Lukuvuosi 2023-2024
Keväiset koivikot
Koivikot tehtiin revityillä ja leikatuilla maalarinteippisuikaleilla. Juteltiin sommittelusta, kuinka rungot olisi hyvä asetella paperille.
Seuraavaksi harjoiteltiin vihreän värin sekoittamista, mikä sujuikin hienosti. Uutena tekniikkana oli elävöittää vihreää pintaa muovikelmulla. Kelmu asetettiin märän värin päälle ja rypytettiin etusormi-peukalo-otteella niin, että väri liikkui muovin mukana tehden marmorimaista pintaa. Työt jätettiin kuivumaan seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä muovit ja teipit otettiin pois. Ohuella siveltimellä maalattiin pieniä hiirenkorvia puihin. Lopuksi koivunrunkoihin piirrettiin hiilellä tuohen kuvioita.

Kukkataulut äideille
Äideille taiteiltiin taulut painamalla ja kirjomalla. Oppilaat suunnittelivat ensin paperille, kuinka monta ja minkä värisiä kukkia he painavat.
Sitten painettiin kukat juuttikankaalle, jonka jälkeen töiden kuivuttua alettiin kirjomaan niihin koristeita ja lehtiä etupistoilla. Jotkut taitavat kokeilivat myös vaativampia pistoja mm. solmupistoa.
Lopuksi kangas liimattiin opettajan avustuksella tukevalle pahville.













