Yleisiä ohjeita huoltajalle

Teksti


YLEISIÄ OHJEITA

  1. Huoltajan tulee huolehtia siitä, että oppilaalla on säänmukainen ulkoiluvaatetus.
  2. Huoltajan tulee huolehtia siitä, että oppilas tulee ajoissa kouluun.
  3. Huoltajan tulee huolehtia siitä, että oppilas huolehtii koulutehtävistään.
  4. Jos oppilas on sairas, huoltajan tulee ilmoittaa siitä koululle puhelimitse tai Wilman kautta viipymättä. 
  5. Koulun alueella lumipallojen heittely ja vuoren valloitus on kielletty.
  6. Luvan enintään viiden päivän poissaoloon myöntää luokanopettaja – muutoin rehtori. Lomat anotaan aina Wilmassa.
  7. Kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon käytetään ensisijaisesti Wilmaa. Myös puhelimitse tai käymällä koululla asioita voi luonnollisesti hoitaa. Jos huoltaja tulee käymään koululla, on syytä varata aika, jolloin asiaa voidaan kiireettömämmin hoitaa. Huoltaja luo itselleen Wilma-tunnuksen. Tarvittaessa asiassa auttaa koulusihteeri.
  8. Luokissa liikutaan sisäkengillä tai -tossuilla. Ulkojalkineet jätetään tuntien ajaksi käytävään, Niiralassa alaeteiseen. 
  9. Kaupunki ei korvaa koulussa tai koulumatkalla särkyneitä silmälaseja, matkapuhelinta tai rikkoutuneita vaatteita.
  10. Opettajat toivovat, ettei oppilaalla ole koulussa mukanaan rahaa tai makeisia, ellei niistä ole erityisesti sovittu (keräys tai tarjoaminen syntymäpäivän vuoksi tms.).
  11. Koulu ei vastaa eivätkä opettajat osallistu selvittelyyn, mikäli oppilaat koulussa lainaavat toistensa omaisuutta ja kadottavat tai rikkovat ne. 
  12. Mobiililaitteita ei käytetä koulupäivän aikana kuin opettajan luvalla.
  13. Oppilailta edellytetään aina hyvää käytöstä koulumatkoilla jalkaisin, polkupyörällä tai linja-autolla sekä odotusaikoina pysäkeillä. Pysäkeillä on tärkeää varoa ohikulkevia pyöräilijöitä.
  14. Löytötavarat viedään 1. kerroksen löytötavarakaappiin, mistä vanhemmat ja oppilaat voivat niitä hakea. Löydetyt avaimet, korut ja muut arvoesineet viedään henkilökunnan huoneeseen.
  15. Suksia ja luistimia voi jättää koululle seuraavan päivän liikuntatuntia varten. Niitä säilytetään opettajan osoittamassa paikassa.


Tutkimus lasten vapaa-ajan liikuntatottumuksista ja liikkumattomuuden syistä
https://peda.net/id/9e3a1932f4d