Koulun toimenpiteet

Koulumme oppilaskuntatoiminta pidetään edelleen vireänä. Sen ohjaajana jatkaa Mervi Varko. Oppilaskuntaamme kuuluu kaksi oppilasta luokilta 2-6, yksi tyttö ja yksi poika kultakin luokalta. Oppilaskunta kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa yhteiseen palaveriin suunnittelemaan ja ideoimaan erilaisia tapahtumia ja muuta toimintaa. Oppilaskunnan edustajat käyvät kertomassa kokouskuulumiset tiedoksi kaikkien luokkien oppilaille. Oppilaskunnasta valitaan vuosittain edustajat Kuopion Lasten Parlamenttiin.

Luokkakohtaiset vanhempainillat pidetään jo alkusyksystä, elokuussa lukuvuonna 2019-2020. Koko koulua koskevan vanhempainillan järjestämisvuoro on tänä lukuvuotena koululla.

Oppilaittemme huoltajat voivat osallistua koulumme järjestämiin erilaisiin tapahtumiin ja juhliin. Näistä tiedotamme heitä jo hyvissä ajoin. Syyskuussa on Kodin ja koulun päivä, jonka toteutamme koulumme yleisurheilupäivän yhteydessä 20.9.2019.

Syksyllä opettajat käyvät oppilaittensa kanssa tavoitekeskustelut. Nämä ovat pohjana joulukuussa käytäville oppimiskeskusteluille
yhdessä oppilaan, huoltajan / huoltajien ja luokanopettajan kanssa. Oppimiskeskustelulomakkeet arkistoidaan.

Teemme vireää yhteistyötä koulumme vanhempainyhdistyksen (Vehmakat) kanssa. Vanhempainyhdistyksen johtokunta pitää kokouksiaan pääsääntöisesti kerran kuukaudessa kokoontuen koulun tiloissa. Vanhempainyhdistyksen johtokuntaan on aina kuulunut yksi opettajajäsen. Tänä lukuvuotena opettajat käyvät vuorollaan kokouksissa. Vanhempainyhdistys järjestää kerhotoimintaa koulun tiloissa. Tänä lukuvuotena toimivat puuhakerho ja tyttöjen liikuntakerhot. Myös discoja ja elokuvailtoja järjestetään koulumme oppilaille. Vanhempainyhdistys pystyy rahallisestikin tukemaan koulun toimintaa yhdessä sovituilla tavoilla.

Yhteistyö Kallaveden seurakunnan kanssa on runsasta ja monipuolista. Seurakunta järjestää koulun yhteiset päivänavaukset kerran kuukaudessa, syyskirkon, joulukirkon, pääsiäishartauden ja kevätkirkon. Syyskuussa on palaveri, jossa sovimme lukuvuoden muista yhteistyömuodoista.
Seurakunta pitää myös poikien sählykerhoa koulumme liikuntasalissa.

Yhteistyötä koulu on tehnyt myös Vehmasmäen Nuorisoseuran kanssa. Sen Lastenteatterissa on mukana useita koulumme oppilaita. Mahdollisuuksien mukaan käymme keväällä koko koulun voimin katsomassa sen uuden esityksen.

Vehmasmäen Eläinpiha tarjoaa syksyllä kaikille koulumme oppilaille mahdollisuuden vierailla veloituksetta siellä.

Koulumme 6. luokan oppilaat siirtyvät pääsääntöisesti Minna Canthin yläkouluun. Opot käyvät talvella koulullamme tiedonsiirtopalaverissa ja toukokuussa on oppilailla tutustumispäivä uuteen kouluun. Minna Canthin yläkoulu järjestää huoltajille tutustumis- ja tiedotustilaisuuden marraskuussa.