11.9.2019

Keskiviikkoaamun ensimmäisessä MoMo-valmennuksessa aamu alkoi hieman hämmentyneissä merkeissä.
Yläkoulujärjestelmän haasteet yhteisopettajuudelle nousivat nopeasti keskustelun keskiöön. Käynnissä oleva pedagoginen muutos yhdistettynä uuden koulurakennuksen suunnitteluun ja sen suunnitteluun on Hatsalan henkilöstöä monin tavoin kuormittava ajankohtainen asia.

Oppilaiden tarvitseman tuen toteuttamisen muodot yhteisopettajuuteen ja avoimiiin oppimisympäristöihin nojaavassa pedagogiikassa herättävät paljon tunteita, kysymyksiä - jopa huolta. Mistä löytyy aikaa ja voimavaroja?

Nopeasti syvään päähän sukeltaneen keskustelun myötä koulun omat keskeiset tarpeet alkoivat hahmottua: Toimiva, osallistava oppimisympäristö edellyttää, että kaikki toimijat tuntevat toisensa riittävän hyvin; mitä tiiviimpi yhteistyön muoto, sitä paremmin osapuolten tulee tuntea toisensa. Näin kenties päästään akuuttien tilanteiden hoidosta ennakoivaan ja ennaltaehkäisevään työtapaan.

Tähän vuorovaikutusdynamiikkaan aiomme nyt pureutua.

Nippu luettavaa jakoon opehuoneeseen ja monien mietteiden ristitulessa kohti tiimivalmennuksen starttia 16.9. 






6.11.2019


Toinen MoMo-valmennuskerta. Aloitamme melkoisen hulinan keskeltä, mutta dialogipiirissä pääsemme yllättävän nopeasti irti aamun kiireistä ja haasteista ja työstämään ajatuksia, joita tiimivalmennuskertojen jälkeen on kertynyt.

Toteamme päässeemme alkuun rakenteiden luomisessa: Dialogirinkiä sovelletaan nyt johtoryhmätapaamisista vastuutiimien kokoontumisiin - muutama hurja on vienyt dialogisuutta jopa menetelmätasolla oppitunneille saakka. Draamatyöskentelykin on saatu hivutettua käyntiin sekä oppilas- että henkilöstötasolla.

Aluksi pohdimme toimivan ryhmän rakenteita. Keskustelemme seuraavista toimivan ryhmän edellytyksistä.

 1.Psykologinen turvallisuus
 2.Luottamus
 3.Rakenne, selkeys
 4.Merkitys
 5.Vakuuttavuus

Jälleen mietimme eri koulumuotojen välisiä eroja: Miten luodaan turvallisuutta, jos ryhmää ohjaava opettaja vaihtuu tunnin-parin välein? Mikä on luokanohjaajan rooli luottamuksen synnyttämisessä? Miten oppilas motivoidaan sitoutumaan työskentelyyn? Entä opettaja? Mikä on koulun ulkopuolisten rakenteiden rooli turvallisuuden ja luottamuksen vahvistajana tai heikentäjänä?

Osin melko tunnepitoistakin keskustelua syntyi, kun etenimme pohtimaan opettajan tunnetaitojen vaikutusta oppilaiden kohtaamiseen. Sitkeässä elää myytti opettamalleen aineelle omistautuneesta aineenopettajasta, joka näyttäytyy kuin ilmassa kieppuvana ankeuttajana turvallisesta alakoulusta saapuvan oppilaan yllä. Näkemyksemme mukaan tämä on myytti.
Arjen kokemuksissa jokainen opettaja aidosti välittää oppilaistaan. Merkittävää kuormitusta aiheuttaakin pikemminkin se, että ongelmien kirjo oppilaiden koulun ulkopuolisessa elämässä on suuressa koulussa huomattavan monitahoinen, joilloin kohtaamistilanteissa opettajan taustatiedot tai mahdollisuudet huomioida taustatekijöitä eivät ole riittävät. Onkin ehkä niin, että itse opetuksessa ei itse asiassa muutosta ole tapahtunut eikä välttämättä tapahtumassakaan, mutta opettajan rooli ja toimenkuva etenkin yläkouluvaiheessa on murroksessa.

Tällaisessa tilanteessa pohdinta sekä opettajien että oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaidoista ja niiden vaikutuksesta luokkayhteisössä on keskeistä. Miten vuorovaikutus pysyy haastavissakin tilanteissa hallittuna? Miten luodaan positiivisen vahvistamisen kierre, osoitetaan pedagogista rakkautta (ks. esim. Simo Skinnari: Pedagoginen rakkaus. PS-Kustannus 2004)?