BI3 Ihminen

Arviointiperusteet

Arvioinnissa noudatetaan seuraavia kriteerejä, jotka perustuvat uuteen Vakka-Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (2016).

Arvioinnin kohde Hyvä / arvosanan kahdeksan edellyttämä osaaminen
Perinnöllisyyden ja evoluution
perusperiaatteiden hahmottaminen
Oppilas ymmärtää ja osaa kuvata
perimän ja ympäristön vaikutusta eliöiden
yksilönkehityksessä. Oppilas osaa kuvata
miten elämä ja luonnon monimuotoisuus ovat
kehittyneet maapallolla evoluution tuloksena.
Ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan
hahmottaminen
Oppilas osaa kuvata ihmiselimistön
perusrakenteita ja elintoimintoja sekä osaa
selostaa ihmisen kasvun ja kehittymisen
pääperiaatteita.
Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen
arjessa
Oppilas osaa kuvata, miten biologisia
tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa
arjessa ja yhteiskunnassa sekä osaa
perustella näkemyksiä biologisen tietämyksen
pohjalta. Oppilas osallistuu lähiluonnon
vaalimisprojektiin, sen toteuttamiseen ja
tulosten raportointiin.
Eettisten kysymysten pohdinta Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja
ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien
vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää
perusteluja eettisesti kestäville valinnoille.
Kestävän tulevaisuuden rakentamisen tiedot
ja taidot
Oppilas osaa kuvata, miten toimitaan
kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä