissa käsityön alempien arvosanojen osaamisen kuvaukset sisältyvät ylemmän arvosanan kuvauksiin.
Opetuksen tavoite |
Sisältöalueet |
Opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet |
Arvioinnin kohde |
Osaamisen kuvaus arvosanalle 5 |
Osaamisen kuvaus arvosanalle 7 |
Osaamisen kuvaus arvosanalle 8 |
Osaamisen kuvaus arvosanalle 9 |
T1 ohjata oppilasta ideoimaan, tutkimaan, kokeilemaan ja suunnittelemaan yritteliäästi työskentelyään |
S1–S5 |
Oppilas oppii suunnittelemaan työskentelyään.
Oppilas oppii toimimaan yritteliäästi ja luovasti ideoidessaan, tutkiessaan ja kokeillessaan erilaisia asioita. |
Työskentely ja tuottaminen |
Oppilas suunnittelee omaa työtään annetun ohjeen ja esimerkin pohjalta.
Oppilas osaa tehdä tietyn työvaiheen konkreettisesti ohjattuna. |
Oppilas suunnittelee työtään annettujen ohjeiden mukaan.
Oppilas pyrkii työskentelemään yritteliäästi. |
Oppilas suunnittelee työskentelyään ja osaa tehdä valintoja ja etsiä työhönsä omia ratkaisuja.
|
Oppilas suunnittelee itsenäisesti työskentelyään.
Oppilas työskentelee yritteliäästi ja oma-aloitteisesti. |
T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen ja työskentelyn tavoitteita sekä toteuttamaan niiden perusteella kokonaisen käsityöprosessin ja arvioimaan oppimistaan |
S1–S5
|
Oppilas oppii asettamaan omia oppimisen ja työskentelyn tavoitteita.
Oppilas oppii toteuttamaan kokonaisen käsityöprosessin.
Oppilas oppii pohtimaan työskentelyään kokonaisessa käsityöprosessissa. |
Kokonaisen käsityöprosessin toteuttaminen
|
Oppilas asettaa opettajan avulla konkreettisen työskentelyyn liittyvän oppimisen tavoitteen.
Oppilas työskentelee vaihe kerrallaan ja pohtii käsityöprosessiaan ohjatusti. |
Oppilas asettaa oppimisen ja työskentelyn tavoitteita ohjatusti.
Oppilas etenee käsityöprosessissa vaihe vaiheelta ohjeiden mukaan.
Oppilas pohtii käsityöprosessiaan annettujen vaihtoehtojen pohjalta. |
Oppilas osaa asettaa oppimiselle ja työskentelylle tavoitteita, työskentelee käsityöprosessin mukaisesti ja pohtii realistisesti käsityöprosessiaan. |
Oppilas asettaa itsenäisesti oppimisen ja työskentelyn tavoitteita.
Oppilas etenee johdonmukaisesti ja pohtii käsityöprosessiaan analyyttisesti ja realistisesti.
|
T3 opastaa oppilasta tutustumaan ja käyttämään monipuolisesti erilaisia työvälineitä, materiaaleja ja tarkoituksenmukaisia työtapoja sekä kehittämään innovaatioita |
S1–S5
|
Oppilas oppii käyttämään monipuolisesti erilaisia työvälineitä sekä oppii valitsemaan tarkoituksenmukaisia materiaaleja ja käsityön työtapoja. Oppilas on kekseliäs työskentelyssään. |
Työvälineiden käyttö, valmistusmenetelmien ja käsityön työtapojen tarkoituksenmukainen käyttäminen |
Oppilas osallistuu molempien käsityön työtapojen opetukseen.
Oppilas käyttää erilaisia työvälineitä ja materiaaleja tarvittaessa konkreettisesti ohjattuna. |
Oppilas ymmärtää erilaisten käsityön työtapojen ja materiaalien merkityksen käsityöprosessissa ja valitsee niistä ohjatusti työskentelyynsä soveltuvat.
Oppilas käyttää erilaisia työvälineitä ja materiaaleja annettujen ohjeiden mukaisesti. |
Oppilas osaa valita tarkoituksenmukaisia materiaaleja ja valmistusmenetelmiä sekä osaa käyttää niitä kekseliäästi valmistaessaan suunnittelemiaan tuotteita tai teoksia. |
Oppilas arvioi eri työvälineiden ja valmistusmenetelmien käyttö- kelpoisuutta käsityöprosessissa.
Oppilas soveltaa materiaaleihin ja työtapoihin liittyvää osaamistaan kekseliäästi, kokeilevasti ja tarkoituksenmu kaisesti. |
T4 ohjata oppilas käyttämään sujuvasti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleja sekä vahvistamaan visuaalista, materiaalista ja teknologista ilmaisua |
S1–S5
|
Oppilas oppii käyttämään sujuvasti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita.
Oppilas oppii ilmaisemaan itseään visuaalisesti erilaisia materiaaleja ja esitysteknologiaa hyödyntäen. |
Visuaalinen, materiaalinen ja esitysteknologinen ilmaisu
|
Oppilas tunnistaa erilaisia käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita.
Oppilas ilmaisee konkreettisesti ohjattuna kuvallisesti joitain havaintojaan ja ajatuksiaan. |
Oppilas käyttää käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita ohjeen mukaan.
Oppilas ilmaisee havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja jotain muuta tapaa käyttämällä. |
Oppilas käyttää käsityön keskeisiä käsitteitä ja osaa esittää ideansa selkeästi esitysteknologiaa hyödyntäen. |
Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisesti käsityön käsitteitä, merkkejä ja symboleita.
Oppilas ilmaisee ideansa monipuolisesti ja luovasti erilaisia materiaaleja ja esitysteknologiaa hyödyntäen. |
T5 ohjata oppilasta havainnoimaan, ennakoimaan ja reagoimaan työtilanteisiin liittyviin riskitekijöihin ja toimimaan turvallisesti käsityöprosessissa |
S6 |
Oppilas oppii havainnoimaan, arvioimaan ja ennakoimaan erilaisia riskitilanteita ja reagoi tarvittaessa niihin.
Oppilas oppii toimimaan turvallisesti käsityöprosessissa. |
Turvallinen työskentely |
Oppilas noudattaa käsityöprosessissa annettuja työturvallisuusohjeita konkreettisesti ohjattuna.
|
Oppilas tunnistaa käsityöprosessin keskeisiä työturvallisuuteen liittyviä riskitekijöitä ja noudattaa annettuja työturvallisuusohjeita. |
Oppilas osaa arvioida työskentelyn vaaroja ja riskejä sekä toimii turvallisesti käsityöprosessissa. |
Oppilas arvioi ja ennakoi työskentelyn vaaroja ja riskejä osana käsityöprosessia.
Oppilas työskentelee turvallisesti ja toimillaan edistää oppimisympäristön turvallisuutta. |
T6 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa, sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa ja jakamisessa |
S1–S5
|
Oppilas oppii käyttämään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa.
Oppilas oppii yhteisöllistä tiedon tuottamista ja jakamista. |
Tieto- ja viestintätekniset taidot sekä yhteisöllinen työskentely |
Oppilas käyttää konkreettisesti ohjattuna tieto- ja viestintäteknologiaa omassa tai yhteisessä käsityöprosessissa.
|
Oppilas osaa käyttää annetun ohjeen mukaan tieto- ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistuksessa ja dokumentoinnissa yksin tai yhdessä toisten kanssa. |
Oppilas osaa käyttää käsityöprosessin suunnittelussa, valmistamisessa ja dokumentoinnissa sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa tieto- ja viestintäteknologiaa. |
Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa monipuolisesti käsityöprosessin eri vaiheissa sekä yhteisöllisen tiedon tuottamisessa ja jakamisessa. |
T7 ohjata oppilasta tuntemaan käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkitys omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä ja muussa työelämässä |
S7
|
Oppilas oppii tuntemaan käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkityksen omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä ja muussa työelämässä. |
Käsityön ja kädentaitojen merkityksen hahmottaminen arkielämässä ja yhteiskunnassa
|
Oppilas osallistuu opettajan ohjaamana käsityön ja kädentaitojen merkityksen pohdintaan. |
Oppilas osaa esimerkkien avulla kuvailla käsityön merkityksen arjessa, yhteiskunnassa ja työelämässä. |
Oppilas osaa pohtia käsityön ja kädentaitojen merkitystä omassa elämässään ja yhteiskunnassa. |
Oppilas osaa tarkastella eri näkökulmista käsityön, kädentaitojen ja teknologisen kehityksen merkitystä omassa elämässään, yhteiskunnassa, yrittäjyydessä sekä muussa työelämässä. |
T8 ohjata oppilaita taloudelliseen ajatteluun ja kehittämään käsityöprosessiin liittyviä valintoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa |
S8 |
Oppilas oppii ajattelemaan taloudellisesti.
Oppilas oppii tekemään käsityöprosessiin liittyviä valintoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa. |
Perusteltujen valintojen tekeminen ja kestävän elämäntavan huomioiminen käsityöprosessissa
|
Oppilas osaa käyttää käsityömateriaaleja taloudellisesti opettajan ohjaamana. |
Oppilas osaa osittain itsenäisesti tehdä taloudellisia valintoja työskentelyssään.
Oppilas ymmärtää käsityöprosessissa tehtävien valintojen ja kestävän elämäntavan välistä yhteyttä. |
Oppilas osaa tehdä taloudellisia valintoja työskentelyssään.
Oppilas osaa arvioida käsityöprosessissa tehtävien valintojen ja kestävän elämäntavan välistä yhteyttä. |
Oppilas tekee taloudellisia valintoja ja ymmärtää laadukkaan työn merkityksen.
Oppilas osaa arvioida ja perustella käsityöprosessiin ja kestävään elämäntapaan liittyviä valintoja. |
1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | 7.lk ja päättöarviointi | Alkuun |