2 Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät

Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät


Tiimin nimi Tiimin tavoitteet ja tehtävät Tiimin jäsenet
Johtotiimi Johtotiimissä toimii rehtori, virka-apulaisrehtori sekä kaikkien yksiköiden apulaisjohtajat.
Tiimin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa kouluarkea luoden yhtenäistä toimintakulttuuria kaikissa Pyörön koulun yksiköissä jaetun johtajuuden kautta.

Johtotiimi valmistelee suunnitteluryhmään vietäviä asioita, keskustelee eri yksiköissä esille nousseista asioista sekä päättää joistakin koulua koskevista asioista tai tapahtumiin osallistumisista

 
Suunnitteluryhmä Kouluarjen pedagoginen ja muu koulun suunnittelu- ja kehittämistyö yhdessä kehittämistiimien kanssa.

Jyrki Lampinen Reija Airikka 
Mari Sormunen  Jaakko Turkka 
Taija Olli 
Titta Kemppainen 
Ville Pesonen 
Ulla Valén
Anja Siltakoski
Ritva Katainen
Antti Mikkonen
Anne Peltola-Juvonen
Outi Karikoski

Kehittämistiimit Koko henkilöstö on jaettu kehittämistiimeihin. Pitkälahden yksikössä toimii yksi kehittämistiimi, Ala-Pyörössä 4 kehittämistiimiä ja Ylä-Pyörössä 5 kehittämistiimiä. Tiimeissä on eri vuosiluokkien/aineryhmien opettajia. Koulunkäynnin ohjaajat kuuluvat kehittämistiimeihin. Kehittämistiimin vetäjä toimii suunnitteluryhmän jäsenenä.

Tiimin tavoite ja tehtävät:
Suunniteltujen toimintatapojen reflektointi ja käytännön toteutus.
 
Tuen tiimi

Pyörön koulussa toimii 1-6 luokkien tuen tiimi sekä 7-9 luokkien tuen tiimi. Tiimit kokoontuvat joka toinen viikko. Tuen tiimi seuraa oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen, ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoiminen vaikuttavuutta.
 Tuen tiimi konsultoi luokan- ja aineenopettajia oppimisen tuen kysymyksissä.

1-6 luokat: Jannika Heiskanen, Marianne Kovero-Paakkinen ja Catherina Åsenbrygg
7-9 luokat: Nina Korhola, Eija Niiranen, Ulla Tengvall, Nina Tuomikoski, Satu Tuppurainen ja Ulla Valén
Turvallisuustiimi

Turvallisuustiimi 

  • johtaa onnettomuuksien ennaltaehkäisevää työtä 
  • laatii ja päivittää turvakansion sisällön 
  • koordinoi ja johtaa poistumisharjoitukset (mahd. suojautumisharjoitukset) 
  • perehdyttää lukukauden aluksi uudet työntekijät turvallisuusasioihin ja järjestää turvallisuuskävelyt 
  • osallistuu viranomaistarkastuksiin 
  • osallistuu erilaisiin turvallisuuskoulutuksiin 
  • pyrkii edistämään koulun ja eri viranomaistahojen yhteistyötä
  • tilaa ea-välineitä
  • hoitaa ea-kaappien päivityksen yhteistyössä ea-vastaavien kanssa 
  • pyrkii ylläpitämään koulun myönteistä turvallisuuskulttuuria 
  • Osallistuu eilaisten oppilaita koskevien ja turvallisuuteen vaikuttavien tilanteiden selvittelyyn yhdessä koulun johdon kanssa
  • Osallistuu keskusteluun alueemme lasten ja nuorten turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä erilaisten yhteistyötahojen kanssa
Ala-Pyörön yksikkö:
Matti Tuomikoski Ilkka Kokkonen Ritva Katainen


Ylä-Pyörön yksikkö:
Asmo Airaksinen
Olli Päykkönen
Tuija Väänänen
Antti Mikkonen
 

Ilkivaltatiimi Ilkivaltatiimin tavoitteena on löytää tapoja, miten ilkivaltaa ennaltaehkäistään ja miten tapahtuneen ilkivallan tekijät selvitetään ja mitä teoista seuraa. Tiimi on uusi, joten toiminnassa tärkeä asia on käytänteiden löytäminen.

Ylä-Pyörön yksikkö:

Anni Muola
Eija Niiranen

Sopu-tiimit

Sopu-tiimi ja kiusaamista ennaltaehkäisevä toiminta

Sopu-tiimin tavoitteena on ennaltaehkäistä kiusaamista ja selvittää kiusaamistapauksia. Kaikille oppilaille pyritään takaamaan turvallinen koulupäivä lukuvuoden jokaisena päivänä. Sopu-tiimin tavoitteena on myös vahvistaa erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaisuutta. Jokaisen oppilaan pitää saada tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kaikenlainen kiusaaminen on ehdottomasti kiellettyä.

7-9 luokkien Sopu-tiimi koostuu kahdeksasta opettajasta, joista yksi toimii Sopu-tiimin vetäjänä ja jakaa tapaukset opettajapareille selvitettäväksi. Kun kiusaamistapaus tulee opettajan tietoon, hän täyttää kiusaamisilmoituksen. Tämä kiusaamisilmoitus toimitetaan apulaisjohtajalle, joka ratkaisee, tuleeko tapaus Sopu-tiimin käsittelyyn. Sopu-tiimissä käsitellään kiusaamista, joka on ollut toistuvaa ja kohdistunut samaan henkilöön. Oppilaiden väliset riitelyt eivät kuulu Sopu-tiimiin. Väkivaltatilanteet hoitaa koulun turvallisuustiimi.

Kiusaamistapaukset selvitetään mahdollisimman nopeasti heti tilanteen tultua tiimin tietoon. Käsittelyssä kuullaan erikseen molempia osapuolia, ensin kiusattua ja sen jälkeen kiusaajaa. Myös huoltajaa tiedotetaan keskusteluista. Näissä keskusteluissa täytetään kaksi lomaketta: yksilökeskustelu kiusatun kanssa ja keskustelu kiusaajan/kiusaajien kanssa. Lomakkeisiin kirjataan keskusteluissa esiin tulleet ja yhdessä sovitut asiat. Lomakkeet arkistoidaan.

Sopu-keskusteluissa pyritään siihen, että kiusaaja(t) huomaa toimineensa väärin ja lupaa lopettaa kiusaamisen. Tilannetta seurataan ja jos kiusaaminen jatkuu, asia otetaan uudelleen käsittelyyn. Tarvittaessa vanhemmat pyydetään koululle laajempaan keskusteluun.

1-6 luokkien Sopu-tiimissä on neljä opettajaa, joista yksi on tiimin vetäjä. Luokanopettaja tekee ilmoituksen Sopu-tiimille, jos tapahtumat täyttävät kiusaamisen tunnusmerkit. Ilmoituksen voi antaa kenelle tahansa Sopu-tiimin jäsenistä. Tiimi valitsee, mikä pari hoitaa keskustelut. Keskustelut pidetään saman päivän aikana, jos mahdollista. Osallisten koteihin lähtee ilmoitus asiasta saman päivän aikana. Prosessi etenee samoin kuin yläkoulussa. Kahden viikon sisällä on seurantakeskustelu.Jos ei toivottu käyttäytyminen ei ole jatkunut, asiasta ei tule seuraamuksia. Jos on jatkunut, määrätään kasvatuskeskustelu ja vielä jatkuessaan seurauksena on jälki-istunto.

Sopu-tiimin tueksi voidaan vaativissa tapauksissa kutsua tilanteiden selvittämiseen yhteistyötä myös poliisilta, sosiaalityöstä, Ankkuri-tiimistä tai Sovittelutoimistosta. 

Luokanohjaaja/luokanopettaja kertoo oppilaille ja huoltajille Sopu-tiimin toiminnasta ja käytänteistä. Tarvittaessa Sopu-tiimi voi olla mukana selvittämässä luokan sisäisiä ongelmia ennaltaehkäisevästi.

1-6 luokat:
Catherina Åsenbrygg
Anssi Tuomela
Ilkka Kokkonen Outi Lehtonen 


7-9 luokat:
Mari Nyyssönen
Sonja Alasaari Taija Olli
Sanna Pöllänen 
Atte Saastamoinen Seppo Sipilä
Ulla Tengval
Nina Tuomikoski 
MALU-tiimi

Matemaattis-luonnontieteellinen painotettu opetus (malu-painotus) 3-9 lk

Lukuvuonna 2025-2026 malu-painotus toteutetaan opetussuunnitelman mukaisesti Alakoulussa 3.–6.-luokilla ensisijaisesti matematiikan ja ympäristöopin tunneilla malu-painotusoppilaiden ryhmissä. Lisäksi 5.–6.-luokilla malu-oppilaat syventävät taitojaan science-valinnaiskurssilla.   Yläkoulussa (7-9lk) 7-luokalla painotetussa opetuksessa olevat oppilaat muodostavat oman luokan. 8 - 9-luokkien malu-oppilaat ovat osana isompaa ryhmää,mutta opiskelevat matematiikassa,fysiikassa, kemiassa, biologiassa ja maantiedossa omana ryhmänään. 8-9 -luokkien osalta malu-painotus toteutuu  lisätunteina 8.-luokalla fysiikan ja kemian opiskelussa ja 9.-luokalla biologian ja maantiedon opiskelussa. 

3 - 6 -luokilla malu-painotusopetuksessa panostetaan toiminnallisuuteen, kokeellisuuteen sekä sähköisten ohjelmien ja oppimisympäristöjen hyödyntämiseen. Malu-painotusopetuksessa 3-6-luokilla perehdytään matematiikan maailmaan ja kieleen monipuolisesti.  Ympäristöopin puolelta malu-oppilaat toteuttavat ihmiseen ja ympäristöön liittyviä projekteja.    

Tulevien 3. -maluluokkien ja tulevien 7. -luokkien maluluokkien pääsykokeet pidetään tammikuussa 2026 kaupungin yhteisen aikataulun mukaisesti. Sitä ennen malu-painotusopetusta esitellään lähialueen koulujen 2.ja 6. luokkalaisille.    

Painotusopetuksessa pyritään lukuvuoden aikana lisäämään yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Lukuvuoden aikana vierailemme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötahojen luona, kutsumme heitä vierailemaan koulussamme tai toimimme etäyhteyksillä. 

Ylä- ja alakoulun malu-painotusten välistä yhteistyötä jatketaan mahdollisuuksien mukaan.

Jyrki Lamipinen
Jyrki Houtsonen
Tuula Soininen
Tiina Kokkonen, Jouni Düssel
Heidi Lähteenmäki

Atte Saastamoinen
Harri Helin
Painotetun liikunnan tiimi

Tavoitteet:

toiminnan kehittäminen suunnitelmallisesti, toiminnan arvioiminen, opetuksen toteuttaminen laadukkaasti, liikuntapainotuksen hakijamäärien kasvattaminenTehtävät:

Likunnan painotetun opetuksen toteuttaminen, oppilasvalinta ja pääsykokeiden pitäminen yhteistyössä koululiikunnan ja muiden painotuskoulujen kanssa, painotetun opetuksen esitteleminen huoltajille ja lähikoulujen oppilaille.

Siiri Hartikainen
Minna Hyvärinen
Ville Pesonen
Arto Kejonen

Liikkuva koulu -tiimit

luokat 1-6 

Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä niin luokassa kuin välitunneilla.  
  
Välituntitoimintaa on 1.-6.-luokilla päivittäin pitkällä välitunnilla (klo 9.45-10.15) koulun pihalla, lähimetsässä sekä liikuntasalissa. Toimintaa organisoivat Liikkuva koulu -vastuuhenkilöt, sekä yhteistyökumppanit Kallaveden seurakunta ja Pinari.  Alakentällä/keinonurmella syksyllä ja keväällä on mahdollisuus 5.-6-luokkalaisilla mennä pelaamaan jalkapalloa valvojan kanssa.
  
5 -luokkalaiset toimivat Välkkäri-ohjaajina. He saavat koulutuksen ohjaajina toimimiseen Pinarin toimesta.  
  
Liikkuva koulu järjestää vuoden mittaan erilaisia yhteisiä liikuntaa tukevia tapahtumia sekä liikunnallisia haasteita.

Syyslukukaudella:  Luokkien väliset sukkulaviestikarnevaalit ja koripalloturnaukset pitkillä välkillä, Unicef-kävely.

Kevätlukukaudella:  Perinteiset sählyottelut KuPS -Pyörö All-stars (ala-ja yläkoulu), Pyörö-Icemarathon koulun kentällä, pääsiäisen munanmetsästys, luokkien väliset sählyturnaukset alakoulun salissa pitkillä välkillä.

Liikkuva koulu toimijat palkitsevat joka kuukausi fair-play palkinnolla yhden esimerkillisesti liikuntatapahtumissa toimineen oppilaan.

Pitkälahden yksikössä samassa pihapiirissä olevat esikoululaiset osallistuvat luontevasti ohjattuun toimintaan pitkillä välitunneilla sekä yhteisiin järjestettyihin liikuntatapahtumiin. Erilaiset lajiesittelyt ja ohjatut oppitunnit paikallisilta urheiluseuroilta ovat odotettuja ja innostavia tapahtumia.

luokat 7-9

tavoitteet:

liikunnan lisääminen koulupäiviin, yhteisöllisyyden kasvattaminen liikunnan avulla, kouluviihtyvyyden parantaminen oppilaita aktivoimalla ja osallistamalla

 

tehtävät:

liikkumaan innostaminen ja päivittäiseen elinikäiseen liikkumiseen kannustaminen, kouluarjen aktivoiminen eri tavoin, uusiin liikuntamuotoihin tutustuttaminen, liikkuvien välituntien pitäminen päivittäin ja niiden sisältöjen ja toteutuksen suunnittelu, haastekisat, liikuntatapahtumat, välineiden hankinta ja kunnossapito, koulujenvälisiin tapahtumiin osallistuminen

1 - 6 -luokat:
Hanna-Kaisa Kannisto
 Jyrki Houtsonen 

7 - 9 -luokat:
Harri Helin 
Siiri Hartikainen 
Arto Kejonen 
Minna Hyvärinen 
Ville Pesonen 
Jukka Natunen 
Jaakko Turkka 
Jasmin Liinavuori 

 

Kansainvälisyystiimi

Kansainvälisyys

Tavoitteet:

Käytännön kielitaidon kehittäminen, yhteisöllisyyden lisääminen, oppilaiden ja perheiden osallistaminen, uuden tiedon oppiminen, kansainvälisen toimintakulttuurin kehittäminen

Tehtävät:

Kansainvälisyyden lisääminen koulun arjessa, kansainvälisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen, kansainvälisten projektien toteuttaminen: suunnittelu, hakeminen, rahoittaminen, organisointi, tiedottaminen ja arviointi, oppilaiden ja opettajien rohkaiseminen kansainvälisyyteen, kuluvana lukuvuotena otamme vastaan oppilasryhmän Hollannista ja teemme oppilaiden kanssa vastavierailut Hollantiin ja Espanjaan.

Liisa Teittinen
Ville Pesonen
Oppilaskuntatiimi

Oppilaskuntaa ohjaavien opettajien tehtävänä on ohjata oppilaskunnan hallitustyöskentelyn avulla oppilaita keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä edistämään ja ylläpitämään oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia koulussa sekä edesauttaa oppilaiden vastuuta yhteisistä asioista.

Tavoitteena on tehdä näkyväksi demokraattinen toimintakulttuuri ja neuvotteluun perustuva yhteistoiminta sekä järjestää oppilaslähtöistä toimintaa ja tapahtumia. Oppilaskuntatyö lisää kouluviihvyvyyttä, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä osaltaan vaikuttaa myös kouluturvallisuuteen.

 Noora Tuhkanen
 Sonja Berg
Anja Siltakoski
Atte Saastamoinen 
Suvi Nortunen 

Työhyvinvointitiimi

Tavoite:
Työhyvinvointitoiminnan tavoitteena on henkilökunnan työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja parantaminen. Tiimi pyrkii edistämään työssä jaksamista ja palautumista. 

Kohotamme työviihtyvyyttä, yhteistyötä ja kumppanuutta. Autamme myös uusia työntekijöitä juurtumaan uuteen työyhteisöön. Järjestämme yhteisiä tapahtumia, jotka kokoavat kaikki yksiköt yhteen sekä pieniä eri yksiköitä piristäviä tapahtumia. 

Toiminta: 

Koko työyhteisön yhteinen luontoretki.
 Lisäksi kussakin yksikössä järjestetään pienimuotoista piristävää toimintaa. 

Catherina Åsenbrygg 
Reija Airikka 
Mari Jalkanen
Satu Tuppurainen 
Maarit Saukkonen 



TVT- ja ICT -tiimi

TVT-tiimi toimii teknisenä tukena koulun arjessa laitteiden, opetusteknologian ja digitaalisten palveluiden osalta sekä digitaalisten oppimisympäristöjen ja välineiden pedagogisena asiantuntijana. Tiimin tavoitteena on mahdollistaa digilaitteiden sujuva käyttäminen opettajillle ja oppilaille, sekä digitaalisuuden käytänteiden kehittäminen koulun arkea mahdollisimman hyvin tukevaksi. 

ICT-tiimi hallinnoi ja ylläpitää AV- ja ICT-laitteita. Lisäksi tiimi tukee opettajia AV- ja ICT-teknologioiden käytössä. Tavoitteena on AV- ja ICT-laitteiden osalta mahdollisimman sujuva arki.

Anja Siltakoski
Tiina Lommi
Erik Tonteri
Jyrki Lampinen
Juha Korhonen
 
Kimmo Tarvainen 

Tunne- ja turvataitotiimi

Tiimin tavoitteena on tukea ja vahvistaa Pyörön koulun oppilaiden tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitoja sekä tukea opettajia aiheen käsittelyssä oppilaiden kanssa. Tiimi jatkaa viime lukuvuonna aloitettua työtä tunne- vuorovaikutus- ja turvataitojen harjoittelemisen sisällyttämiseen koulun arkeen ja pyrkii luomaan konkreettisia toimintatapoja niiden harjoittelemiseen. 

Jannika Heiskanen
Kirsi Reinikainen
Virpi Vainio
Anniina Tanskanen
Kehittäjäopettajien tiimi

Kehittäjäopettajat tekevät koulun kehittämistyötä yhdessä työyhteisön kanssa. Työtä pyritään tekemään mahdollisimman osallistavasti ja erilaisia yhteissuunnittelun/-kehittelyn menetelmiä hyödyntäen koulun pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria yhdessä kehittäen.  Tiimin tehtävä on jatkaa yhteistä kehittämistyötä, johon työyhteisö sitoutuu yhdessä.

Kehittäjäopettajat tekevät yhteistyötä kiertävän pedagogisen mentorin kanssa ja osallistuvat kehittäjäopettajien yhteisiin koulutuksiin ja tapaamisiin.

Kehittäjäopettajat pyrkivät tekemään saumatonta yhteistyötä myös koulun johdon ja suunnitteluryhmän kanssa.

Tiimi laatii toimintasuunnitelman aina lukuvuoden alussa ja seuraa sen toteutumista läpi lukuvuoden yhdessä rehtoreiden kanssa. Lukuvuoden lopuksi tiimi arvioi omaa toimintaansa ja kehittää toimintaansa arviointien pohjalta.

Lukuvuoden 2025-26 tavoitteena on kehittää yhteisopettajuutta ja oppimisen tukea sekä saada käytännekirja toimivaksi. 

Sonja Berg
Erik Tonteri
Satu Meriläinen
Riikka Kuoppasalmi
Piia Säkkinen